Kun Sissel ja hänen miehensä saivat ensimmäisen lapsensa, kaikki meni hyvin ja kokemus oli hieno.
Pian pariskunta huomasikin haluavansa toisenkin lapsen. Yritys alkoi, ja kahden keskenmenon jälkeen Sissel oli lopulta jälleen raskaana. Ultraäänitutkimuksissa näkyi ihana pieni poika, joka kasvoi hyvin kohdussa.
”Koko raskauden ajan leijuin pilvissä. Nautin ajatuksesta, että kohta olisin kahden pojan äiti”, sanoo Sissel.
Sikiön liikkeet lakkasivat
Mutta eräänä yönä raskauden ollessa jo aivan loppusuoralla Sissel nukkui levottomasti. Hänestä tuntui, että vatsassa ei ollut liikettä, vaikka normaalisti vauva oli aktiivinen liikkumaan öisinkin.
Hän soitti synnytysosastolle ja sai ohjeeksi juoda mehuja. Sen hän oli jo tehnyt – ei tulosta. Myöskään kaakaon juominen tai karkin syöminen eivät auttaneet. Sissel kutsuttiin tulemaan synnytysosastolle. Kun esikoiselle saatiin hoitaja, lähtivät Sissel ja hänen miehensä matkaan.
”Kun olimme autossa matkalla sairaalaan, en ollut huolissani. Tiesin, että oli normaalia kokea vähemmän liikettä loppuraskaudessa”, Sissel muistelee.
Lue myös: Mitä jos jokin menee pieleen?
Eikö kuulu mitään?
Synnytysosastolla kätilö otti CTG-käyrää. Hän etsi sykettä kauan, kunnes sanoi hakevansa apuun kokeneemman kätilön. Kun he yhdessä olivat yrittäneet löytää sykettä kymmenen minuuttia, sanoi kätilö, että olisi parempi tehdä ultraäänitutkimus.
”Näin paniikin heidän kasvoiltaan. Ja silloin tajusin, että poika mahassani oli kuollut, vaikka kukaan ei ollut sitä vielä sanonut. Se oli kamala tunne”, Sissel sanoo.
Lääkäri tuli juosten, ja ultraäänianturi asetettiin vatsalle. Mutta huone ei täyttynyt pienen sydämen pompotuksella. Oli täysin hiljaista.
”Eikö sieltä kuulu mitään”? kysyi Sissel.
”Ei, valitettavasti ei mitään. Olen pahoillani”, oli lääkärin vastaus.
Maailma mureni
Sissel sanoo, ettei kunnolla pysty kuvailemaan tuntojaan tuolla hetkellä. Hän kertoo olleensa kuin halvaantunut, eikä kyennyt uskomaan kuulemaansa, vaikka tiesi sen olevan totta.
”Hyperventiloin. Huusin. Ulvoin. Sain ahdistuskohtauksen. Panikoin. Olin peloissani. Olin vihainen. Ennen kaikkea olin hirveän epävarma. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Miten meidän käy nyt ja tulevaisuudessa?”
Keskellä kaaosta heille esitettiin kysymyksiä: menettekö kotiin odottamaan synnytystä vai aloitetaanko synnytys nyt? Haluatko lapselle ruumiinavauksen?
”En missään nimessä halunnut lähteä kotiin. Minulla oli kuollut vauva mahassa, ja se oli saatava ulos. En kestänyt odottaa”, Sissel sanoo.
Lue myös: Elämän vaikein koettelemus
Jacob syntyy
Synnytys alkoi vielä samana päivänä. Kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Tavallisessa synnytyssalissa, tavallisella synnytysosastolla. Ympärillä tavallisia äitejä elävien vauvojensa kanssa.
”Olin järkyttynyt, että olin menossa synnyttämään kuolleen lapsen tavalliselle synnytysosastolle. Kaikkialla oli onnellisia vanhempia, jotka rullasivat vauvasängyissä vastasyntyneitään. Se oli kipeä näky. Vielä pahempaa oli kuulla vauvojen ääniä. He huusivat niin intensiivisesti. Niin elävästi. Minun lapseni ei aio huutaa”, Sissel muistaa ajatelleensa.
Hän sai kaikki kivunlievitykset mitä osastolla oli tarjota.
”Kivunlievitys auttoi fyysiseen kipuun, mutta ei se tehnyt tilanteesta juurikaan helpompaa”, hän sanoo.
Synnytys kesti ja kesti. Sissel sanoo sen olleen kauhean raskasta. Lopussa iski paniikki.
”Pelkäsin, etten halua nähdä vauvaa. Että en pystyisi katsomaan häntä heti. Ajattelin vain paniikissa, että kohta minulla on sylissäni kuollut vauva.”
Kymmenen tunnin kuluttua syntyi Jacob hiljaisesti maailmaan. Hänet laskettiin äitinsä rinnalle – kuten vauvat yleensä.
