Viimeksi päivitetty 20.12.2019
Vauvan biologisen sukupuolen tietäminen kiinnostaa useita vanhempia jo odotusaikana. Kun oma pikkuinen lopulta syntyy, hän syntyy osaksi monimutkaisten odotusten ja tapojen verkostoa. Valveutunutkaan kasvattaja ei aina tiedosta omaa toimintaansa, sillä jotkin mallit ja toimintatavat ovat todella tiedostamattomia.
”Sukupuolittaminen saattaa lähteä vauhtiin jo synnytyslaitokselta: esimerkiksi se, miten lapsi puetaan, heijastelee yleensä vanhempien näkemyksiä sukupuolesta. Valitaanko tietyt värit, tietynlaiset vaatekappaleet, tietyn värinen turvakaukalo…”, kuvailee Seta:n koulutusasiantuntija Marita Karvinen.
Varhaiset kokemukset rakentavat mielikuvia
Noin puolivuotiaasta eteenpäin lapsi tunnistaa kasvonpiirteet tarkasti, että hän osaa havainnoida eroja miesten ja naisten kasvonpiirteiden välillä. Varsinkin tästä eteenpäin varhaiset kokemukset rakentavat vauvan päähän kategorioita sukupuolista ja siitä, millaisia asioita erilaiset ihmiset tekevät.
”Mitä tapahtuu, jos esimerkiksi kaikki vauvalle hoivaa ja hellyyttä antavat ihmiset ovatkin naisia?”, Karvinen kysyy.
Lapsen käsitys sukupuolista rakentuu hitaasti ensimmäisten elinvuosien aikana. Tässä hoivaavien aikuisten asenteet ja esimerkit ovat erityisen keskeisessä asemassa.
”Kyse ei ole pelkästään siitä, että tarjotaan tasapuolisesti leluja eri kategorioista. Kyse on myös siitä, millaista esimerkkiä lähipiirissä elävät, eri sukupuolten edustajat näyttävät ja millaista kuvastoa lapselle esimerkiksi kirjoissa tarjotaan. Liian usein ajatellaan, että stereotyyppien rikkomiseksi riittää, että jossain on nainen vasara kädessä. Tarvittaisiin myös rohkeasti miehiä tekemässä perinteisesti feminiiniseksi miellettyjä asioita: hoivaamassa, huolehtimassa, näyttämässä tunteita”, Karvinen huomauttaa
Tytöille puhutaan eri tavoin kuin pojille
Vanhempi voi vaikuttaa paljon lapsensa sukupuoli-identiteetin rakentumiseen. Esimerkiksi sillä, miten lasta jututetaan on valtava kehityksellinen merkitys.
”Tutkimusten mukaan tytöiksi oletettuihin lapsiin aletaan jo varhaisessa vaiheessa kohdistaa enemmän vuorovaikutusta kuin pojiksi oletettuihin: heille jutellaan monipuolisesti ja heiltä kysytään kysymyksiä, joihin ei ole helppoja ’kyllä tai ei’ -vastauksia”, Karvinen kertoo
Sen sijaan poikia pidetään usein enemmän fyysisinä tekijöinä, jolloin heille asiat kuvaillaan nopeammin ja pelkistetymmin. Kysymykset ovat useammin suoraviivaisia ’kyllä tai ei’ -kysymyksiä. Tutkimusten mukaan tämä hidastaa poikien kielellisten valmiuksien kehittymistä.
Jo ilmiön tiedostaminen on merkityksellistä: silloin omaa käyttäytymistä on helpompi miettiä ja kyseenalaistaa.
”Oletpas sinä sievä tyttö” ja ”Miten reipas poika”
Myös se vaikuttaa, millaisilla termeillä lasta kuvaillaan. Puhutaanko hänestä sukupuolimääreen mukaan: ”Oletpas sinä mukava tyttö” tai ”Miten sinusta on kasvanut jo noin iso poika”. Vai käytetäänkö neutraalia termiä ”lapsi”?
”Kannattaa miettiä, missä tilanteissa lasta on ylipäänsä tarpeen kuvailla sukupuolimääreellä. Voisiko käyttää mieluummin nimeä? Tai termiä ”lapsi”? Tällöin lapsikaan ei joudu peilaamaan tapahtumia tai ominaisuuksiaan sukupuolimääreen kautta”, Karvinen sanoo.
Tyttömäinen poika ja poikamainen tyttö
Länsimaisessa kulttuurissa on edelleen huomattavasti hyväksytympää se, että tyttö käyttäytyy ”poikamaisesti” verrattuna siihen, että poika käyttäytyy ”tyttömäisesti”.
”Lapselle on hyödyllistä nähdä myös mahdollisimman erilaisia tapoja toteuttaa eri sukupuolia. Tällöin lapsi ymmärtää jo varhaisessa vaiheessa, että sukupuoli ei määritä tekemisen mahdollisuuksia. On olemassa lukuisia erilaisia tapoja olla tyttö, poika, mies, nainen tai jotain muuta”, Karvinen sanoo.
Toisaalta lapsilla sukupuolikäsitys on Karvisen mukaan paljon joustavampi kuin useimmilla aikuisilla. Parivuotiaan näkökulmasta sukupuoli saattaa olla valinta- tai tilannekohtainen kysymys.
”Esimerkiksi vetäessään prinsessan rooliasun päälleen lapsi saattaa sekä omasta että ikätoveriensa mielestä muuttua naiseksi”, Karvinen kuvailee.
