Tunnekylmyyttä voi esiintyä jo taaperoiässä – piirteeseen kannattaisi puuttua mahdollisimman varhain

Tunnekylmän lapsen oireilu näkyy usein jo taaperoiässä

Tutkimukset ovat osoittaneet, että antisosiaalisen ja epäempaattisen käytöksen juuret juontavat taapero- ja leikki-ikään ja varhaisiin kokemuksiin.

Usein ajatellaan, että taaperot oppivat käyttäytymään myöhemmin paremmin. Jos kuitenkin lapsella on havaittu antisosiaalisia ja epäempaattisia piirteitä, havaitut piirteet eivät tutkimuksen mukaan helpota iän myötä. Samat piirteet ovat havaittavissa myös myöhemmin lapsuudessa.

Kasautuvat kehitykselliset riskit on mahdollista tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa. Näin ollen tunnekylmän lapsen perheelle olisi mahdollista tarjota apua aikaisin ja lapsen kielteiseen kehitykseen voitaisiin puuttua.

Pienen lapsen leimaamista kuitenkin pelätään ja monesti lapsi ja perhe saavat apua varsin myöhään – toisinaan apu jää kokonaan saamatta.

Epäiletkö tunnekylmyyttä: tarkkaile näitä piirteitä lapsessa

Tunnekylmiä piirteitä ilmenee silloin tällöin melkein kaikilla taaperoilla. Vanhemmat kuitenkin tietävät, jos lapsen tunnekehitys on erityisen kylmää, eikä taaperovaiheenkaan jälkeen lapsi ole lähtenyt kehittymään normaalilla tavalla:

• Tunteettomuus niin eläimiä kuin ihmisiä kohtaan. Kuka tahansa pieni lapsi voi liiskata hämähäkin, eikä se ole huolestuttavaa, mutta esiintyykö lapsella jatkuvaa välinpitämättömyyttä eläimiä ja ihmisiä kohtaan?
• Yleinen tottelemattomuus. Uhmaikä tarkoittaa sitä, että lapsi uhmaa omaa tahtomista harjoitellessaan, mutta on eri asia, että lapsi ei yksinkertaisesti tottele koskaan vanhempiaan.
• Toistuva valehteleminen, manipulointi ja varastelu.

Jos vanhemmasta tuntuu, että hänen lapsensa tunnekehitys ei ole lähtenyt normaalisti liikkeelle, kannattaa hakea apua esimerkiksi oman kaupungin neuvolasta tai lapsiperhepsykologilta.

Tunnekylmyyttä ei kannata painaa villaisella

Leikki-iässä alkaneisiin tunne- ja käytöshäiriöihin puuttumattomuus lisää lapsen myöhempää syrjäytymisriskiä.

”Uhmakkuus ja käytöshäiriöt on yhdistetty keskeisinä riskeinä myöhempään syrjäytymiseen ja rikolliseksi kehittymiseen”, kliinisen psykologian yliopistonlehtori Aarno Laitila kertoo.

Negatiivinen vuorovaikutus pitäisi voida korvata rakentavammilla toimintamalleilla tunnekylmän lapsen perheessä.

On havaittu, että tunnekylmät lapset saavat apua etenkin lämminhenkisestä vanhemmuudesta. Tunnekylmyys ja psykopatiataipumus puolestaan vahvistuu, jos lapsi altistuu jatkuvasti negatiiviselle vuorovaikutukselle.

Tässä yksi esimerkiksi negatiivisesta vuorovaikutuskehästä:

• Ensin vanhempi kieltää toiminnan melko rauhallisesti sanomalla esimerkiksi: ”Älä viitsi tehdä noin.”
• Seuraavaksi sama sanotaan kovemmalla äänellä.
• Kun lapsi ei vieläkään tottele, menetetään hermo kokonaan.

Negatiivinen vuorovaikutuskehä ei auta lasta kehittämään omia tunnetaitojaan. Aggressiivinen vanhemmuus lietsoo lapsen tunnekylmyyttä. Vanhemmuuden radikaali muuttaminen ei tosin käy käden käänteessä.

”Koska kyseessä on vuorovaikutus ja oma toiminta, sen muuttaminen on vaikeaa. Lapsi ei ole vain kohde, vaan myös vuorovaikutuksen aktiivinen osapuoli. Rauhoittajan eli vanhemman pitäisi olla rauhallisempi. Jos puolestaan sekä lapsi että aikuinen ovat molemmat hyvin kiihtyneitä, vanhempi saattaa esittää kovia uhkauksia, jakaa rangaistuksia tai syyllistyä jopa rikkomaan lapsen fyysistä koskemattomuutta”, Laitila sanoo.

Nämä piirteet kasvatuksessa ruokkivat negatiivisuutta ja lisäävät lapsen tunneköyhyyden riskiä:

• Rangaistuksella uhkaaminen ja uhkaava puhetyyli. Etenkin sen tyyppiset rangaistukset, joita vanhemmilla ei ole aikomustakaan toteuttaa, ruokkivat negatiivista vuorovaikutuskehää: ”Jätän sinut tänne, jos et heti tottele.”
• Tilanteesta irrallaan olevat rangaistukset: jos lapsi lyö ja menettää sen seurauksena myöhempään iltaan sijoitetun peliajan, lapsi ei yhdistä asioita toisiinsa.
• Omat tunteet pitäisi pitää kurissa. Rauhoittajan pitäisi olla rauhallisempi kuin rauhoitettavan.

”Oletukseni on, että jos lapsella on geneettinen riski tunnekylmyyteen, geenit eivät aktivoidu, jos hyvä vuorovaikutus on vallitsevana tai vaihtoehtoisesti perhe saa oikeansuuntaista ja oikeanaikaista tukea”, Laitila kertoo.

Negatiivisen vuorovaikutuskehän rikkominen voi olla todella vaikeaa ilman ulkopuolista tukea

Varhainen puuttuminen voi tuntua kuitenkin helpommalta kuin mitä se todellisuudessa on. Jos esimerkiksi viranomainen lähestyy perhettä, perhe saattaa kokea sen hyökkäyksenä tai arvosteluna. Silloin perhe saattaa vetäytyä ja avun tarjoamisesta tulee vieläkin vaikeampaa.

”Mahdollisimman varhainen interventio on hyödyllistä, oli sitten kyse lapsen tunnekylmyydestä tai jostain muusta ongelmasta. Tilanne voi olla tosin vaikea. Jos esimerkiksi päivähoidossa ollaan huolissaan lapsen käytöksestä, miten heidän pitäisi tarjota apua vanhemmille? Jos apua tyrkytetään väärällä tavalla, perhe sulkeutuu ja negatiivinen vuorovaikutus lisääntyy entisestään”, Laitila sanoo.

Riskinä on, että kaikki arviot lapsen tunnekylmyydestä koetaan vanhemman omana epäonnistumisena, eikä syyllisyydentunteessa rypevä vanhempi pysty ottamaan apua vastaan.

Lähteet: HS, Psychology Today