”Ihanaa, niin helmee ja upeeta. Melkein jo ryntäsin eilen raportoimaan Facebookiinkin asiasta”, Samatha hehkuttaa Junnun ensimmäistä hammasta ja päätyy juhlistamaan lapsen ensimmäistä leegoa pulkkamäellä. Lue koko blogimerkintä.
Viimeksi päivitetty 14.2.2013
Taas kerran tuli räpiköityä suoraan siihen kaikkien mutsien perisyntiin, eli aikaisiin hammashaaveisiin. Joulukuussa jo kirjoittelin aiheesta Leipäkirveitä- postauksessa, vaikka vannoin etten ole niitä äitejä jotka ulvovat kersansa tekevän hampaita jo puoli vuotta etukäteen mistään.
Noh, nyt pari sataa kuolalitraa myöhemmin, itkuraivokohtausten jälkeen, puhkikulutetun purulelun, hermokimpuksi muuttuneen äidin ja parin postauksen jälkeen meillä on kuin onkin hammas!
Siinä se perkele ikenen alla lymyili, kuulsi läpi kuin pieni helmi vaan ei tuntunut missään. Junnulla on kerrassaan ihastuttava tapa purra isänsä sormia, mikäli aamu ei ala juuri sillä sekunnilla kuin hän tahtoisi. Tai no, okei, isimies on sen verran vetkula ja vaikea tapaus herättää, että mäkin varmaan järsisin sen sormia aamuisin herättääkseni sen- ellei siitä olisi jonkunmoinen aviokriisi tiedossa.
Lue myös: Näytä lapselle terveellisen syömisen malli
Joka tapauksessa nämä Junnun järsimiset ovat koko ajan muuttuneet kivuliaammiksi ja eilen aamulla kuulemma sattui ihan oikeasti. Isimies ilmoitti että siellä täytyy olla hammas ja minä luonnollisesti hyökkäsin heti Junnun leukaperiin kiinni kuin ahne eläinlääkäri sakemanniin, avasin leuat ja kun näköhavainto ei riittänyt vahvistamaan tietoa, sormikopelolla se havaittiin, kyllä, meillä on hammas.
Olihan se reteetä sitten lähteä laskiaissunnuntain kunniaksi pulkkamäkeen, kun suussakin kilahteli jo ihkaensimmäinen oma hammas. Meidän hampaaton minipomo on muuttanut toiseen osoitteeseen ja nyt meillä asustaa Päällikkö Harvahammas. Jeij! Vitsit, taas on yksi näistä mahtavista äitiyden virstanpylväistä saavutettu ja kersalle saatu hammaskartan kartutus-tili auki.
Lue myös: Vältä näitä lisäaineita
Enpä sitten tiedä, paljonko tuon yksinäisen helmenvalkoisen nökön ilmestyminen oli kiinni minusta ja mamma skillsseistäni, mutta totta kai mä nyt hehkutan sitä niin kuin kaikki muutkin. Ihanaa, niin helmee ja upeeta. Melkein jo ryntäsin eilen raportoimaan Facebookiinkin asiasta, mutta jostain kumman syystä se sitten jäi. Ehkä me pidetään vaan perhepiirissä.
Joka tapauksessa olen kovin ylpeä Junnusta, että se näinkin ”aikaisin” teki hampaansa- ainakin verrattuna siiheen tuttuun kersaan, jonka äiti oli melkein keskivaikean masennuksen kourissa ennustettuaan tulevia hampaita siitä saakka kun muksu täytti 3kk. Nököt tekivät maihinnousunsa vasta 12kk maissa ja sekös vasta harmitti ja masensi äitiä, joka tahtoisi muksunsa tekevän kaiken aiemmin kuin muut. Toisinaan todella olen niin ilkeä, että minusta tämä on jopa hauska asia, vaikka periaatteen tasolla mulle on aivan se ja sama, milloin Junnu leipäkirveitänsä olisi alkanut tekemään.
Lue myös: Vauvalle karkkipäivä?
Mitä sitten siihen yhteen leegoon siellä suussa ja pulkkailuun tuli, se leego ei tehnyt pulkkailusta yhtään sen hauskempaa. Junnun ilmeistä päätellen hän ei aivan pystynyt vieläkään tajuamaan, mikä oli pulkkailun pointti ja miksi sen kuuluisi olla hauskaa. Mutta parempi oli täysin kyllästyneenkin näköinen vauva kuin hammasta hurjana itkevä vauva, joten en valita. Paitsi viimeistään sitten siinä postauksessa, jonka kirjoitan silmäpussit näppäimistöä kutitellen kertoen valvotuista öistä ja raivareista poskihampaita tehdessä.
Hauskaa viikonloppua!
Samantha rakastui päätäpahkaa ekalla vilkaisulla, paksuuntui vahingossa, räjähti kesällä 2012 ja nyt pyörittää pientä perhettä, johon kuuluu tavismutsi itse, Mussu ja Junnu. Miten tässä näin kävi ja miten tässä vielä käy?
Teksti on julkaistu alun peri Samanthan Läpäläpämaa-blogissa 11.2.2013 otsikolla ”Leegomies pulkkamäessä”
