”Esikoinen oli isokokoinen, syntyessään 4,5 kiloa. Sektio oli suunniteltu, koska koettiin parhaaksi, ettei lasta edes yritetä saada maailmaan alakautta”, Kimmo kertoo.
Kimmo pitää ensimmäisen lapsen syntymää ainakin jossain mielessä alatiesynnytystä rankempana kokemuksena, sillä hänen vaimonsa kärsii voimakkaasta rokotuspiikkien pelosta.
”Oli siinä voimaton olo, kun piikkiä pistettäessä ei voinut kuin katsoa vaimon kärsimystä. Yritin vain olla tukena ja rauhoitella.”
Voimakas kokemus oli senkin vuoksi, että Kimmo koki tuolloin todellisen heräämisen isäksi tulemisessa.
”Lapsi oli sektion jälkeen turvonnut ja hieman omituisen näköinen. Vaimo vietiin parsittavaksi, ja minä hoidin lapsen kylvetyksen. En oikein osaa kuvailla, mitä tuona hetkenä tunsin. Laitoin lapsen paitani alle, koska oli painotettu ihokontaktin tärkeyttä. Tunsin äkkiä valtavaa yhteyttä tuohon pieneen ihmiseen. Silloin minusta tuli isä.”
Kimmo vaimoineen sai nauttia rauhassa ensimmäisistä hetkistä vauvan kanssa perhehuoneessa.
”Kun jäin siinä vähäksi aikaa lapsen kanssa taas itsekseni, hän vähän kitisi. Ei tullut mieleen yhtään lastenlaulua. En osannut silloin ainuttakaan. Lauloin sitten Metallican Nothing Else Matters. Tuntui toimivan.”
Toisen lapsen synnytys eteni pikavauhtia
Toisella kertaa jännitti hieman uusi kokemus tulevasta synnytyksestä.
”Olin käynyt kaupassa ja tultuani kotiin vaimo sanoi, että vedet meni. En ihan heti tajunnut, mistä oli kyse.”
Sairaalassa kätilö sanoi Kimmolle, että tämä voisi lähteä kotiin, sillä synnytyksen alkamiseen vierähtäisi tovi.
”Vaimo kuitenkin tuntee kehonsa ja sanoi, että mies ei lähde kyllä mihinkään. Kello oli neljä kun vedet meni ja noin kahdeksan aikoihin alkoi synnytys. Vaimo oli siinä maannut hetken sängyllä ja minä istuin säkkituolissa. Havahduin siihen, että vaimo soitti kelloa. Synnytys kävi ihan käsittämättömän nopeasti. Hyvä, että edes ehdin nousta ylös. Jos olisin lähtenyt kotiin, minulta olisi koko syntymä jäänyt näkemättä.”
Kimmolla ei siis ole ainakaan toistaiseksi kokemusta siitä, millaista on seurata tunteja kestävää synnytystä.
”Synnytyssali on paikka, jossa miehen pitää nöyrtyä”
”Olen kuitenkin sitä mieltä, että synnytyssali on paikka, jossa miehen pitää nöyrtyä. Siellä voi nostaa vain kädet ylös ja antaa muiden asian paremmin osaavien hoitaa homma. Kontrollifriikkien isienkin pitää vain vetää henkeä. Naisen asemaan on jopa mahdotonta asettua. Ainut asia, jonka voi tehdä, on toteuttaa hänen toiveitaan.”
Kimmon mukaan saattaa olla parempi, että mies vain pitää vaimoaan kädestä ja suunsa kiinni.
”Oikeastaan kaikki, mitä voi siinä tilanteessa möläyttää, voi olla hassua tai ärsyttävää. Olen itse mieluummin vaiti.”
Isä mukaan lapsenhoitoon alusta asti
Isyydestä miehellä on kuitenkin paljon sanottavaa.
”Useat naiset tulevat jo raskauden aikana äideiksi. Miehillä isyys alkaa monesti vasta sitten, kun lapsen on saanut syliinsä. Arvomaailmakin siinä monella muuttuu. Itsellä kaveripiiri osittain vaihtui, sillä isä tarvitsee ymmärrystä siihen, että enää ei voi olla samaan tapaan viihteellä yömyöhään.”
Kimmo myös jättäytyi ensimmäisen lapsen synnyttyä joksikin aikaa pois päivätöistä.
”Pieni lapsi ei oikeasti tarvitse isoa palkkapussia. Käsitys leivän tienaavasta isästä vallitsee yhä. Pelätään myös putoamista urakehityksen kelkasta. Työpaikka ei kuitenkaan yhtä miestä kaipaa, mutta lapsi kaipaa.”
Kimmon mielestä isien tulisi osallistua alusta asti lapsenhoitoon, vaikka se olisikin alkukuukausina vaikeaa.
”Minulla ei ollut ollenkaan kokemusta lapsista, mutta jotenkin siinä kylvettäessäni ja puettaessani tajusin, miten tulee toimia. Naisten tulisi enemmän luottaa siihen, että isäkin osaa. Vain siten syntyy side isän ja lapsen välillä. Isien puolestaan tulee ymmärtää, että koska alkukuukausina lapsi on paljon kiinni äidissä, on isän ja lapsen yhteinen aika nimenomaan sitä röyhtäytystä ja vaipanvaihtoa.”
Suhde omiin vanhempiin syytä käsitellä
Ennen isäksi tuloa Kimmo pohti vanhemmuutta ja omaa suhdettaan isäänsä. Hänen mukaansa jokaisen tulisi käydä läpi omat isä- ja äitisuhteensa.
”Ne vaikuttavat paljon siihen, miten itse toimii vanhempana. Halusin katkaista isääni liittyvät katkeruuden tunteet. Nykyään jotenkin ymmärrämme toisiamme: hän on kehaissut minun tapaani toimia isänä ja minä puolestani olen tajunnut, että hänen tapansa oli osaksi sen ajan tuote.”
Kimmo tuntee perheestä puhumisen sen verran omakseen, että hän on vetänyt erilaisia keskustelu- ja vertaistukiryhmiä tuoreille isille.
”Toivoisin, että isät verkostoituisivat enemmän. Ovathan lapset niin olennaisesti isienkin asia.”
