Mikko, Jussi, Toni, Sanna, Minna tai Tiina ei enää lasten nimiksi kelpaa. Jälkeläisiä halutaan kutsua persoonallisilla nimillä, joita etsitään ja kehitellään huolella.
Viimeksi päivitetty 12.7.2011
Jokaisella vuosikymmenellä on omat nimimuotinsa. Nykyään nimiä haetaan erityisesti luonnosta, sadan vuoden takaa tai keksitään kokonaan itse. Sata vuotta vanhoja ”mummon ja papan aikaisia” nimiä ovat esimerkiksi suositut Emma ja Onni, luontoaiheisia puolestaan Lumi ja Pyry.
Yhä useammin nimikirjoa värittävät itse keksityt nimet. Uniikkinimiä on kuitenkin ollut kautta aikain, ja useissa on osattu käyttää suomalaista sointukorvaa. Harvinaisten nimien lista saattaa aiheuttaa kuitenkin myös tyrmistystä ja sääliä nimenkantajaa kohtaan. Nimilain mukaan nimen tulee olla lapsen sukupuolen ja kotimaisen kirjoitustavan mukainen. Sen ei saa olla merkitykseltään sopimaton tai muutenkaan häväistä kantajaansa. Sellaisten kastettujen listalta löytyvien nimien kuin Pörrö, Pili, Humala, Intti, Nirvana, Dragon, Stalin, Kalu, Nauris, Zorro ja Tarzan kohdalla mielessä voi käväistä, missä määrin laki loppujen lopuksi pystyy vaikuttamaan nimeämiseen.
Tee testi: Mikä lapselle nimeksi? Hauska testi tarjoaa nimivaihtoehtoja!
Pappi kastaa, jos nimi on hyväksytty maistraatissa
Jos lapselle on kastettu erikoisempi nimi, saatetaan toisinaan kysellä, halusiko pappi tosiaan kastaa moisen nimen vauvalle. Voiko pappi siis vaikuttaa siihen, tuleeko jostain Tarzan tai Zorro?
”Nykyään pappi ei voi kieltäytyä kastamasta, oli nimi mikä tahansa. Lasten nimien kommentointi, hyväksyminen ja hylkääminen kuuluvat kokonaan maistraatille ja ovat sidoksissa nimilakiin”, selventää Jyväskylän seurakunnan pastori Satu Konsti.
Jos lapselle on suunniteltu uniikkinimeä, pappi voi ohjata vanhempia selvittämään asian maistraatissa.
”Omalle kohdalleni ei ole osunut kovin outoja nimiä. Joskus kuitenkin on kysytty myös papin mielipidettä. Puheet siitä, suostuuko pappi kastamaan, ovat lähtöisin perinteestä ja vanhasta mielikuvasta. Ennen ei ollut väestötietojärjestelmää, ja seurakunnassa pappi vahvisti nimet.”
Luontoaiheinen Puro ja luonnollisesti istuva Pii
Harvinaisia nimiä annetaan monista syistä. Nimellä voi olla yhteys vanhempien rakkaustarinaan tai harrastuksiin. Joskus taas alun perin vitsiksi muodostuneesta heitosta tai hassusta lempinimestä onkin tullut virallinen etunimi. Usein vanhemmat haluavat lapselleen harvinaisemman nimen, jotta nimi erottuisi muista ja jäisi paremmin mieleen; senkin uhalla, että se kirvoittaisi ikäviä kommentteja.
6-vuotiaan Puro-pojan ja 3-vuotiaan Isla-tytön Elina-äiti halusi lapsilleen harvinaisemmat nimet, koska hänen luokallaan oli aina useampi Elina.
”Halusin luontonimen. Mieheni innostui Purosta, koska hän harrasti melontaa. Opiskelimme myös molemmat tuolloin espanjan kieltä. Espanjaksi puro tarkoittaa puhdasta ja aitoa. Myös tyttäremme nimi on luontoaiheinen, ja sillä on espanjankielinen merkitys. Isla tarkoittaa espanjaksi saarta”, kertoo Elina.
Kun 2,5-vuotiaan Pii-tytön äiti Saara oli raskaana, pariskunnan ystävä ehdotti vauvalle nimeksi Piitä.
”Se oli kuulemma hyvä nimi nörtin lapselle. Mieheni kun opiskelee yliopistossa tietotekniikkaa. Ehdotus jäi mieleen, mutta emme missään vaiheessa hakeneet erikoista nimeä. Palat vain loksahtivat paikalleen. Muita nimiehdotuksia ei oikein ollutkaan. Tyttö näytti heti synnyttyään ihan Piiltä”, Saara kuvaa.
Puro ja Pii erottuvat edukseen
Odotettavasti harvinaisia nimiä kommentoidaan jonkin verran.
”Puro-nimeä pidettiin ongelmallisena, mutta monet ovat sitä myös kehuneet. Jotkut taas eivät tiedä, kumpaa lasta tarkoitan puhuessani Purosta. Nimen ongelmaksi maistraatissa epäiltiin myös sitä, että se on sukunimi. Sukunimemme on kuitenkin -nen-päätteinen, joten nimet muodostavat hyvän yhdistelmän”, Elina sanoo.
Ristiäisissä Piin isomummo puolestaan oli kysynyt, unohtiko pappi nimestä a:n. Vanhemmat joutuvat toisinaan muuallakin painottamaan, ettei tytön nimessä ole a:ta.
”Toki on näitä ’ai niin kuin 3,14’ -kommentteja. Osaamme kyllä itsekin suhtautua nimeen huumorilla. Piin perään huutaessani tulee joskus mieleen, että ’Pii! Pii! Pii!’ kuulostaa joltain rekan peruutusääneltä. Olemme myös opettaneet Piille piin likiarvoa. Vitsinä onkin ollut, että Pii pääsee sitten riiuulle, kun osaa likiarvon ainakin sadan desimaalin tarkkuudella”, nauraa Saara.
Harvinaiset nimet ovat omiaan nimenomaan erottuvuudessa. Puro onkin jäänyt lapsiryhmissä helposti aikuisten mieleen, ja tunnistettavuuden kannalta myös Pii on varmasti ihan nappivalinta.
”Mutta mikähän tulisi toisen lapsen nimeksi”, Saara pohtii. Siinäpä on taas se vanha tuttu vanhempia askarruttava mutta hauska haaste ratkaistavaksi.
