Viimeksi päivitetty 11.3.2025
Kuinka hyvin tunnistan suuttumuksen itsessäni? Entä miten onnistun säätelemään sitä ilman, että räjähdän vastapuolelle? Kuinka ilmaisen tunteeni ja pääsenkö jälkikäteen purkamaan suuttumuksen aiheuttamaa tunnereaktiota?
Kaikki edellä mainitut asiat ovat tärkeitä tunnetaitoja, jotka tuottavat toisinaan hankaluuksia aikuisillekin.
”Tunnetaitojen ydin on oppia tunnistamaan, mitä itsessä tapahtuu, jotta pystyy valitsemaan, kuinka toimia tämän tunteen kanssa. Usein lapsen kanssa opetellaan kyllä nimeämään tunteita, mutta tärkeää olisi oppia myös tunteiden tunnistamista omassa kehossa. Vasta sitä kautta aukeaa tila harjoitella hyväksymään eri tunteita, opetella niiden sietämistä, säätelyä ja ilmaisua”. Tähän kaikkeen pieni lapsi tarvitsee aina aikuisen kanssasäätelyä ja turvaa, varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja tunnetaitokouluttaja Jonna Ropponen kertoo.
”Tunteiden säätelytaidot alkavat kehittyä aivoissa vasta alakouluikäisenä, ja kehittyminen jatkuu jopa 25–30-vuotiaaksi saakka. Ja vielä tämänkin jälkeen taitoja saa harjoitella! Lapsen tunnesäätelytaidot ovat siis vielä erittäin hatarat, ja aikuisella on tärkeä rooli näiden taitojen kehittymisen tukemisessa.”
Ropposen mukaan lapsen tunne-elämä alkaa kehittyä jo ennen syntymää, ja esimerkiksi raskausajan stressi voi vaikuttaa lapsen tunnetaitoihin siten, että lapsi syntyy maailmaan hieman valppaammalla ja reaktiivisemmalla hermostolla.
”Tunnetaitojen kehittymiseen vaikuttaa erityisesti tunneilmapiiri, jossa lapsi kasvaa ja kehittyy: millaisin silmin lasta katsotaan, kuinka hänen ympärillään olevat aikuiset kohtelevat toisiaan ja itseään tai näkevätkö vanhemmat maailman uhkaavana vai ystävällisenä paikkana.”
Ei ole olemassa vääriä tunteita
Kuinka lasta sitten voisi tukea tunnetaitojen kehittymisessä? Ropposen mukaan on tärkeää, että aikuinen ei koskaan aliarvioi tai mitätöi lapsen tunnetta, vaan pysähtyy sen äärelle yhdessä lapsen kanssa.
”Lapselle sanoitetaan se, että vaikka nyt tuntuu hankalalta, olen turvanasi ja autan sinua selviämään tästä. Esimerkiksi pelkäävälle lapselle ei kannattaisi tokaista, että turha pelätä, lopeta itkeminen. Silloin viestit lapselle, että hänen tunteensa on merkityksetön. Sen sijaan tilanteessa voi todeta, että kylläpä nyt tuli iso itku, tämä taitaa tuntua todella pelottavalta tilanteelta – pelottaako sinua kenties tuo tai tuo asia? Lapsen vastausta on tärkeä myös validoida tuumaamalla esimerkiksi, että ei ole mikään ihme, että sinua alkoi pelottaa. Näin lapsi saa kokemuksen, että hän on arvokas kaikkine tunteineen ja häntä kuunnellaan myös silloin, kun päällä on hankala tunne. Hän ymmärtää, ettei vaikean tunteen kanssa tarvitse jäädä yksin selviytymään.”
”Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tunnetta täytyisi jäädä tuntitolkulla hyväksymään, tai että tilanteessa edettäisiin aina lapsen tahdon mukaan. Tärkeintä on aikuisesta sanoin, elein ja äänenpainoin välittyvä turva. Eteisessä aamukiireessä kiljuvalle taaperolle voi todeta lempeän jämäkästi, että ”näen kyllä kuinka iso kiukku sinulla on, koska olisit halunnut vielä leikkiä. Ja samalla tiedän, että bussi lähtee ihan kohta, joten tänään autan sinua tämän kurahaalarin pukemisessa.” Myöhemmin, kun tilanteen läpikäymiseen on aikaa, asia voidaan sitten keskustella lapsen kanssa läpi.”
