Viimeksi päivitetty 31.7.2018
”Äitiys on ihanaa”, ”Hetkeäkään en vaihtaisi pois”, ”Nauti joka hetkestä” ja niin edelleen. Näitä kuulee usein, mutta en jaksa uskoa, että se on kenenkään kohdalla jatkuvasti noin. Minulla ainakaan ei ole. Välillä äitiys on ihan kamalaa ja hetkistä on mahdoton nauttia, vaikka kuinka tiedostaisi, että lapsuus on lopulta lyhyt aika. Ja kuulkaa, vaihtaisin pois montakin hetkeä!
On oikeastaan melko absurdi ajatus, että mikään useamman vuoden jatkuva elämänvaihe voisi olla pelkkää hattaraa ja pikku kullannuppujen kasvun ihastelua. On se sitäkin, mutta kyllä siihen kuuluu ihan olennaisesti myös negatiivisten tunteiden kirjo: turhautuminen, kiukku, suru, ahdistus, myös raivo ja ”Sekoan jos en juuri nyt pääse hetkeksi omaan rauhaani” -hetket.
Myönnä ettet nauti
Tuskin kukaan meistä on luontainen toisten tarpeiden täyttäjä, itsensä unohtaja, riitojen ratkaisija, jonka pinna venyy ja venyy napsahtamatta koskaan poikki. Tuskin kukaan meistä on synnynnäinen viilipytty, joka osaa suhtautua tahtoikäisen kaupparaivareihin tai pikkusisaruksen tönimiseen pelkkinä haastavina opetustilanteina.
Lapsiperhearjesta selviytyminen on minusta helpompaa, kun myöntää itselleen (ja muille) ettei todellakaan nauti joka hetkestä. Mutta onneksi ei tarvitsekaan. Pinnan palaminen, varastettu oma hetki vessassa vaikka sitten oven takana raivoaan kirkuvan lapsen kustannuksella, satunnainen liiallinen lastenohjelmien pyöritys, jotta lasten huomio kääntyisi hetkeksi pois sinusta – se on kaikki luonnollista ja etenkin luvallista. Sodassa ja lastenkasvatuksessa kaikki on sallittua (niin kauan kuin ei vahingoita ketään).
Normalisoi negatiiviset tunteet
Vanhemmuuden herättämistä negatiivisista tunteista on hyvä puhua ääneen, ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin siten saa päästettyä niin sanotusti höyryjä pihalle, eivätkä mustat ajatukset pääse patoutumaan niin herkästi. Toiseksi se edesauttaa asian normalisointia. Minusta on aina lohdullista lukea tai kuulla muiden synkistä mietteistä, sillä se muistuttaa minua siitä, etten ole yksin ja että muillakin ottaa koville. Sosiaalisen median aikakautena lapsista otettujen suloisten kuvien ja niihin liitettyjen sanallisten ylistysten myötä voi helposti erehtyä kuvittelemaan, että ne muut todellakin nauttivat joka hetkestä.
Normalisoinnin hengessä kerron nyt, mikä minua ärsyttää eniten lapsissani tällä hetkellä. Ja sanon vielä varmuuden vuoksi, että rakastan kyllä lapsiani yli kaiken ja näen heissä paljon hyvää ja ihanaa. Heillä vain on uskomaton kyky olla yhtenä hetkenä maailman rakastettavimpia otuksia ja seuraavana universumin raivostuttavimpia riiviöitä.
Mikä lapsissa ärsyttää?
1. Jatkuva älämölö
Joku huutaa meillä koko ajan. Ja usein huuto on moniäänistä. Se voi olla kiukun aiheuttamaa kirkumista tai karjumista, mutta yhtä hyvin aivan normaalien asioiden ilmaisua järkyttävällä volyymilla. Usein en kuule omia ajatuksiani ja yhden kokonaisen lauseen sanominen miehelleni keskeytyksettä tuntuu olevan mahdoton tehtävä. Jatkuvan metelin kestäminen on minulle jokapäiväinen haaste.
2. Kaiken hipeltäminen ja räpeltäminen
Tämä on erityisesti taaperon heiniä. Hänen täytyy saada käsiinsä kaikki ja yleensä häiritsevimmällä hetkellä. Tiskatessani hän alkaa varastella tiskivaahtoisia kuppeja, kesken ruokailun hän saa päähänsä haluta banaania ja kiipeää ottamaan sellaisen, leipoessani sämpylöitä hän viskelee jauhoja lattialle. Ja kun häntä kieltää tai estää, seurauksena on aivan järkyttävä huuto.
3. Sisarusten väliset tappelut
Erityisesti veljekset kunnostautuvat tällä hetkellä toistensa provosoinnissa siinä määrin, että tällä äidillä meinaa napsahtaa päässä. Toiselle irvistelyä, rallattelua ärsyttämismielessä, tyynyllä mäiskimistä, kamppausyrityksiä… Oma lukunsa on myös taaperon vauvaan kohdistama kovakouraisuus ja varomattomuus.
4. Seuraaminen joka paikkaan
Okei, tämä on omalla tavallaan myös hellyttävää ja tästä ei varmaan saisi ärsyyntyä, mutta joskus olisi kiva päästä edes vessaan yksin ilman, että joku kirkuu oven takana. Taapero seuraa minua kuin hai laivaa, ja kuopus puolestaan hermostuu heti, jos meinaan lähteä huoneesta tai jos en heti näkyville tullessani ota häntä syliin. Joskus varmaan kaipaan näitä aikoja, mutta juuri nyt on vähän rasittavaa olla maailmankaikkeuden keskipiste näille kahdelle.
5. Ainainen sotku
En ole synnynnäinen siisteysintoilija eikä ole miehenikään, mutta lapset vievät sotkun aivan uudelle tasolle. Eniten ärsyttää, kun kahdelle isoimmallekin saa olla koko ajan sanomassa jälkiensä siivoamisesta. Innostuessaan jostain he lupaavat korjata jälkensä, mutta kun tekeminen vie mennessään, siivousinto unohtuu. Ja sitten, kun asiasta huomautetaan, vastaus on luokkaa Aina mun pitää. Ai sun?!
Huh. Helpotti, vähän. Seuraavaksi, kun joku kehottaa minua nauttimaan joka hetkestä, annan hänelle koko pesueen kahdeksi viikoksi hoitoon ja toivotan nautinnollisia hetkiä.
Mikä sinua ärsyttää lapsissasi? Tule avautumaan foorumille: Mikä ärsyttää lapsissa?
Lisää Uusperhesatulta:
Lue myös:
Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:
Lue myös:
