Viimeksi päivitetty 2.9.2018
Voiko poika käyttää mekkoa, kysyttiin foorumilla pari päivää sitten. Jokin aika sitten harkitsin kirjoittavani postauksen lapsiin kohdistuvista sukupuolistereotypioista ja erityisesti niiden ilmentämisestä pukeutumisen, lelujen ja leikkien kautta. Ajattelin kuitenkin, että ehkä kirjoitukseni olisi itsestäänselvyyksien laukomista. Mutta nyt tuumin, että kun kerran asia edelleen herättää keskustelua, lienee paikallaan sanoa siitä muutama sana.
Lyhyt vastaus kysymykseen: Kyllä kaikki sukupuolet voivat käyttää mekkoa – ihan siinä missä paitaa ja housujakin. Jokainen vanhempi tietysti tekee omat kasvatusvalintansa, mutta minusta tuntuisi todella mielivaltaiselta sanella lapsilleni heidän sukupuolensa perusteella, kuka saa pukeutua mihinkin vaatteeseen.
Kaavoja on hyvä ravistella
”Et voi pukeutua mekkoon koska olet poika” ei tunnu missään määrin loogiselta lauseelta tai kestävältä perustelulta. Sillä miksi sen, mitä lapsen jalkovälistä löytyy, pitäisi määrittää hänen pukeutumistaan? (Tämän voisi viedä vielä syvemmälle tasolle ja puhua sukupuolien moninaisuudesta – siitä, miten se pojaksi oletettu lapsi ei välttämättä edes ole poika – mutta jätän nyt sohimatta sitä ampiaispesää.)
Loppujen lopuksi ajatus siitä, että mekot kuuluisivat vain naissukupuolelle, ei ole mitään muuta kuin tietyssä kulttuurissa rakentunut normi. Ja normeja sekä kaavoja on välillä ihan hyväkin hieman ravistella ja rikkoa. Muutenhan me jäämme junnaamaan paikoillemme kangistuneisiin uskomuksiimme.
Vanhakantaista ja kapeakatseista
En ylipäätään pidä siitä, että sukupuolella perustellaan asioita. Toki on olemassa biologisia faktoja esimerkiksi lisääntymistä koskien, mutta muutoin sukupuoleen vetoaminen on minusta pelkästään vanhakantaista ja kapeakatseista. Tyttöjen ja poikien vaatteet, värit, lelut ja leikit – uh, vaihda jo levyä, käännä jo uusi sivu, matkusta aikakoneella tähän päivään.
En tähtää sukupuolien olemassaolon kieltämiseen, mutta todellakin tähtään sen kieltämiseen, että alushousujen sisältö sanelisi, mitä lapset saavat olla ja tehdä. Minusta tuntuisi aivan absurdilta pukea yhdelle lapselle mekko ja kieltää se toiselta häneltä löytyvään pippeliin vedoten. Kyselyikäinen kysyisi siinä vaiheessa satavarmasti ”miksi”, enkä minä osaisi vastata siihen. ”Koska se nyt vain on niin” olisi varsin onneton vastaus.
”Ei tyttöjen, vaan mun”
Tällä hetkellä meiltä löytyy yksi pieni poikaoletettu lapsi, joka pukeutuu vuoroin kaivuripaitaan, vuoroin ”ihanaan mekkoon”. Joka kulkee osan ajasta tukka takussa, mutta seuraavana hetkenä vaatii minua letittämään hiuksensa ja sitomaan letin pinkillä hiuslenkillä. Aika näyttää, jääkö mekkoinnostus vaiheeksi, kuten isoveljellään jäi vai säilyykö kiinnostus näihin perinteisesti tyttömäisiksi miellettyihin asioihin.
Niin tai näin, toivon, että hän saisi itse päättää ja perustaa päätöksensä omille haluilleen, ei sille, mitä tulevaisuuden päiväkotikaveri ehkä sanoo. Toivon, että värien ja lelujen sukupuolettomuus iskostuu häneen niin, että hänkin osaisi antaa yhtä ytimekkään vastauksen kuin serkkunsa päiväkotikaverin kysymykseen pinkistä ”tyttöjen” piposta: ”Ei se oo mikään tyttöjen pipo, se on MUN pipo!”
