Viimeksi päivitetty 11.5.2018
Kerroin jo viime postauksessani siitä, miten ihana lomakohde Hania on lapsiperheelle. Ajatus on vain voimistunut vietettyämme täällä pari päivää lisää. Miljöö mataline hiekkarantoineen on kuin lapsia varten tehty, mutta sen lisäksi myös ilmapiiri on lapsiystävällisempi kuin olisin voinut toivoakaan.
Vakiovarusteena leikkipaikka
Täällä lapset ovat tervetulleita ja haluttuja vieraita kaikkialla. Ja se näkyy kauas. Jokaisessa ravintolassa on suuri ja hyvin varusteltu leikkipaikka, ja syöttötuoli löytyy pienimmästäkin kuppilasta.
Ravintoloiden lastenlistat ovat mittavat ja monipuoliset, ja annokset edullisia ja kookkaita. Esimerkiksi tänään lapset saivat eteensä kymmenen kreikkalaista lihapullaa lisukkeineen noin viidellä eurolla. Eipähän tarvitse ostaa heille lounasta huomenna, kiitos pöytään kiikutetun doggy bagin!
Raivari ravintolassa
Lapset myös saavat näkyä ja kuulua. Tänään kaksivuotiaamme aiheutti aikamoisen kohtauksen ravintolassa karkaillessaan pöydästä milloin ravintolan keittiöön, milloin kohti ulko-ovia. Lopulta meidän oli pakko vangita hänet rattaisiin jotta saimme syötyä loppuun. Siitä seurasi luonnollisesti raivokohtaus, jollaisen vain vihainen taapero voi saada aikaan.
Sen sijaan, että ravintolan henkilökunta olisi mulkoillut meitä paheksuvasti, tarjoilija tuli juttelemaan tahtotaaperollemme ja hymyilemään ymmärtäväisesti meille aikuisille. Lähtiessämme hän ja muu henkilökunta kiittelivät meitä vuolaasti ja kehottivat tulemaan uudelleen.
Lentosuukkoja ja lepertelyä
Samanlainen asenne lapsia kohtaan toistuu kaikkialla. Heidän aiheuttamansa meteli ja epäjärjestys eivät saa aikaan happamia katseita, vaan aitoja hymyjä ja iloisia silmäyksiä. Heitä tervehditään jopa kadulla, heille jutellaan kaupassa ja kahvilassa, heidän hiuksiaan hipaistaan ohimennen. Vauva saa osakseen lentosuukkoja ja lepertelyä, ja isompiakin ihaillaan avoimesti.
Täällä ymmärretään, että lapset ovat luonnollinen osa elämää ja että he oppivat olemaan esimerkiksi ravintolassa vain olemalla ravintolassa – pikkuhiljaa. He eivät ole täkäläisille pakollinen paha tai ärsyttävä aikuisten sivutuote, vaan ihania pikkuihmisiä, jotka vasta opettelevat elämää.
Ottakaamme oppia
En tietenkään ajattele, että Kreikassa kaikki olisi paremmin (vaikka välimerellinen ilmasto ja turkoosi meri voisivat harhauttaa luulemaan niin!). Tietyissä asioissa suomalaiset voisivat kuitenkin ottaa oppia Etelä-Euroopan ihmisiltä.
Yksi niistä on tämä välitön ja lämmin suhtautuminen lapsiin. Vanhempana on ihanaa, kun itkupotkuraivarissa vellova lapsi ei ole kanssaihmisten kauhistus, vaan ympärillä ymmärretään, että sellaista se joskus on. Että pieni ihminen kasvaa ja kehittyy, eikä se aina ole pelkkää naurua ja leikkiä.
Tukea vanhemmuuteen
Täällä vallitseva asenne on paitsi lapsirakkautta, myös vanhemmuuden tukemista mitä kauniimmin. Karjuvalle lapselle jutteleminen ja aikuiselle suotu empaattinen hymy voivat pelastaa väsyneen vanhemman päivän. Paheksuva mulkaisu ei sen sijaan saa aikaan mitään hyvää.
Uskon myös vahvasti, että lämmin suhtautuminen lapsiin tukee lapsen oppimista miljoona kertaa paremmin kuin kylmät katseet ja nyreä asenne. Kun lapsi kokee olevansa arvokas osa yhteisöä, hän luultavasti haluaa hiljalleen oppia yhteisönsä tavoille. Joukosta eristäminen ja toisarvoiseksi tekeminen taas toimii todennäköisesti päinvastoin.
Kreikassa tämä tunnutaan ymmärtävän, ja siksi täällä on lapsiperheen hyvä olla – hyväksyttynä, ymmärrettynä, ihailtunakin. Sillä tottahan se on: Lapset osaavat olla ihania, kun heille vain antaa mahdollisuuden.
Lisää Uusperhesatulta:
Lue myös:
Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:
