Viimeksi päivitetty 1.3.2018
Äitiyspakkauksen arvo nousee 140 eurosta 170 euroon. Uuden arvokkaamman pakkauksen saavat kaikki ne, joiden laskettu aika on 1.6.2018 tai sen jälkeen. Kela tiedottaa, että korotuksella parannetaan äitiyspakkauksen tuotteiden laatua asiakkaiden toiveiden mukaisesti.
Äitiyspakkauksen arvoa on viimeeksi nostettu vuonna 2001.
Laatuongelmia aiempien vuosien pakkauksissa
Vuoden 2017 äitiyspakkaus sisältää esimerkiksi kaksi bodya, joiden laadussa on ollut ongelmia. Harmaa-valkoraidallisen bodyn ja värikkään eläin-aakkosbodyn nepparit ovat olleet herkästi irtoavia, ja saattaneet jopa lähteä irti ennen ensimmäistäkään pesua.
Myös vaatteiden laatu on kerännyt moitteita sosiaalisessa mediassa: kankaat on koettu ohuiksi ja huonolaatuisiksi. Kankaat nyppyyntyvät ja kiertyvät käyttäjien mukaan pesussa nopeasti, eivätkä ole tasoltaan aikaisempien äitiyspakkausten veroisia.
Vuoden 2016 äitiyspakkauksen sinisillä kolmioilla kuvioituja potkupukuja reklamoitiin puolestaan siksi, että niiden yläosassa törrötti vauvan kaulaa raapivia piikkejä.
Lisätuotteita 2018 äitiyspakkaukseen
Vuoden 2018 äitiyspakkauksen tuotteet on jo hankittu, joten tulevassa äitiyspakkauksessa laadunparannus ei vielä näy. Sen sijaan 1.6.2018 ja sen jälkeen laskettua aikaansa viettävät perheet saavat 30 eurolla lisätuotteita äitiyspakkaukseensa.
– Kilpailutuksen takia tuotteet vuoden 2018 pakkaukseen on valittu jo vuosi sitten. Siksi vielä tänä vuonna äitiysavustuksen määrän suureneminen näkyy pakkauksissa lisätuotteina, kertoo etuuspäällikkö Johanna Aholainen.
Milloin uusi äitiyspakkaus?
Vuoden 2018 äitiyspakkausta aletaan jakaa, kun vuoden 2017 pakkaukset on jaettu loppuun. Toistaiseksi on Kelan mukaan vaikeaa tietää, milloin tämä tapahtuu.
Uuteen 170 euron avustukseen oikeutettu voi siis saada lisätuotteet joko vuoden 2017 tai 2018 pakkaukseen.
Jos vuoden puolestaan vuoden 2017 pakkaus loppuu ennen muutoksen voimaantuloa, 140 euron avustukseen oikeutetut saavat vuoden 2018 pakkauksen ilman lisätuotteita.
– Jokainen saa joka tapauksessa juuri oikealla summalla tuotteita, Aholainen muistuttaa.
Muista pestä – ja reklamoida
Kela muistuttaa, että äitiyspakkauksen vaatteet ja petivaatteet tulee pestä ennen käyttöönottoa tuotteessa olevan pesuohjeen mukaisesti.
Jos äitiyspakkauksen tuotteissa huomaa pesun jälkeen vikoja, tulee olla yhteydessä pakkauksen jakelijaan:
Logistikas Hankinta Oy
aitiyspakkaus(at)logistikas.fi
puh. 040 842 1001.
Viallisen tuotteen tilalle saa uuden, virheettömän tuotteen.
- Äitiysavustusta voi hakea, kun raskautta on kestänyt 5 kuukautta.
- Avustukseksi voi valita joko verottoman rahasumman tai saman arvoisen äitiyspakkauksen.
- Noin 70 prosenttia synnyttäjistä ottaa äitiysavustuksen äitiyspakkauksena.
- Äitiysavustuksen suuruuden vahvistaa hallitus. Äitiysavustusraati määrää äitiyspakkauksen sisällön.
Lue lisää äitiyspakkauksesta Kelan sivuilta