”Siellä on neljä päätä” – ja kolme muuta välähdystä

Viimeksi päivitetty 11.1.2019

Neljäs pää

Asettaudun pedille. Paperi kahisee selän alla. Lääkäri nostaa hyllyn päältä kiilatyynyn ja työntää sitä selkäni ja pedin väliin. Hengitän syvään ja suljen hetkeksi silmäni. Tiedän kokemuksesta, että tässä tulee kestämään.

Kylmä geeli puristuu pullosta mahalleni ja lääkäri levittää sen vikkelin ottein ultrausanturilla pitkin vatsaani.

A:n pää, B:n pää, C:n pää. Nyt on jokaisen asemapaikka suunnilleen tiedossa ja aloitetaan jokaisen mittaus yksitellen. B liikkuu taukoamatta ja takoo anturia aina, kun se on hänen kosketusetäisyydellään.

Viimeisenä C. Reisiluun mitta, yleiset asiat ja pään koko. Lääkärin liikkeet hidastuvat ja hän tuijottaa ääneti näyttöä. Niin minäkin. Vilkaisemme lääkärin kanssa toisiamme epäuskoisina. Neljäs pää. C:n päätä vasten on neljäs pää.

Sekunnin sadasosan aikana järjestelen aivoni. ”Vauvoja onkin neljä, ilmeisesti neljäs on piilotellut aina ultrassa. SELEVÄ, kyä lähtee!”, päässäni raksuttaa. Lääkäri määrätietoisesti jatkaa ultraamista ja naurahtaa: ”Tää on B:n pää. Se on hiljaa noussut sun lonkalta makaan tänne ylös.”

Ensin sukkulana pää alaspäin, sitten kylkikaaressa ääneti pää toisen päätä vasten. Kuulemma ”neloset olisivat muutenkin tosi harvinaisia”. Mahassani kuplii nauru, kun mietin, kuinka yleisiä kolmoset ovat.

Minun taisteluni – minä ja sokerirasitustesti

”KUULE MIKÄ SUN NIMI ON? NO KUULES ILKKA (nimi muutettu)! MÄÄ OON RASKAANA, MÄÄ OON PAASTONNU YLI 12 TUNTIA. MÄÄ OROTAN KOLMOSIA JA MULLE TEHRÄÄN SE SOKERIRASITUS TÄNÄÄN! JA MÄÄ OON KUULE IHAN OIKEE ASIAKAS TÄÄLLÄ!”, artikuloin selkeästi kitapurjeet heiluen, seisten puoliksi odotusaulassa ja puoliksi toimenpidehuoneessa.

Sokerirasitus kuitenkin tehtiin ja tulokset olivat erinomaiset. Herra näytteenottaja vain ei alkuun löytänyt lähetettäni koneelta, ja käski minua poistumaan toimenpidehuoneesta palvellakseen omien sanojensa mukaan ”oikeita asiakkaita.”

Nuorisolaiskielellä ”flippasin” ja tein kantani hyvinkin selvästi. Kas kummaa, lähete löytyikin koneelta. Eli möykkääminen kannatti. Tuttavani ovat kyseisen sekoiluni labrassa laittaneet raskaushormonien piikkiin. Ihan totta puhuen, olisin ilman raskautta varmasti pitänyt vielä suurempaa elämää asiasta. Nyt meinasi happi loppua ja taju lähteä.

Ihmisten kommentit – TOP 2

Ihmiset ovat yllättyneet aina, kun ovat kuulleet kolmosraskaudestani – ymmärrettävistä syistä. Kommentteja olisi kirjaksi asti, mutta tässä kaksi ärsyttävintä, jotka saavat savun nousemaan korvista.

Yleisin kysymys on: ”Onks ne luomuja?” Ymmärrän kyllä joten kuten kysymyksen, mutta täysin tuntemattomalta saatuna tuollainen kysymys on aika tungetteleva. Enhän minäkään kysy muiden lapsista näin: ”Saittekos lapsosenne aikaan ihan luonnollisin menetelmin makuuhuoneessa kotona vai onkos tarvittu lääkärin apua? Julkinen vai yksityinen puoli? Kenessä oli vikaa? Onko vielä vikaa?”

”Voi ei, ihan kamalaa, HIRVEE RISKI! Oon niin pahoillani sun puolestas.” Tällaiset ihmiset ihan kansankielellä voisi nostaa riveleistä ilmaan ja heille voisi samalla karjua elämän karuja totuuksia. Ei kiitos sääliä, ei voivottelua, ei kauhisteluja. Vinkki vitosena, että leipäläpensä voi pitää kiinni, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa.

Treffit perjantaina

Törmäsin sairaalaklovniin osaston käytävällä. Hän otti taskustaan varauskirjan ja varasi minulle ajan perjantaille. Opettelemme kuulemma soittamaan ukulelea.

Samalla hän kartoitti minun ja mieheni musikaaliset taidot luodakseen suunnitelman tulevaisuuteen: minä soitan taukoamatta Ukko Noaa pianolla, mieheni takoo rumpuja, yksi lapsista on sellisti, toinen alttoviulisti ja kolmannelle annetaan saksofoni. Näillä mennään.

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

Lue myös:

Ennenaikainen syntymä: Keskonen kohtaa haasteita, mutta kasvaa yleensä tavalliseksi aikuiseksi

31. raskausviikko

Lisää Kaikkea kolme -blogikirjoituksia:

Lue myös:

Reppu selkään ja synnytyspäivystykseen

Kolme vauvaa kohdussa – miltä se tuntuu?