Viimeksi päivitetty 2.10.2018
Perisuomalaisessa kahvipöytäkeskustelussa mieheni isoäiti tiedusteli: “Joko on sukkapuikot laulaneet ja pieniä töppösiä kaapissa odottamassa?”
Vaivaantuneen hymyn kera takauduin muistoissani viidennelle luokalle kutomani sukan luo. Viritelmän olin kutonut itse ja äitini kutsuu sitä raukkaparkaa Hyvän Mielen Sukaksi. Tuo ruskea sukka on littana, tuoksahtaa edelleen paniikinomaiselta hieltä ja muistuttaa munkin päähinettä. Se saa ihmisissä aikaan huvittuneisuutta, ja saa paskankin päivän näyttämään hyvältä.
Olen todennäköisesti Pirkanmaan ainoa ala-astelainen, jonka ei tarvinnut kutoa kuin tasan yksi sukka. Opettajan mielenterveys ei kestänyt enempää.
Joten ei, sukkapuikot eivät ole laulaneet.
Ristipistotyö hitaalla hartaudella
Anoppini puolestaan muisteli aloittaneensa ensimmäiselle lapsenlapselleen suunnilleen viisi vuotta sitten ristipistotyön, jonka oli tarkoitus olla lahja pienelle vauvalle.
Arvelimme, että kyseessä oleva käsityö on oikein oiva rippilahja, joten turha pitää kiirettä ja “tehrä tästä ny numeroo”, lainaten Sinikka Nopolan Eilaa ja Rampea.
Eläinarmeijan esiinmarssi
Minun äitini virkkuukoukku sen sijaan ottaa askeleita polkan ja ripaskan tahdissa. Joka toinen päivä tulee tiedusteluja, mikä väriyhdistelmä olisi sopivin afrikankukkalappuihin ja niistä rakennettaviin eläimiin.
“Tehräänkö kolme pöllöö vai kolme virtahepoo? Jaa sää haluat kolme ERI ELÄINTÄ? NO MIKÄ SE KOLMAS ON? Kissa? Koira? Norsu? Dinosaurus? Mammutti? Nii ja tiätenkään sää et halua sinistä tai pinkkiä, sää haluat ihan eri värejä ja eri eläimiä ja eri kokoisia JA PITÄÄKÖ MUN NY LÄHTEE LANKAKAUPOILLE?”
Eihän synnyttäjälläni ole kuin neljä kopallista ja viisi säkillistä lankoja, ja koko internetin ihmeellinen maailma auki käsityöohjeita. Tästä tulee pitkä syksy!
Lue kaikki blogikirjoitukset: https://www.vau.fi/blogit/kaikkea-kolme
Seuraa instagramissa: @kaikkeakolme
