Viimeksi päivitetty 17.10.2018
Kun odotin ensimmäistä lastani seitsemän vuotta sitten, toivoin salaa tyttöä. En sanonut toivettani kai koskaan ääneen kysyjille, vaan toistelin tuota tuttua virttä: ”Kunhan on terve”. Mutta salaa mielessäni toivoin tyttöä, vaikken oikeastaan edes tiennyt, miksi.
Rakenneultrassa selvisi, että tulokas oli poika. Ja vaikken olisi ikinä myöntänyt asiaa ääneen muille kuin omalle äidilleni suljettujen ovien takana, olin jossain määrin pettynyt. Lopulta jäljitin tyttötoiveeni ja pettymykseni omaan äitisuhteeseeni. Kutsun äitiäni yhdeksi parhaimmista ystävistäni, ja olin kai alitajuisesti ajatellut, että oman tyttären kanssa voisin luoda samanlaisen suhteen. Ymmärrettävä, mutta hölmö ajatus – ikään kuin lämmin lapsi-vanhempi -suhde olisi sukupuolesta kiinni.
Esikoiseni syntymään mennessä olin käsitellyt asian jo moneen otteeseen enkä ollut vähimmässäkään määrin pettynyt tavatessani ensi kertaa minusta syntyneen pienen ja ryppyisen olennon. Hän oli täydellinen. Toiveeni ja pettymykseni sukupuoleen liittyen tuntuivat etäisen nolostuttavilta asioilta. ”Sukupuolella ei ole väliä” -fraasista tuli totta. Sillä ei todellakaan ollut minkäänlaista väliä, mitä lapseni jalkovälistä löytyi.
Sukupuoli ei vaikuta äitiyteeni
Sittemmin olen saanut kaksi lasta lisää. Toinen heistä on biologiselta sukupuoleltaan tyttö ja toinen poika, mutta tällä seikalla ei ole minulle merkitystä. Kun minulta kysytään, millä tavoin pojan äitinä oleminen eroaa tytön äitinä olemisesta, tapaan vastata, että onhan se vaippa-alueen pesu hieman erilaista. Muuten en ole huomannut, että lapsen sukupuoli vaikuttaisi äitiyteeni tai sen kokemukseen millään tavoin.
Ja miksi vaikuttaisikaan? En näe lapsiani ensisijaisesti (tai toissijaisestikaan) tietyn sukupuolen edustajina, vaan lapsina. Jos sovellan heihin hieman erilaisia kasvatuskeinoja, johtuu se heidän erilaisista temperamenteistaan, ei biologisesta sukupuolesta. En luo heitä kohtaan odotuksia sen perusteella, mitä tietyltä sukupuolelta on ehkä joskus stereotypisesti odotettu.
En odota, että tekisin heidän kanssaan eri asioita riippuen siitä, mitä heidän jalkovälissään on. En oleta, että se määrittäisi heitä, heidän persooniaan, kiinnostuksenkohteitaan tai tekemisiään millään tavoin. Enkä todellakaan enää kuvittele, että se määrittäisi heidän suhdettaan minuun – toivon, että saan luotua jokaiseen aikuisuuteen kantavan, läheisen suhteen aivan riippumatta kalsarien sisällöstä.
Lapsia ja aikuisia, ei tyttöjä ja tätejä
Toivon myös lasteni oppivan, että sukupuoli ei määritä ihmistä – ja toisaalta, että kokemus omasta sukupuolesta voi olla eri kuin sukupuolen ulkoiset merkit antavat ymmärtää. Siksi pyrin parhaani mukaan olemaan korostamatta ihmisten sukupuolta lapsilleni. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että puhun mieluummin lapsista kuin tytöistä ja pojista ja mieluummin aikuisista kuin tädeistä ja sedistä.
Ei, tyttö ja poika eivät ole minulle kirosanoja enkä paheksu niiden käyttöä saati vaadi näiden sanojen kieltämistä, mutta yritän olla automaattisesti jaottelematta näkemiämme ihmisiä tyttöihin, poikiin, setiin ja täteihin. Koska emmehän me voi tietää, kumpia he ovat vai ovatko kumpiakaan. Sitä paitsi hyvin harvoin sukupuolikuvaus on millään lailla oleellinen ihmistä koskeva tieto. Joskus lipsahtaa, eikä se ole niin vakavaa, mutta tähän pyrin. Ja minusta on ilahduttavaa, kun eskarilainenkin puhuu eskarin henkilökunnasta aikuisina, ei täteinä ja setinä. Minun esimerkkini on ilmeisesti mennyt perille, ja lisäksi eskarissakin puhutaan aikuisista aikuisina – ja sekös minua vasta ilahduttaakin.
Sanat muokkaavat maailmaa
Olen myös se ärsyttävä tyyppi, joka korjaa muiden puheita aina stereotypian bongatessaan. ”Koskas X:lle leikataan pojan tukka?”, ”Tottakai M:ää kiinnostavat autot, hänhän on poika!” ja ”Minkäs mekon P laittaa juhliin?” ovat esimerkkejä puheesta, johon puutun, sillä kaikki nuo lauseet sisältävät pelkkään sukupuoleen liittyviä oletuksia. Onneksi ilahduttavan usein lausuja huomaa sammakkonsa itsekin – tai ainakin suhtautuu huomautukseeni myönteisesti. Sanat muokkaavat maailmaa, ja itse haluan muokata sitä yhä avarammaksi, vapaammaksi ja tasa-arvoisemmaksi.
Seitsemän vuotta sitten toivoin tyttöä, ja nyt en suo juuri ajatustakaan sille, mitä lajia lasteni housuista löytyy. Kutsun tätä kehitykseksi.
