”Katsotaan.”
Eli: Ei tule tapahtumaan.
Siinä missä ”ei” aiheuttaisi joko raivarin tai loputtoman mutkumähaluun-jankutuksen, saattaa ”katsotaan” pelastaa tilanteen. Vaikka se onkin oikeasti ei.
”Mmmh, ahaa, joo-o.”
Eli: Oikeastaan en kuuntele yhtään.
Jälkikasvu selostaa loputtomalla innolla joka ikisen havainnon ja mieleenjuolahtavan asian. Järjissään pysymisen kannalta tulee joskus väkisinkin kuunneltua vähän vähemmän intensiivisesti.
”Voi miten taitava sinä olet!”
Eli: Tsemppivanhemman yleiskommentti
Tätä fraasia äidit viljelevät, olipa aihetta tai ei. Söherryspiirustus, hoippuvanhorjuvaa luistelua ja laulua nuotin vierestä – hirmuisen taitavaa! Vaikka oikeasti aivan keskinkertaista.
”Ei voi olla totta! Ei VOI olla totta!”
Eli: Siis mitä kirottua täällä nyt on taas keksitty?!
Tämä automaattinen hokema purkautuu äimistyksen ja epäuskon hetkellä. Piirsit siskon otsaan permanenttitussilla? Pudotit äidin kännykän vessanpönttöön? Ei voi olla totta! On se.
”Ihan kohta!”
Eli: Oikeastaan tässä menee vielä tovi jos toinenkin.
Tämä on yksinkertaisesti ajanostotaktiikka. Se tarkoittaa, että oikeasti et ole vielä aikeissa hievahtaakaan. Riippuen lapsesta, voit saada 10 sekunnin tai 10 minuutin aikalisän.
”Kysy isältäsi.”
Eli: Iskän vuoro olla pahis.
Tilanteisiin, joissa tiedät vastauksen, mutta et halua aina olla se, joka kieltää.
”Leikitäänpä hiljaisuusleikkiä!”
Eli: Ole edes hetki aivan hiljaa, pliis!
Lapsista lähtee ääntä. Korkealta ja kovaa, jatkuvalla syötöllä. Joskus älämölöön on saatava tauko, ennen kuin pää räjähtää ja korvista valuu verta. Hiljaisuuskilpailu on kaikkien äitien suosikkileikki.
”Siksi, kun minä sanon niin.”
Eli: En enää keksi muutakaan perustelua.
Äitismiklassikko, joka parhaimmillaan lopettaa jankutuksen.
Lähde: Cafemom
