Viimeksi päivitetty 4.3.2025
Vaikka vanhempainvapaita voi nykyään jakaa tasapuolisesti molempien vanhempien kesken, yhteiskunnassa elää edelleen sitkeästi ajatus siitä, etteivät kunnianhimoinen työura ja äitiys sovi yhteen. Tätä uskomusta haluaa murtaa johtamisen, viestinnän ja muutosjohtamisen ammattilainen ja äiti Hanna Kasurinen.
”Olen aina ollut utelias idealisti ja uskonut kaiken olevan mahdollista. Jo parikymppisenä opiskelijana tiesin, että haluan jakaa vanhemmuuden tasapuolisesti – vaikka silloin ei ollut vielä mitään tietoa niin urasta kuin perheestäkään. Tuohon aikaan vanhempainvapaatkin olivat lähes yksinomaan äidille suunnattuja, toisin kuin nykyään. Minulle oli kuitenkin jo silloin tärkeää, että perhe ja työ eivät poissulje toisiaan, ja sitä tavoitetta kohti olen koko ajan mennyt.”
”Kun pääsen toteuttamaan itseäni, olen myös parempi äiti”
Kasurinen työskentelee tällä hetkellä viestinnän ja muutosjohtamisen tehtävissä Pihlajalinnalla sekä toimii työelämän perheystävällisyyttä ja tasa-arvoa edistävän Mothers in Business -yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Perheeseen kuuluu puoliso, 2,5-vuotias Elias, puolison 20-vuotias Kerttu sekä vauvoina menehtyneet Rasmus ja Roope. Eliaksen synnyttyä Kasurinen oli vanhempainvapaalla reilun vuoden, mutta ei suinkaan jäänyt lepäämään laakereilleen.
”Sen lisäksi, että nautin lapsestani suunnattomasti, minulla oli vanhempainvapaalla aikaa toteuttaa itseäni ja intohimojani. Minussa on sisäänrakennettu halu kehittää itseäni, ja kun pääsen toteuttamaan sitä, pystyn olemaan myös parempi äiti.”
”Kun Elias syntyi syyskuussa, niin lokakuussa aloitin taloustieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa. Samana vuonna liityin Mothers in Businessiin ja seuraavana vuonna hyppäsin hallitukseen. Tein vanhempainvapaan aikana myös viestinnän freelancertöitä, toimin mentorina ja puhuin webinaareissa johtamisen teemoista.”
Ennenaikaisesti syntynyt Elias nukkui paljon ensimmäisien kuukausien aikana, joten opintojen suorittaminen kävi helposti. Myöhemmin perhe palkkasi au pairin auttamaan lastenhoidossa.
”Tukiverkostomme asuu kaukana, joten esimerkiksi isovanhempien apua ei ole saatavilla. Sitten eräs brasilialainen ystäväni vinkkasi serkustaan, joka oli Suomessa ja haluaisi jäädä tänne. Täällä au pair -kulttuuri ei kuitenkaan ole niin yleistä, joten tietoa siitä joutui kaivamaan toden teolla. Se kertoo mielestäni paljon yksin pärjäämisen kulttuurista, joka meillä elää vahvasti. Avun pyytäminen on kuitenkin aina viisautta, ei suinkaan heikkouden osoitus”, Kasurinen toteaa.
Kun Kasurinen palasi töihin, hänen puolisonsa jäi lapsen kanssa kotiin. Elias olikin lähes kaksivuotias aloittaessaan päiväkodin.
”Koen, että lapsi oli valmiimpi päiväkotiin, kun sai olla pidempään kotona. Ja itse taas olin valmiimpi työelämään, kun olin pitänyt itseni aktiivisena myös vanhempainvapaan aikana.”
Äitiys ja ura mahtuvat samaan lauseeseen
Ennen Eliaksen syntymää Kasurinen työskenteli henkilöstöjohtajana johtoryhmätasolla. Raskaana ollessaan hän sai usein miespuolisilta kollegoilta kehotuksen unohtaa työasiat ja nauttia kotona olemisesta lapsen kanssa.
”Kaikki hokivat, että nyt sitten vain nautit kotona äläkä ajattele töitä. Ja itse mietin, kuinka äitiys ja ura ovat millään lailla toisiaan poissulkevia asioita? Pidin kommentointia aivan hämmentävänä etenkin, kun myyntijohtajan tehtävissä työskentelevä puolisoni ei saanut yhtäkään kehotusta jäädä kotiin nauttimaan lapsen kanssa. Hyväntahtoisuudesta huolimatta tuntui holhoavalta, että vanhemmat miehet tulevat kertomaan, kuinka minun on suhtauduttava vanhempainvapaaseen – ottaen huomioon, että he tuskin ovat olleet vanhempainvapaalla omien lastensa kanssa.”
Tapausten jälkeen Kasurinen puhui asian itsensä kanssa läpi.
”Sanoin itselleni ihan ääneen, että tämä on minun tapani olla äiti, ja tiedän tekeväni oikeita asioita. Ottaen huomioon aiemmat menetykseni, olen lapsestani onnellinen aamusta iltaan ja rakastan häntä yli kaiken. Minulle äitiys ja ura mahtuvat samaan lauseeseen, rakkaus lasta kohtaan ja kunnianhimo eivät millään lailla sulje toisiaan pois.”
