Jos äidillä ja isällä on eri sukunimet, perhe saa valita, kumman nimistä esikoislapsi saa. Muille lapsille annetaan lain mukaan sama sukunimi kuin esikoiselle. Lue jutusta, kuinka lakia voi kiertää.
Viimeksi päivitetty 10.9.2013
”Mieheni ehdotti, että jos tulokas on poika, se saa miehen sukunimen ja jos tyttö, se saa minun sukunimen. Reilu peli, eikö”, nimimerkki Jade pohtii Vau.fi:n foorumilla.
Pian Jade saa tietää, että mies veti pidemmän korren. Heille on tulossa poika.
”Olisi kyllä kiva, jos voisin antaa vielä tytölle oman sukunimeni. Jos siis myöhemmin syntyy tyttö”, Jade pohtii.
Lue myös: Entä jos lapsen saisin nimetä miten tahtoo?
Islannissa ja Norjassa vapaampaa
”Islannissa voidaan antaa lapsille eri nimet jälkimmäiseksi nimeksi. Lapsi saa joko isän tai äidin nimestä johdetun son– tai dottir-loppuisen nimen. Nimi ilmaisee kenen tytär tai poika lapsi on”, nimitutkija Sirkka Paikkala sanoo.
Myös esimerkiksi Norjassa sukunimikäytäntö jättää vanhemmille vapauksia. Norjan nimilain mukaan perhe voi valita lapsen sukunimen jokaisen lapsen kohdalla erikseen.
”Norjassa on Pohjoismaiden vapaamielisin sukunimikäytäntö. Molemmat puolisot pitävät tyypillisesti omat sukunimensä naimisiin mentäessä”, Paikkala huomauttaa.
Suomessa sen sijaan on valittava: nimilain mukaan samasta liitosta syntyneillä lapsilla ei saa olla eri sukunimiä.
”Ensimmäinen lapsi saa sen sukunimen, jonka vanhemmat haluavat hänelle antaa. Elleivät puolisot pääse sopuun asiasta, lapsi saa äidin sukunimen. Seuraavat lapset saavat saman sukunimen, joka esikoisella on. On ajateltu, että näin luodaan perheyhteisyyttä, kun kaikki ovat samannimisiä. Lapset tuntisivat siis kuuluvansa samaan perheeseen”, Paikkala huomauttaa.
Lue myös: Uniikkinimi ei unohdu
Näin voit kiertää nimilakia!
Vaikka Suomen nimilaki ei salli eri sukunimin antamista lapsille, mahdotonta se ei kuitenkaan ole. Näin lakipykälien kiertäminen onnistuu:
1. Pysyttele avoliitossa – hinnalla millä hyvänsä!
”Kun avioliittoon syntyy lapsia, nimilain mukaan yhteisessä huollossa oleva alaikäinen lapsi saa saman nimen kuin sisarus. Avioliitossa syntyneille lapsille ei siten pääsääntöisesti ole mahdollista antaa eri sukunimiä”, tarkastaja Jouni Aarnikko Helsingin maistraatista kertoo .
2. Ensimmäinen lapsi syntyy. Esimerkiksi poika. Isä tunnustaa isyydentunnustuksessa lapsen ja lapselle annetaan isän sukunimi.
3. Syntyy seuraava lapsi. Tyttö. Isä ei tunnusta lasta ennen nimeämistä.
”Kun isyyttä ei ole tunnustettu, lapsi saa automaattisesti äidin nimen”, Aarnikko kertoo.
4. Isä tunnustaa tyttären isyyden.
Espoon kaupungin sosiaalitoimesta näytetään vihreää valoa toimenpiteelle. Isyyden tunnustamiseen ei vaikuta se, että lapselle on annettu äidin sukunimi. Riittää, että molemmat vanhemmat ovat isyydestä yksimielisiä.
5. Lopputulos: pojalla ja tytöllä on eri sukunimet.
Lue myös: Kantoliinan kyydissä
”Mieheni ei haluaisi jatkaa omaa sukuaan. Hän haluaa lapsellemme minun sukunimeni. Hän ottaisi naimisiin mentäessä myös itse minun sukunimeni”, Maija kertoo.
Maija itse haluaisi kuitenkin juuri miehen nimen lapselleen.
”Mielestäni lapsien pitäisi saada isänsä sukunimi. Vielä emme ole päässeet asiasta yhteisymmärrykseen, mutta luultavasti menemme minun sukunimelläni”, Maija summaa.
Isän sukunimi jyrää
Vaikka äidin nimi olisi mahdollista antaa esimerkiksi juuri naispuolisille jälkeläisille, harva kuitenkaan haluaa tehdä niin. Monet vanhemmat nimittäin toivovat lapsilleen nimenomaan isän sukunimen. Näin asiasta keskustellaan Vau.fi:n Facebook-ryhmässä:
”Molemmilla tytöillä on oman isänsä sukunimi. Minulla on oma. Eli täällä osoitteessa kolme eri sukunimeä”, Sanna-Maria Kääpikkä kirjoittaa.
”Emme ole naimisissa, ja keskustelemattakin oli selvä, että tytölle tulee isän sukunimi”, Sini Weckström kirjoittaa.
”Keskustelematta selvä täälläkin; miehen sukunimi”, Sanna Tapaninen kommentoi.
Lue myös: Itkevää vauvaa ei voi hemmotella pilalle
Perinteet painavat
Miksi sitten isät haluavat usein oman sukunimensä lapselle, vaikka pariskunta ei olisi naimisissa?
”Kyseessä on vanha patriarkaalinen traditio, jonka mukaan varsinkin
maaomaisuus on periytynyt suvussa isältä pojalle”, Paikkala huomauttaa.
Perinteen takaa löytyy myös vanhanaikaista moralismia.
”Jos lapsella on ollut äidin sukunimi, se on ilmaissut aviottomuutta. Koska aviottomuutta on paheksuttu, isän sukunimi on ollut tietynlainen merkki kunniallisesta perimästä”, Paikkala sanoo.