”Ei ole sanoja, jotka voivat kuvata tunteitani sillä hetkellä. Olin ylpeä ja surun murskaama samanaikaisesti”, Sissel sanoo.
Jacob Elias painoi 3235 grammaa ja oli 51 cm pitkä.
Lue myös: Kohtukuolema – lapseni syntyi kuolleena
Ei niin kuin muut äidit
Vanhemmat saivat olla kolmen tunnin ajan Jacobin kanssa. Sen jälkeen pappi tuli puhumaan heidän kanssaan. Sitten he laittoivat Jacobin sänkyyn ja kävelivät synnytysosastolle. Ainoa asia, joka erotti heidät muista tuoreista vanhemmista, oli vauvan päälle laitettu lakana.
”Oli vaikeaa olla muiden tuoreiden äitien joukossa, onnellisten perheiden ympäröimänä, vauvojen itkua kuunnellen”, sanoo Sissel. Jälkikäteen ajateltuna tämä on se asia, minkä hän toivoisi muuttuvan. Niin, ettei toisten samassa tilanteessa olevien äitien tarvitsisi kokea samaa.
Hetki Jacobin syntymän jälkeen hänen isovanhempansa tulivat vierailulle. Myös monet muut perheen lähiomaiset kävivät synnytysosastolla. Heillä on läheinen perhe, joka pitää yhtä silloinkin, kun asiat ovat kivuliaita ja vaikeita. Vain esikoinen pidettiin poissa sairaalassa. Tilanne oli liian hankala selitettäväksi kaksivuotiaalle.
Vaikeaa jättää lapsi sairaalaan
Kun Sissel ja hänen puolisonsa lähtivät kotiin sairaalasta, heille tarjottiin mahdollisuutta ottaa Jacob kotiin mukanaan. He päättivät lähteä ilman lasta.
”Meidän täytyi ajatella esikoisemme parasta.”
”Oli todella vaikeaa jättää Jacob sairaalaan vieraiden ihmisten luo. Kävelimme ohi onnellisten perheiden tietäen, että olimme jättäneet oman lapsemme. Silloin en tuntenut äidin ylpeyttä sydämessäni”, Sissel kuvailee.
Vaikka esikoinen ei koskaan nähnyt Jacobia fyysisesti, vanhemmat ottivat Jacobista paljon valokuvia, jotta isoveli sai nähdä, miltä hänen pikkuveljensä näytti. Kodin olohuoneen seinää koristaa myös suuri valokuva Jacobista.
Lue myös: Kolmosista vain yksi selvisi
Hautajaiset
Sissel halusi järjestää pojalleen täydelliset hautajaiset. Hautajaisista tulikin sellaiset, mitä he toivoivat: oli lähes täysi kirkko, ilmapalloja, kukkia ja lastenlauluja. Hautajaisjärjestelyt verottivat Sisselin voimia ja hän nukkui huonosti.
”On joitakin päiviä, joista en muista juuri mitään. Hautajaisten jälkeen päivät olivat pitkiä ja raskaita. Jatkuva muistutus siitä, että jotain puuttuu”, hän sanoo.
Yksi ensimmäisistä asioista joita Sissel teki palattuaan sairaalasta, oli tiedon haku. Hän koetti löytää netistä tietoa kohtukuolemasta. Mutta hän löysi vain vähän.
”Ymmärrän, että aiheesta on vaikeaa puhua. Monet eivät tiedä, mitä sanoa.”
Lue myös: Lucas Angel eli kuusi viikkoa
Miksi Jacob kuoli?
Suuri kysymys, joka kalvaa Sisselin ja hänen miehensä mieltä, on Jacobin kuoleman syy. Miksi Jacob kuoli yhtäkkiä kohtuun? Vanhemmat ovat joutuneet tekemään useita käyntejä sairaalaan saadakseen tietoja kuolinsyystä. He ovat kokeneet käynnit ahdistavina.
”Emme halua olla sairaalassa. On ollut vaikea mennä sinne nyt jälkikäteen. Olisi hyvä, jos kaikki tutkimustulokset voisivat tulla kerralla, jotta käyntejä olisi vähemmän. Nyt olemme saaneet tietoja pieninä palasina. Saimme myös joitain ruumiinavaustietoja ilman lääkärin selitystä, sillä keskusteluaika lääkärille varattiin vasta myöhemmin. On parempi saada tietoa ja selitystä samanaikaisesti niin, ettei joudu tulkitsemaan tietoja ensin yksin”, Sissel sanoo.
Lääkärit ovat kertoneet, että Sissel ja hänen miehensä tuskin saavat yksiselitteistä vastausta vauvan kuolinsyystä. Kaikki viittaa siihen, että selitystä ei tule koskaan löytymään.
