Lapseni ovat opettaneet minulle paljon, mutta mitä kaikkea minä haluan opettaa heille? Montakin asiaa, mutta ainakin myötätuntoa, rohkeutta ja terveellisiä elämäntapoja.

Viimeksi päivitetty 30.7.2018

Taipaleeni äitinä on kestänyt nyt kuusi ja puoli vuotta. Tuona aikana olen oppinut paljon, vuosi vuodelta ja lapsi lapselta enemmän. Elämä on hyvin erilaista kuin se oli kesällä 2011, kun vasta odotin esikoistani autuaan tietämättömänä siitä, mitä kaikkea lapsi toisi tullessaan. Kuinka perustavalla tavalla koko elämäni ja jopa ajatusmaailmani muuttuisi.

 



 

Lapset ovat opettaneet minulle paljon, paitsi itsestään ja äitiydestä, myös minusta itsestäni. Heiltä olen oppinut varmasti vähintään yhtä paljon kuin he minulta. Mutta oppiminen jatkuu, puolin ja toisin, luultavasti koko elämän. Viime aikoina olenkin miettinyt paljon sitä, mitä kaikkea minä toivoisin opettavani lapsilleni. Seuraavassa joitakin tärkeimpiä asioita.

Empatia ja vastuu

Meinasin kirjoittaa kiltteys, mutta nykyisin puhutaan paljon liiallisesta kiltteydestä, enkä halua sekoittaa sitä tähän. Toivon voivani opettaa lapsilleni kykyä empatiaan, myötätuntoon ja myötäelämiseen. Toivon, että heistä kasvaa ihmisiä, joita kiinnostaa myös muiden etu. Että he käyttäytyvät kauniisti muita ihmisiä kohtaan, eivät kiusaa tai nälvi, ovat ystävällisiä ja huomaavaisia. Kysyvät mikä hätänä, kun näkevät jonkun pahoilla mielin.

Tähän sisältyy myös vastuu muista ihmisistä. Toivon lasteni oppivan, että syntyminen rikkaaseen länsimaahan ei tarkoita, että olisi jotenkin muita oikeutetumpi hyvään elintasoon, ja että sen myötä voisi pestä kätensä vastuusta koskien tavalla tai toisella hädänalaisia ihmisiä.

Myös vastuu ympäristöstä ja sen asukeista on tärkeä oppi jälkikasvulle.

Suvaitsevuus ja tasa-arvo

Haluan ehdottomasti opettaa lapsilleni, että kenenkään ihmisarvo ei riipu ihonväristä, sukupuolesta, ulkonäöstä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai mistään muustakaan vastaavasta tekijästä. Että kaikki me olemme arvokkaita, omalla tavallamme erilaisia, mutta aivan yhtä hyviä. Että homoparia pilkkaava tai vammaiselle hihittävä alentaa vain omaa arvoaan.

Näistä asioista me keskustelemme jo nyt erityisesti kahden isoimman kanssa. Kerromme, että sukupuoli ei määritä sitä mitä ihminen voi tehdä tai olla, ja että toisaalta biologinen sukupuolikin voi olla väärässä: Joskus pippeli ei tarkoitakaan sitä että olisi poika. Toivon siis lastemme ymmärtävän ja hyväksyvän elämän ja ihmisten moninaisuuden.

Rohkeus olla sitä mitä on

Edelliseen liittyen: Samalla, kun toivon lasteni kasvavan suvaitseviksi ja avarakatseisiksi aikuisiksi, toivon, että myös he itse uskaltavat olla sitä mitä ovat ja tehdä itselleen merkityksellisiä asioita.

Toivon, etteivät he pohtisi liikaa muiden mielipiteitä tekemisistään ja olemisistaan. Että he uskaltaisivat elää oman näköistään elämää murehtimatta liikaa sitä, noudattavatko he normeja tai mahdollisia odotuksia ja oletuksia.

”Voi kuinka kaunis poika onkaan tosiaan, ei muuhun pysty hän kuin uutta oppimaan.” Toivottavasti osaan opettaa oikeat asiat.

Ei on ei

Haluan opettaa lapseni sanomaan EI. (Tällä hetkellä se ei ole vaikeaa, sillä etenkin kaksivuotiaan Uhma-Petterin joka toinen sana on tuo kaksikirjaiminen huudahdus.) Toivon, että he uskaltavat myös tulevaisuudessa kieltäytyä asioista, jotka eivät tunnu hyviltä. Tämä koskee erityisesti fyysistä kosketusta, mutta montaa muutakin asiaa. Ja haluan heidän oppivan, että myös muiden sanomana ei todellakin on ei.

Harjoittelemme tätä muun muassa niin, että emme halaa ketään väkisin, emme painosta menemään sukulaistädin syliin ja puutumme asiaan, jos joku sukulainen mutristelee suutaan loukkaantuneena, kun lapsi kieltäytyy halaamasta. Jos kosketukseen painostaminen on väärin aikuista kohtaan, miksi se olisi lapsen kohdalla yhtään enemmän oikein? Ja vielä tärkeämpi kysymys: Jos lasta painostetaan fyysiseen kontaktiin, miten hän osaa teini-ikäisenä tai aikuisena sanoa ei kosketukselle, joka ei tunnu hyvältä?

Mummin syliin pääsee aina – mutta pakko ei ole.

Terveelliset elintavat

Nämä opitaan jo kotoa, ja ne kantavat parhaassa tapauksessa läpi elämän. Vastaavasti lapsuudessa opittuja epäterveellisiä elintapoja on vaikea myöhemmin korjata. En ole totalitaristi sokerin suhteen, mutta todellakin pidän huolen siitä, ettei sitä kiskota kaksin käsin ja jatkuvasti. Piilosokeri on meillä lähes kokonaan pannassa, ja roskaruokaloissa vierailemme ehkä kerran tai pari vuodessa. Vihanneksia, hedelmiä marjoja on sen sijaan tarjolla jokaisella aterialla, ja näin kesäaikaan lapset hakevat välipalaa oma-aloitteisesti marjapuskista.

Omalla esimerkilläni kannustan heitä myös liikunnalliseen elämäntapaan. Kävely ja pyöräily ovat hyviä vaihtoehtoja autoilulle, ja pihalla voidaan treenata vaikka yhdessä. Haluan näyttää, että hikoilu ja hengästyminen eivät ole ei-toivottuja juttuja, vaan hauskan toiminnan sivutuotteita, jotka hoitavat ja vahvistavat kehoa.

Esimerkki on paras keino opettaa lapsille liikunnallinen elämäntapa.

Varmasti tähän voisi lisätä monta muutakin keskeistä opetusta, mutta tässä asioita, jotka tällä hetkellä tuntuvat tärkeimmiltä opeilta lapsilleni. Aika näyttää, miten onnistun tehtävässäni.

Mitä sinä haluat opettaa lapsillesi? Tule kertomaan se foorumille: Millaisia asioita haluat opettaa lapsillesi?

Kuka siellä?
Uusperhesadun takana on – kukapa muukaan kuin – uusperheellinen Satu. Sadun lisäksi perheeseen kuuluu neljä lasta, aviomies ja jättikani nimeltä Osku Palomies. Blogissa kurkistetaan uusperheen elämään ja pohditaan vanhemmuuden moninaisia teemoja. Tsekkaa myös instagramista @uusperhesatu

Lisää Uusperhesatulta:

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

Mitä mieltä olet artikkelista?