”En ymmärrä, miksi viedä lapsi päivähoitoon, jos itse on kotona. Miksi hankkia lapsia, jos heitä ei jaksa hoitaa?”
Tällaisia kommentteja kuulee paljon. Ja aina jaksan ihmetellä, miksi ihmisten mielestä on OK möläyttää näkemyksiään kriittiseen sävyyn ihmisille, joiden perheistä, elämistä ja tilanteista eivät tiedä mitään. On monia asioita, joita minäkään en ymmärrä, mutta yleensä ymmärrän pitää suuni kiinni toisten valinnoista silloin, kun ne eivät millään muotoa kuulu minulle. Lapsen päivähoito on kuitenkin – monien muiden vanhemmuuden valintojen tapaan – asia, jota kommentoidaan hyvinkin kärkkäästi täysin riippumatta siitä, kuinka paljon tai vähän kommentoija arvostelemiensa perheiden elämistä tietää.
Lapsen paikka on kotona?
Paljon puhutaan päiväkotielämän hyödyistä ja haitoista lapsille, etenkin niille pienimmille. Usein painotetaan, että alle 3-vuotiaan paikka on kotona. Mutta onko se? Onko koti paras paikka tilanteessa kuin tilanteessa, ja kenen kannalta lapsen pitäminen kotona on paras ratkaisu? Lapsen itsensä? Vai koko perheen? Sen väsyneen äidin, joka valvoo yöt läpeensä koliikkia itkevän pikkusisaren kanssa ja on päivisin yliväsynyt aamutakissa haahuileva haamu?
Monen mielestä yli 3-vuotiaankin paikka on kotona, mikäli toinen (tai molemmat) vanhemmista on päivät kotona. On muka jotenkin epäilyttävää kiikuttaa lapsi hoitoon ja palata sitten itse kotiin. Ilmeisesti esimerkiksi 4-vuotiaan, virikkeitä ja kavereita kaipaavan lapsen olisi parempi olla kotona vauvassa kiinni olevan äidin / työtä etsivän isän / syystä tai toisesta väsähtäneen vanhemman kanssa kuin päiväkodissa leikkimässä, askartelemassa ja tärkeitä taitoja opettelemassa.
Sujuva päiväkotiarki
Minä näen asian niin, että lapsen paras voi toteutua niin kotona kuin hoitopaikassakin. Ei ole mikään automaatio, että kotihoito olisi lapselle paras vaihtoehto. Eivätkä suuremmista ongelmista kärsivät, lastensuojelun asiakkaat ja muut vastaavat tapaukset ole ainoita, joiden kohdalla lapsen päivähoito vanhemman ollessa kotona on ymmärrettävää. Se voi olla täysin järkevä ja lapsen paras edellä tehty ratkaisu myös perheissä, joissa ei ole erityisen kuormittavia tilanteita.
Päiväkodeissa on toki ongelmia, liian suuria ryhmäkokoja ja liian täysiä sylejä, mutta iso osa päiväkotiarjesta on kuitenkin aivan sujuvaa. Mukavaa olemista, ryhmäytymistä, leikkejä, ikätovereiden seuraa, pelejä, mäenlaskua, metsäretkiä, ammattilaisten tarjoamia virikkeitä. Paljon sellaista, mitä monet vanhemmat eivät pysty tarjoamaan lapsilleen kotioloissa – eivät ainakaan samassa mittakaavassa.
Varhaiskasvatus on lapsen oikeus
Varhaiskasvatusta voisikin ajatella lapsen oikeutena ennemmin kuin välttämättömänä pahana, minkä kanssa ei missään tapauksessa tulisi tehdä tuttavuutta, jos pakottavaa tarvetta ei ole. Lapsi harjoittelee päiväkodissa monia hyödyllisiä taitoja, jotka valmistavat lasta koulua (ja elämää) varten: itsenäistymistä, ryhmätyötaitoja, kuvaamataitoa, käsityötaitoja, lukuaineiden (kuten äidinkielen, matematiikan ja maantiedon) alkeita, ympäristötietoutta jne. Näen, että lapsella on oikeus harjoitella näitä taitoja, olivat hänen vanhempansa sitten työelämässä tai eivät.
Lapsi nauttii hoitopäivistä
Oma 3-vuotiaani aloitti tammikuussa päivähoidon, vaikka olen itse vielä kotona kuopukseni kanssa. Minä tosin teen töitä kotoa käsin – se onnistuu yhden puolitoistavuotiaan kanssa, mutta ei onnistuisi puolitoistavuotiaan JA kolmevuotiaan kanssa – mutta ilman sitäkin hän olisi luultavasti mennyt osa-aikaisesti päiväkotiin. Meillä on ollut aika haastava pikkulapsiaika, ja osaviikkoinen päivähoito olisi tullut tarpeeseen jo oman jaksamiseni vuoksi. Toinen suuri syy olisi ollut lapsen oma etu: päiväkodissa kun saa paljon sellaista, mihin kotona omat resurssini eivät riitä muutenkin haastavassa tilanteessa. Voin myöntää ihan suoraan, että minusta ei olisi keksimään lapselleni puuhaa ja virikkeitä siinä määrin, mitä hän saa päiväkodissa.
Lapsi on ollut päiväkodissa nyt pari kuukautta, ja alun haasteiden jälkeen se on sujunut todella hyvin. Vaikka minulla on tätä nykyä melko paljon töitä, hän on hoidossa edelleen osa-aikaisesti kolmesta neljään päivään viikossa. Hän selvästi nauttii hoitopäivistään: lähtee päiväkotiin mielellään ja kotiutuessaan pulisee päivän touhuista, kavereista, uusista leikeistä, metsäretkistä. Hoitajat kertovat päivien sujuvan hyvin. Lapsi on jopa ylpeä päiväkotilaisen statuksestaan ja huomauttaa usein, että pikkusisko ei vielä pääse päiväkotiin koska on liian pieni.
Päiväkoti on hyväksi lapselleni
Kolmevuotiaamme on hyvin vahvatahtoinen, itsepäinen ja tulinen tapaus. Hän haluaa tehdä kaiken omilla ehdoillaan eikä pyri miellyttämään ketään. Hän on parhaimmillaan ihana hassuttelija ja hauska halinalle, mutta kovin arvaamaton. Hänen kanssaan seesteinen, nauruntäyteinen hetki voi muuttua sekunnissa salamoivaksi myrskypilveksi. Hän on kiristänyt minun ja isänsä hermoja moninkertaisesti isosisaruksiinsa verrattuna. Hän on tietysti meille aivan yhtä rakas – melkoisen haastava vain.
Päiväkoti on selvästi ollut hyväksi hänelle. Jo kahden kuukauden aikana hän on oppinut siellä paljon tärkeitä taitoja: ryhmässä toimimista, yhteistyötä, yhdessä leikkimistä, jakamista. Hänen ryhmässään osa lapsista on pari-kolmekin vuotta vanhempia, ja vaikka aluksi pelkäsin hänen jäävän isompien jalkoihin, vanhempien lasten seura ja esimerkki on tehnyt hänelle hyvää. Hänestä on tullut omatoimisempi ja siirtymätilanteiden vastustaminen on vähentynyt, leikit ovat monipuolistuneet ja keskittymiskyky parantunut.
Eri lapset, eri tarpeet
En toki väitä, että päiväkodin varhaiskasvatus olisi välttämätöntä lapsen kehitykselle tai että kotihoidossa oleva lapsi jäisi automaattisesti paitsi jostain olennaisesta. Mutta en mielelläni kuuntele myöskään päinvastaisia väitteitä. Jokainen perhe on omanlaisensa, eikä kukaan ulkopuolinen voi sanella, mikä on kullekin lapselle paras ratkaisu.
Joskus tuntuu, että lastenkasvatus on aihepiiri, jossa yksilöllisyys unohdetaan tyystin. Ei aikuisista kuule sanottavan, että ehdottomasti olisi kaikille hyväksi toimia tavalla x. Aikuisten kohdalla ymmärretään, että eri asiat ovat hyväksi eri ihmisille. Lasten suhteen yksilöllisyys kuitenkin unohtuu, ja omaa kantaa julistetaan yhtenä totuutena. Mutta lapsetkin ovat yksilöitä ja temperamenteiltaan ja tarpeiltaan hyvinkin erilaisia: vaikka itse hoitaisi lapsensa kotona esikouluikään saakka, ei se välttämättä olisi ollenkaan hyvä ratkaisu naapurin Viljolle.
Onko sinun lapsesi koti- vai päivähoidossa? Osallistu keskusteluun foorumilla: Vanhemmat kotona ja lapset päiväkodissa?