”Se on hyvin vaikeaa meille. Mutta olemme toisaalta saaneet tietää paljon kaikesta siitä, mikä ei ollut syynä kuolemaan. Se on eräänlainen vastaus sekin. Noin 25 prosenttia kohtukuolemien syistä jää arvoitukseksi. Jotkut kutsuvat niitä hyvin varhaisiksi kätkytkuolemiksi”, Sissel kertoo.
Lue myös: Istukan vika monen kohtukuoleman takana
Toiveena lisää lapsia
Kun Sissel sai tietää Jacobin olevan kuollut, hänen ensimmäinen ajatuksensa että hän ei halua enää enempää lapsia. Mieli kuitenkin muuttui nopeasti. Mutta silti hän haluaa ensin saada selvityksen Jacobin kuolemasta – saada varmistuksen siihen, että he eivät voineet tapahtuneelle mitään. Sillä vaikka Sisselille on kerrottu, että hän ei olisi voinut tehdä mitään toisin pelastaakseen Jacobin, hän tuntee silti syyllisyyttä.
”Kukaan ei voi korvata Jacobia, mutta uusi lapsi olisi uusi mahdollisuus. Olisi mukavaa kokea iloinen syntymä. Emme haluaisi, että esikoinen jää ainoaksi lapseksi, hän sanoo.
Sekä lääkäri että sairaala ovat luvanneet tarkkaa seurantaa mahdollisessa uudessa raskaudessa. Mutta kukaan ei voi taata, että sama ei toistu.
”Se on todella pelottavaa. Se, että saisimme lisää lapsia, on ainoa toiveemme”, sanoo Sissel.
26-vuotias Sissel on aina tiennyt haluavansa olla äiti. Aiemmin hän sanoi haluavansa kolme lasta. Nyt toiveluku on neljä – kaksi vielä.
”Jos olen vielä raskaana, tulen varmasti ahdistumaan siinä vaiheessa kun lapsi liikkuu ja kun laskettu aika lähestyy”, hän sanoo.
Lue myös: 16 menetystä – viimein lapsi
Vertaistukea
Kohtukuoleman jälkeen Sisselille ja hänen miehelleen tarjottiin mahdollisuutta osallistua sururyhmään sairaalassa. Sissel oli jo aiemmin käynyt lapsensa menettäneiden ryhmän tapaamisissa. Siellä hän löysi paljon tukea.
”Oli hyvä nähdä, että me emme ole yksin”, hän sanoo.
Hän ja hänen miehensä tekevät surutyötä eri tavalla. Miehen on ollut vaikeampi istua alas pohdiskelemaan menetystä.
”Ymmärrän, että pitkään jatkuva suru voi pilata parisuhteen, mutta meillä on hyvä ja vankka liitto, ja uskon vahvasti siihen että saamme käytyä tämän läpi yhdessä”, Sissel sanoo.
Lue myös: Suruun voi kuolla
Paluu arkeen ja elämään
Vähitellen elämä jatkui, ja Sissel alkoi olla valmis katsomaan tulevaisuuteen.
Avain jaksamiseen on ollut Jacobin isoveli, esikoinen. Sissel yrittää keskittyä häneen ja toivoo pystyvänsä tarjoamaan normaalin elämän hänelle – ja koko perheelle.
Sissel saa usein kuulla olevansa vahva. Hän itse kokee, että hän on kyllä selvinnyt huonoinakin hetkinä, mutta katsoo, että ei hänellä ollut mitään todellista vaihtoehtoa.
”Meillä on 2,5-vuotias poika. Emmehän me voi vain käydä makuulle ja antaa periksi, hän sanoo.
Ajatusten ja tunteiden jakaminen blogissa on myös auttanut.
”Minua auttaa, kun kerron ihmisille Jacobista. Minulla on kaksi poikaa ja haluan puhua heistä molemmista”, Sissel korostaa.
Ei halua pelotella
Sissel kokee, että kohtukuolema on yhä tabu. Sitä ei haluta ajatella, siitä ei haluta puhua. Myöskään Sissel ei missään nimessä halua pelotella ketään.
”Pelkään aina, että tarinamme pelästyttää muita vauvaa odottavia. Jacobin hautajaisissa yksi vieraista oli tuhdisti raskaana. Koin tärkeäksi kertoa hänelle, että on aivan äärimmäisen epätodennäköistä, että heille kävisi samoin kuin meille”, hän sanoo.
Sisselille on kerrottu, että oli vain 0,1 prosentin riski, että Jacob kuolisi kohtuun.
”Jos joku kysyy minulta, kuinka monta lasta minulla on, minä vastaan, että minulla on kaksi. Elävä poika ja pieni enkelipoika. On vaikea antaa tällaista vastausta, sillä se ei ole sitä, mitä ihmiset odottavat kuulevansa. Mutta se on totta”, toteaa Sissel.