Ropponen toteaa, että kiukuttelevaa lasta ei kannattaisi automaattisesti komentaa olemaan hiljaa tai menemään omaan huoneeseensa rauhoittumaan.
”Tällainen toimintatapa viestittää lapselle, että vaikeat tunteet eivät ole sallittuja, ja ne pitää tukahduttaa. Täytyisi aina muistaa, että lapsen tunteiden säätelytaidot ovat vielä todella kehittymättömät. Mitä voimakkaammin lapsi tilanteeseen reagoi, sitä enemmän se aikuiselle viestii, ettei lapsella ole keinoja käsitellä tunnereaktiota, ja sitä isompaa kanssasäätelyn turvallista syliä lapsi tarvitsee. On aina aikuisen vastuulla palauttaa lapsi takaisin yhteyteen ja auttaa lasta selviämään tilanteesta eteenpäin – aikuinen ei voi olettaa, että viisivuotias osaisi yhtäkkiä säädellä tunteita aikuisen lailla.”
Mikäli lapsi oppii, että hankalia tunteita ei saa näyttää, kasvattaa hän pikkuhiljaa ympärilleen vankan muurin, jonka sisälle voi olla myöhemmin vaikea päästä. Tällöin huomiotakin saatetaan alkaa hakemaan ei-toivotulla käytöksellä.
Yhteentörmäyksiä tapahtuu väistämättä
Ropponen kehottaa vanhempia kuitenkin olemaan itselleen armollisia. Lapsen kiukuttelu saattaa saada aikuisenkin turhautumisen purkautumaan.
”Tärkeintä on muistaa, että tilanteita pystyy kyllä korjaamaan jälkikäteenkin. Pieneltäkin lapselta voi pyytää anteeksi ja kertoa, ettei aikuisen mielipahan syy ole lapsessa, vaan johtuu aikuisen omien tarpeiden sivuuttamisesta.”
Ropposella on etenkin aikuisille sopiva yksinkertainen harjoitus, joka auttaa hillitsemään pahinta tunneryöpsähdystä vaikeissa tilanteissa.
”Hengitä syvään. Yksi hengitys itselle, yksi hengitys lapselle ja kolmas tälle tilanteelle. Aikuistenkin aivot tarvitsevat myötätuntoa, ja tietoinen hengittäminen tukee rauhoittumista.”
”Erilaiset hengitysharjoitukset sopivat myös lapsille, ja ohjeita löytyykin paljon vaikkapa netistä. Olisi myös hyvä päästä jälkikäteen purkamaan tunne ulos kehosta ulos, vaikkapa liikkumalla tai piirtämällä.”
Lasten kanssa olisi hyvä harjoitella myös sitä, miltä eri tunteet kehossa tuntuvat. Onko kiukku vaikkapa raskas möykky vatsassa tai ilon tunne kihelmöintiä käsissä? Kun tunteen vaikutuksen kehossaan oppii tunnistamaan, on tunne helpompi ottaa vastaan. Hyvät tunnetaidot ovat myös pohjana parempaan itsetuntemukseen.
”On tärkeää, että lapsi saa kokemuksen siitä, ettei hän ole huonompi tai arvottomampi silloin, kun päällä on vaikea tunne. Aikuisen sensitiivisellä ja lempeän jämäkällä tuella hän saa kokemusta siitä, että pystyy selviämään hankalistakin tunteista ilman että lapsi itse, ympäristö tai muut ihmiset menevät rikki. Tunnetaitojen harjoittelu on ikään kuin omien käyttöohjeiden opettelemista – sitä, että oppii tunnistamaan, mitä itsessä tapahtuu, ja saa keinoja toimia sen mukaan.”
