Viimeksi päivitetty 19.6.2018
Sain tänä viikonloppuna omaa aikaa lähes vuorokauden. Olin juhlimassa ystäväni polttareita, ja lapset jäivät kotiin isänsä kanssa. Oli ihanaa syödä ja juoda hyvin (ja ennen kaikkea rauhassa!), jutella, saunoa ja lillua lämpimässä paljussa pidemmän kaavan kautta. Nukkumaan ehdin kahden jälkeen yöllä ja aamulla heräsin tottumuksesta jo kahdeksan maissa, mutta väsymyksestä huolimatta mieli oli virkeä. Olinhan saanut tehdä monen monta tuntia jotain aivan muuta kuin huolehtia pikkuihmisten tarpeista.
Oman ajan merkitystä ei voine vanhempana liikaa korostaa. Sitä, että saa välillä olla ensisijaisesti jotain muuta kuin äiti. Että saa olla aikuisten kesken vailla akuuttia vastuuta jälkikasvusta – tai vaikka ihan pelkästään omassa seurassaan. Oman ajan ei tarvitse olla vuorokauden mittaisten polttarien laajuinen, vaan se voi olla esimerkiksi ravintolaruokailu puolison kanssa, kuntosalikäynti tai shoppailureissu. Pääasia että sitä on, edes joskus, edes jonkin aikaa.
Isi hoitaa homman
Oman ajan merkitys korostuu entisestään, kun yksi tai useampi lapsista on äititakiainen, joka ei pysy unessa ilman välitöntä läsnäoloasi. Meillä on tällä hetkellä se taaperon vauvavuodesta tuttu tilanne, että minä olen joka ilta jumissa makuuhuoneessa vauvan kanssa, joka havahtuu hereille välittömästi, jos ihokontaktimme katkeaa. Se on välillä todella raskasta henkisesti – se, ettei minulla ole edes iltaisin lasten nukkuessa mahdollisuutta sohvalla makoiluun suosikkisarjani parissa tai vaikka iltalenkkiin valoisassa kesäillassa.
Henkisen hyvinvointini kannalta onkin ensiarvoisen tärkeää, että pääsen välillä tekemään asioita ilman lapsia: treenaamaan kuntosalille, pyöräilemään, lounaalle ystävän kanssa, elokuviin mieheni kanssa. Vaikka vauva on iltaisin minussa kiinni, hän viihtyy hyvin isänsäkin kanssa ja pärjää mummilassakin jo mukavasti. Ja jos tilanne vaatii, voi hän jäädä jo yöksikin miehen hellään huomaan – niin kuin eilen. Hän ehkä nukkuu tavallistakin huonommin, mutta tietää kyllä olevansa turvassa oman isänsä kanssa. Niinpä minun ei tarvitse murehtia, vaan voin keskittyä olemaan välillä muutakin kuin äiti.
Takiaisvauva piti kotona
Toki kaikki eivät halua olla vauvaikäisistään erossa, ja sekin on aivan okei. Taaperomme vauvavuonna minäkin karsin omat menoni minimiin, sillä minussa hyvin kiinni ollutta takiaisvauvaa oli vaikea jättää. Kun tulin raskaaksi keskimmäisen ollessa vain kymmenkuinen, pelkäsin, että luvassa olisi toinen samanlainen tapaus, joka huutaisi perääni jo hammaslääkärikäynninkin ajan.
Siksi onkin helpottavaa, että kuopuksemme kestää erossaolon paremmin. Tarvitsen omaa aikaa nyt eri tavalla kuin viime kerralla, sillä taival takiaisvauvojen ykköskiintymyskohteena on kestänyt jo kaksi ja puoli vuotta. Pää pysyy niin sanotusti kasassa, kun saan välillä hengähdyshetkiä arjessa.
Anna äidille omaa aikaa
Mieheni onneksi ymmärtää tämän, ja pääsenkin useamman kerran viikossa urheilemaan ihan omassa seurassani. Myös lapsettomat lounaat ja ostosreissut ovat aina onnistuneet mukinoitta. Ongelmia eivät ole tuottaneet myöskään eilisten polttareiden kaltaiset pidemmät menot. Koska en saa juurikaan omaa aikaa iltaisin lasten nukkuessa, mies ymmärtää antaa sitä minulle muina ajankohtina.
Vauvojen äitien puolisoille sanoisinkin, että antakaa äideille omaa aikaa, mieluiten säännöllisesti. Kannustakaa häntä lähtemään kotoa johonkin, edes tunniksi tai pariksi. Toki puolisot itsekin ansaitsevat taukoja, mutta vauva-aikana äiti on usein se, joka on eniten kiinni lapsessa (ja päinvastoin). Muutama muualla vietetty hetki voi tehdä ihmeitä äidin hyvinvoinnille ja sitä kautta koko perheelle. Se on todellakin sen arvoista.
