Uhkailu ja kiristäminen kuulostavat karskeilta kasvatuskeinoilta. Silti jokainen vanhempi on joutunut tilanteeseen, joka muistuttaa rangaistuksella uhkailua tai kiristystä. Kasvatustieteen professori Juha T. Hakala pohtii käytännön hyötyjä ja haittoja.
Viimeksi päivitetty 3.2.2014
Vaikka on olemassa helposti tottelevia lapsia, useimmat pikkuvintiöt vaativat toistuvia muistutuksia rajojen olemassaolosta. Pelkkä rauhallinen moraalisaarna ei aina riitä osoittamaan pienelle, vilkkaalle lapselle rajoja.
Onhan rajojen ylittämisestä seuraamuksia myös aikuisten maailmassa
Ei-toivotuilla teoilla on oltava todellisia seurauksia, jotka myös toteutuvat lapsen ylittäessä vanhempien asettamia rajoja.
”Näistä olisi myös pidettävä johdonmukaisesti kiinni. Kun seuraamuksista sovitaan, ne myös toteutetaan, eikä todeta: olkoon nyt tällä kertaa, mutta seuraavalla kerralla varmasti”, Hakala muistuttaa.
Kun rajojen ylittämisellä on seuraamuksia, lapsi oppii järjestäytyneen yhteiskunnan ehdoille.
”Onhan rajojen ylittämisestä seuraamuksia myös aikuisten maailmassa. Kun ajat ylinopeutta tai kun viet vieraan omaisuutta, siitä seuraa jotakin”, Hakala muistuttaa.
Selitys on tarpeen
On tosin ongelmallista, jos lasta kasvatetaan pelkillä rangaistuksilla.
”Lapsi ansaitsee selityksen, miksi jotakin ei sovi tehdä tai mitä jonkin tekemisestä saattaa seurata. Näin lapsi rakentaa maailmaansa ja löytää myös soveliaat, oman toimintapiirinsä rajat”, Hakala kertoo.
Toisinaan pieni uhkaus toimii muistutuksena rajojen olemassaolosta. Pelkän kiristämisen tai uhkaamisen sijaan lapselle kannattaa selittää sääntöjen takana vaikuttavat syyt.
”Asioista on hyvä keskustella etukäteen. Silloin lapselle ei tule puskasta, että on olemassa raja, jota ei sovi ylittää”, Hakala sanoo.
Lapsikohtaista kasvatusta
”Lapset ovat erilaisia. Voin hyvin uskoa, että on lapsia, jotka kasvavat tasapainoiseen aikuisuuteen saakka ilman, että heitä on täytynyt oikein koskaan kiristää yhtään millään”, Hakala huomauttaa.
Toisia lapsia joudutaan taas muistuttamaan rajojen ylittämisestä koituvista seuraamuksista jatkuvasti. Kyseessä ei välttämättä ole käsistä karannut kasvatus vaan lasten temperamenttierot.
”Samassakin perheessä voi kasvaa lapsia ja nuoria, joiden suhteen vanhemmat joutuvat pitämään ’suitsia selvästi kireämmällä’. Näin voi tapahtua, vaikka vanhemmat eivät pystyisi sanomaan, mitä he ovat tehneet toisin kahden samoista vanhemmista syntyneen lapsen kohdalla.”
Pelkkä kiristys ja uhkailu pahasta
”Jos kotona joudutaan jatkuvasti turvautumaan erilaisiin sanktioihin, se on kasvattajalle pysähdyksen ja peiliin katsomisen paikka. Mistä johtuu, että olemme toistuvasti tilanteessa, joka muistuttaa ikävän makuista kiristämistä tai jopa suorastaan uhkailua?”
Lue myös:
Jos lapsi löytää itse selityksen vanhempien vaatimalle käytökselle, hänen on helpompi välttää ei-toivottua käytöstä tai korjata omaa käytöstään.
Pelkän kiristämisen ja uhkailun linjalle ajaudutaan perheissä siksi, että arjen kohtaamiset ovat niin ohikiitäviä
”Pelkillä rangaistuksilla uhkailun sijaan perhe voisi istua alas ja pyytää lasta itseään pohtimaan tilannetta, josta on tullut ongelmia. Mitä lapsi itse ajattelee käytöksestään? Millaisia seurauksia käytöksellä voi olla”, Hakala pohtii.
Aikapula johtaa epäsuhtaan
”Pelkän kiristämisen ja uhkailun linjalle ajaudutaan perheissä siksi, että arjen kohtaamiset ovat niin ohikiitäviä, ettei muuta oikein ehditä tehdä”, Hakala huomauttaa.
Jos aikuinen esiintyy lapselle pelkkänä uhkailijana, saatetaan lopulta olla hyvin ikävässä tilanteessa.
”Jos meillä ei ole aikaa kohdata lapsiamme, emme opi edes tuntemaan heitä, saati sitten tarjoamaan heille lapsen ansaitsemaa ehdoitta rakastavaa ilmapiiriä”, Hakala sanoo.
Vanhempien kannattaa pysähtyä pohtimaan tilannetta, jos heidän aikansa lasten kanssa rajoittuu erilaisiin kiristys- ja uhkailutoimenpiteisiin.
”Silloin ollaan jo menettämäisillään jotakin”, Hakala summaa.