Kasurinen näkee, että kaikki hänen lapsensa ovat auttaneet häntä tavoittelemaan unelmiaan ja tekemään rohkeita valintoja.
”Kaikkien lasten syntymän jälkeen olen vaihtanut työpaikkaa. Koenkin, että myös Roope ja Rasmus ovat auttaneet minua eteenpäin, vaikka he eivät tänne saaneetkaan jäädä.”
Perhe on aina ykkönen
Vaikka ura on Kasuriselle tärkeä, perhe tulee aina ensimmäisenä. Pääsääntöisesti perhe syö aina viideltä yhdessä, jonka jälkeen leikitään tai ulkoillaan. Myöhemmin illalla Kasurinen saattaa vielä jatkaa töitä, mutta perheen yhteisestä ajasta hän ei mielellään tingi. Kasurisen työrytmiin on vaikuttanut edellisen työpaikan toimitusjohtajan tapa.
”Pörssiyhtiön johtoryhmän kokoukset loppuivat pääsääntöisesti viimeistään neljältä, ja syy oli se, että miespuolinen toimitusjohtaja lähti hakemaan lastaan. Hän osoitti konkreettisesti, että perhe on ykkönen. Silloin ajattelin, että jos pörssiyhtiön toimitusjohtaja pystyy toimimaan näin, pystyy siihen kuka tahansa.”
Työn ja perheen yhteensovittamisen Kasurinen on nähnyt lopulta yllättävän vaivattomana. Päivät voivat toki olla pitkiä, mutta siitä hän saa vain enemmän virtaa.
”Lapsi on tuonut elämääni sellaista riemua, etten ole koskaan tällaista kokenut. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun haen Eliaksen päiväkodista ja hän juoksee vastaan kädet ojossa riemua täynnä. Pysähdyn usein ajattelemaan sitä, että tällä hetkellä elän elämäni parasta aikaa.”
Priorisointi helpottaa arkea
Kasurisen mukaan paletti pysyy koossa ennen kaikkea kirkkaalla itsensä johtamisella. Hän kehottaa myös pohtimaan arvojaan ja valitsemaan tavoitteensa tarkkaan – kaikkea kun ei voi suorittaa sadan prosentin teholla pikkulapsiarjessa.
”Ennen lasta asuntoni oli putipuhdas ja silitin tyynyliinatkin, nyt eteisen lattialla on hiekkaa ja tyynyliinat jäävät silittämättä. Keskeneräisyyttä on opittava sietämään.”
Lisäksi Kasurinen kalenteroi kaiken mahdollisen etukäteen. Työkalenterin lisäksi hänellä on myös puolison kanssa yhteinen perhekalenteri, johon merkataan molempien työmatkat ja muut menot.
”Puolison tuki on ollut korvaamaton ihan koko työurani kannalta ja etenkin arjen pyörittämisessä. Hän ei ole mikään assari tai lastenhoitaja, vaan olemme molemmat tasavertaisia vanhempia tässä perheessä. Puoliso joustaa hektisinä hetkinä.”
Ei yhtä oikeaa tapaa olla äiti
Kasurinen toivoo, että kaikkien valinnat vanhempana toimimisesta voitaisiin hyväksyä. Se, että joku jää lapsensa kanssa kotiin, on yhtä hyväksyttävää kuin se, että toinen haluaa tehdä töitä. Hän toivookin lisää perheystävällisiä käytäntöjä myös työelämään.
”Esimerkiksi vapaus tehdä töitä ajasta ja paikasta riippumatta on yksi tapa tukea työn ja perheen yhteensovittamista. Jos jotain ei pysty tekemään päivällä, teen sen sitten myöhemmin illalla.”
Lisäksi Kasurinen kyseenalaistaa puheissaan useita kertoja yksin pärjäämisen kulttuuria.
”Kaikki eivät voi palkata lastenhoitajaa, mutta apua saa muillakin keinoin, esimerkiksi verkostoitumalla samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa. Naapurustossamme on paljon lapsiperheitä, joissa vuorotellaan vaikkapa lasten hakua päiväkodeista.”
Kasurinen muistuttaa myös, ettei avun pyytäminen tarkoita pelkästään lastenhoitoapua.
”Haluan kannustaa naisia rakentamaan ympärilleen verkoston, joka tukee ja inspiroi – sparraajia, mentoreita, kannustajia ja suunnannäyttäjiä. Kun suhtautuu elämään ja vanhemmuuteen ratkaisuiden ja mahdollisuuksien kautta, on mahdollista löytää uusia polkuja kohti omia uratavoitteita. Maailma muuttuu esimerkkien ja tekojen kautta.”
”En minäkään pysty tähän siksi, että olisin jotenkin superhyvä, vaan siksi, että minulla on ympärilläni loistavia ihmisiä.”
Lue myös:
Äiti kuormittuu ja isä tekee ”kaiken väärin”? Näin onnistutte tasavertaisessa vanhemmuudessa
Pakko päästä takaisin töihin! ”Vaikea jaksaa päivittäistä kitinärumbaa”
