Taaperoikäiset voivat olla todellisia nyrkkisankareita ja raivottaria. Vanhempien kannattaa kuitenkin pitää pää kylmänä, vaikka lapsen käytös olisi kuin kauhuelokuvasta.
Viimeksi päivitetty 18.8.2008
”Negatiivisten tunteet kuuluvat väistämättä lapsen kehitykseen. Jokaisen lapsen täytyy kokeilla rajoja ja opetella itsehillintää”, neuvolapsykologi Merja Värri kertoo.
Vanhemmat syyllistyvät helposti lapsen aggressiivisesta käytöksestä. Itsesyytöksiin ei kuitenkaan ole syytä.
”Taaperoikäisen aggressiivinen käytös on usein temperamenttikysymys. Toiset lapset ilmaisevat tunteitaan ja pettymyksiään hyvin voimakkaasti. On myös yleistä, että monilapsisissa perheissä lapset kamppailevat aggressiivisesti vanhempiensa huomiosta”, Värri sanoo.
Lue myös: Kivikautiseet keinot käyttöön
Marin poika oli puolitoistavuotiaana väkivaltainen muita lapsia kohtaan.
”Sain kuulla tarhasta, että lapseni lyö toisia lapsia. Yksi poika oli jopa sanonut, ettei halua mennä tarhaan minun poikani käytöksen takia. Siitä lähti sitten varsinainen selvitysten vyyhti”, Mari kertoo.
Tilanteen vatvominen sai Marin tuntemaan itsensä huonoksi äidiksi.
”Onneksi jalat tippuivat maanpinnalle, kun puhuin asiasta toisten äitien ja oman äitini kanssa. Ymmärsin, että tarhan suhtautuminen oli osittain ylireagointia”, Mari sanoo.
Ongelmaan puututtiin yhteisillä pelisäänöillä.
”Laitoimme systemaattisesti tarhassa ja kotona pojan viideksi minuutiksi nurkkaan, jos hän ei totellut kieltoja”, Mari kertoo.
Aggressiivisuus hävisi kuitenkin vasta kun lapsi kehittyi.
”Lyöminen loppui kuin seinään, kun poika oppi tuomaan tunteitaan esiin sanoilla”, Mari kertoo.
Vanhemman vastuu
Mitä vanhemman pitäisi sitten tehdä, kun oma lapsi lyö toista lasta?
”Tilanteeseen täytyy puuttua konkreettisesti. Jos lapsi on lyönyt lelulla, lelu otetaan pois. Jos lapsi ei osaa muuta kuin raivota, lapsen voi viedä muualle”, Värri neuvoo.
Rangaistuksen on kuitenkin oltava välitön.
”Vanhempi ei saa juuttua tilanteeseen. Alle kolmevuotiaalle aggressiiviset tilanteen tulevat ja menevät. Aikuisen täytyy selvittää tilanne välittömästi ja päästä asian yli myös itse”, Värri muistuttaa.
Lapsen raivotessa aikuisen on hyvä säilyttää oma malttinsa, sillä aikuisen tehtävä on saada lapsi rauhoittumaan. Hyviä rauhoittamiskeinoja ovat esimerkiksi syli ja lapsen huomion siirtäminen muualle.
”On ongelmallista, jos vanhempi huutaa naama punaisena lapselle, alkaa sitten potea huonoa omatuntoa ja pyytää lapselta anteeksi. Silloin lapsi oppii, että kun hän tekee jotain tuhmaa, aikuinen pyytää häneltä lopulta anteeksi”, Värri kertoo.
Jotta hermot säilyisivät uhmaikäisen lapsen kanssa, täytyy aikuisen pitää huolta myös itsestään.
”Vanhemmilla täytyy olla lepoa ja omaa aikaa. Yliväsynyt vanhempi menettää varmasti itsehillintänsä aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen kanssa”, Värri huomauttaa.
Lue myös: Aivopesenkö lapseni?
Koska syytä huoleen?
”Itsehillinnän opettelu ei onnistu muutamassa kuukaudessa. On myös tyypillistä, että aggressiivinen käytös katoaa hetkeksi ja palaa myöhemmin takaisin”, Värri sanoo.
On kuitenkin tiettyjä aggressiivisen käytöksen erityispiirteitä, joita Värri pitää huolestuttavina.
”Jos lapsen itsehillintä ei pitkälläkään aikavälillä kehity, vaan aggressiivisuus menee jatkuvasti yhä rajumpaan suuntaan, on syytä huoleen. On myös ongelmallista, jos lapsi ei kykene iän mukaiseen leikkiin muiden lasten kanssa, tai jos lapsi ei pysty rauhoittumaan ollenkaan”, Värri sanoo.
Aikuisen pinna saattaa olla kireä kuin viulunkieli pienten nyrkkisankareiden kanssa. Tällöin vaarana on lapsen ja vanhemman välisen yhteyden katkeaminen.
”Lapsi tarvitsee aina yhteistä mukavaa olemista vanhempiensa kanssa. Siksi on hyvin ongelmallista, jos aikuinen suhtautuu jatkuvasti negatiivisesti lapsen käytökseen”, Värri sanoo.
Yhteyden katkeaminen on aina vakava ongelma. Värri kannustaakin vanhempia ottamaan välittömästi yhteyttä ammattiauttajaan, jos omat voimavarat eivät riitä ongelman ratkaisemiseksi.
Lue myös: Missä menee rajat?
