"Aamuvarhaisella suuntasin paikallisen terveyskeskuksen laboratorioon. Yli 12 tuntia syömättä ja juomatta tuntuivat pienenä kuvotuksena vatsanpohjassa. Testauslitkun mausta tuli hämärästi mieleen jokin lapsena juotu ällömakea limonadi."

Viimeksi päivitetty 23.7.2018

Niinpä se tuli ajankohtaiseksi minullekin. Sokerirasituskoe.

 



 

”Koska olet niin vanha ja pullukka”, neuvolantäti totesi muka humoristisesti.

Ei naurattanut. Pelottelut isolla ”sokerilapsella” eivät myöskään varmasti saa yhtäkään äitiä parantamaan elintapojaan, ainakaan pysyvästi.

Suurin osa testataan

Ihmettelin terveydenhoitajan sanoja mielessäni. Neuvolassa jaetusta infolehtisestä luin indikaatiot kyseiselle tutkimukselle. Miksei voisi vain todeta, että kaikille yli 25v ensisynnyttäjille tehdään sokerirasituskoe?

Alle 25-vuotias ensisynnyttäjä on nykyään yhä harvinaisempi näky neuvolassa. Siispä suurimmalle osalle tehdään automaattisesti sokerirasituskoe.

Syyllistys kummastutti

Olen tietysti valmis juomaan sokerilitkun ja ojentamaan käsivarteni verikoetta varten, jotta lapseni olisi syntyessään mahdollisimman terve. Raskausdiabetes, kuten diabetes muutoinkaan, ei ole leikin asia.

Mutta miksi minua pitäisi syyllistää tutkimukseen ”joutumisesta”? Luulisin avainsanan olevan ylipaino. Ylipainoiset odottajat toki ovat suuremmassa riskissä, mutta aivan niin yksiselitteistä ei syy ja seuraamuskaan ole.

Näin päivä eteni

Aamuvarhaisella suuntasin paikallisen terveyskeskuksen laboratorioon. Yli 12 tuntia syömättä ja juomatta tuntuivat pienenä kuvotuksena vatsanpohjassa. Onneksi pahin huonovointisuus oli helpottanut jo viikkoja sitten.

Ystävien ja tuttavien kertomukset sokerirasituksen kamaluudesta eivät auttaneet. Olin kuitenkin päättänyt, että tästä selvitään, kuten niin monesta muustakin, ja vielä paljon epämiellyttävämmästä tutkimuksesta.

Ensimmäinen ”nollaverikoe” otettiin heti kättelyssä, ja sitten päästiinkin jo tositoimiin.
Laboratoriohoitajan tiukasti valvovan katseen alla join ison lasillisen sokerilitkua.

”Pohjanmaan kautta!”, ajattelin itsekseni.

Eipä se hyvää ollut, mutta pahemmankin makuisia juomia olen juonut. Hämärästi muistui mieleen jokin lapsuuden ällömakea limonadi.

Pahinta on odottelu – ja ennakkopaasto

Ehkä pahinta koko tutkimuksessa oli odottelu. Ensin tunti istuskelua täpötäydessä odotushuoneessa, uusi verikoe, ja seuraava tunti odottelua tuntuivat ikuisuudelta. Odotushuoneesta kun ei saa kokeen aikana lähteä mihinkään. Viimeisen verikokeen jälkeen olinkin jo valmis lähtemään.

Syömättömyys alkoi jo tuntua kipristelynä vatsanpohjassa. Onneksi olin varannut mukaan syötävää ja juotavaa, ja olo helpottuikin kummasti. Ehdottomana vinkkinä sokerirasituskokeesen lähtijälle voisinkin sanoa, että kannattaa ottaa mukaan vettä ja jotain kevyttä syötävää, jotka voi nauttia heti tutkimuksen jälkeen. Vaikkei kotimatka olisi kovin pitkäkään, yön yli jatkuva paastoaminen ja sitä seuraava verensokerin nousu voivat saada aikaan pahoinvointia.

Puhtaat paperit!

Selvisin sokerirasituskokeesta puhtain paperein. Viimeisen mittaustuloksen saatuani helpotuksen tunne vyöryi ylitseni.

Suurin kirous sokerirasituskokeessa oli onneksi vain teipin aikaansaama ihottuma käsivarressa, ja saatoin kuitata muiden pelottelut (tällä kertaa) urbaanina legendana. Eikä neuvolantätikään saanut aihetta jatkaa paheksuntaansa, sillä verensokeriarvoni olivat pikemminkin alhaiset.

Kuka siellä?
Isätön lapsi -blogia kirjoittaa 32-vuotias, yksin raskaana oleva, kumppaniton nainen eteläisestä Suomesta. Blogissa käydään läpi odotusajan onnea, yksin raskaana olevan arkea ja ajatuksia siitä, miten yhteiskunta suhtautuu yksin lasta odottavaan. Uuden pienen ihmeen laskettu aika 16.10.18. Tervetuloa mukaan raskausmatkalle!

 

Lisää Isätön lapsi -blogikirjoituksia:

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

Mitä mieltä olet artikkelista?