Viimeksi päivitetty 11.5.2023
Kaisan ensimmäinen raskaus vuonna 2013 oli vahinko. Kun se päättyi keskenmenoon, hän päätti yhdessä kumppaninsa kanssa, että vauva saisi tulla.
Elämällä oli kuitenkin toisenlaisia suunnitelmia heidän varalleen. Vuodet kuluivat, mutta uutta raskautta ei kuulunut.
”Kokeilimme koeputkihedelmöitystä vuonna 2016, mutta koska minulla on vain yksi munasarja, hoidon tulos oli nolla. Montaa munasolua ei saatu kerättyä, ja niistäkään vähistä yksikään ei kehittynyt riittävästi, jotta olisimme päässeet siirtoon asti”, Kaisa kertoo.
Lääkäri ehdotti luovutettua munasolua
Epäonnistuneen hoidon jälkeen Kaisa ei halunnut yrittää samaa enää uudelleen. Oli hyvin epätodennäköistä, että toinenkaan hoito olisi tuottanut tulosta pariskunnan kohdalla.
Silloin paria hoitanut lääkäri toi esille mahdollisuuden luovutetulla munasolulla tehtävään koeputkihedelmöitykseen.
”Tartuimme siihen heti. Olin silloin jo 42-vuotias. Miettimistä ei tarvittu lainkaan, ja myös mieheni oli heti valmis lähtemään mukaan lahjamunasoluhoitoon”, Kaisa muistelee.
Vaikka Kaisa oli aiemmin toivonut biologista lasta, biologisuus ei äkkiä enää tuntunut tärkeältä.
”Kun kävi ilmi, etteivät minun munasoluni enää toimi, taisin käsitellä asian pois mielestäni. Palo raskauden kokemiseen ja kaikkeen, mitä lapsen tuloon liittyy, voitti halun biologisesta lapsesta.”
Kaksi siirtokelpoista alkiota
Hoitavalla klinikalla oli jo valmiiksi pakkasessa munasoluja sopivalta luovuttajalta. Ne hedelmöitettiin Kaisan puolison sukusoluilla.
”Saimme lahjamunasoluista vain kaksi siirtokelpoista alkiota, joista ensimmäinen siirrettiin kohtuuni syksyllä 2016 ja toinen pakastettiin”, Kaisa sanoo.
Kaksi raskautta, yksi keskenmeno
Raskaus alkoi jo ensimmäisestä siirrosta, mutta keskeytyi myöhemmin. Seuraavan vuoden tammikuussa tehtiin pakastealkion siirto, josta alkoi uusi raskaus.
Odotus eteni normaalisti, mutta Kaisaa pelotti lähes koko raskausajan: Mitä, jos jotakin kauheaa tapahtuu emmekä saakaan tätä lasta? hän mietti.
Lapsi tuntui omalta jo raskausaikana
Sen sijaan lapsen alkuperä ei vaivannut Kaisaa. Lapsi tuntui omalta jo odotusaikana.
”Tunsin, että lapsi on minun lihaani ja vertani, minussa kasvanut, eikä biologisuudella ollut siinä vaiheessa mitään merkitystä. Kyyneleet tulivat silmiin aina ultrissa, kun näimme sikiön liikkuvan ja sydämen sykkivän”, Kaisa kertoo.
Rakkaus lapseen syttyi heti
Kaisan vauva syntyi syyskuussa 2017. Lapsen syntymä laukaisi Kaisassa voimakkaan tunnereaktion.
”Itkin vuolaasti, ja kyllä se rakkaus syttyi heti todella voimakkaana. En muista, sanoinko sitä ääneen, mutta mielessäni hoin ’äidin pieni rakas’ vaikka kuinka monta kertaa”, Kaisa muistelee.
Lapsen biologisuus ei mietitytä
Kun lapsi oli kasvanut kaksivuotiaaksi taaperoksi, Kaisa kertoi, ettei ollut vuosien aikana suonut ajatustakaan sille, ettei lapsi ole biologisesti hänen.
”Koen, että hän on minun kaikilta osin. Tähän liittyy hauskana yksityiskohtana se, että monet ovat sanoneet, että lapsessa on minun piirteitäni, vaikkei hän olekaan biologisesti minun”, Kaisa myhäilee.
Lapsi saa tietää alkuperästään
Kaisa on kertonut avoimesti lapsensa alkuperästä niin työpaikalla kuin lääkärin vastaanotollakin. Hän aikoo kertoa asiasta myös lapselle itselleen.
”Aion ehdottomasti kertoa lapselle, miten hän on saanut alkunsa, mutta se, miten ja milloin asiasta voi ruveta kertomaan, onkin eri juttu. En sinänsä koe kertomista hankalaksi, mutta haasteita tuo se, miten kertoa siitä lapsentasoisesti jo varhaisessa vaiheessa”, Kaisa pohtii.
Munasolun luovuttajan henkilöllisyys selville?
Lain mukaan luovutetusta sukusolusta alkunsa saanut lapsi voi täysi-ikäiseksi tultuaan pyytää ja saada tietoonsa sukusolun luovuttajan henkilötiedot.
Kaisasta olisi mukavaa, jos hänen lapsensa haluaisi jonain päivänä selvittää munasolun luovuttajan henkilöllisyyden.
”Minusta se on ihana ajatus, ja kannustan lasta siihen ilman muuta, jos hän haluaa näin sitten aikanaan tehdä”, hän tuumaa.
Suuri kiitollisuus luovuttajaa kohtaan
Kaisa kertoo tuntevansa suurta kiitollisuutta siitä, että joku on nähnyt vaivaa lahjoittaessaan munasolun hänen kaltaiselleen naiselle, jolla ei enää ollut muuta mahdollisuutta lapsen saamiseen.
”Jos tapaisin luovuttajan, kiittäisin häntä suuresti siitä, että hän on mahdollistanut minulle tämän kaiken: raskauden, synnytyksen ja lapsen kasvattamisen”, Kaisa sanoo.
Lue myös:
Artikkeli on julkaistu alun perin vuonna 2019.
