Miksi imetys ei onnistu kaikilta äideiltä, vaikka tällaisia ongelmia ei ole ollut aikaisemmin ihmiskunnan historiassa? Miksi vauvat itkevät länsimaissa enemmän kuin muissa kulttuureissa? Näihin ja moneen muuhun kysymykseen löytyy vastaus Tiina Kaitaniemen kirjassa Luonnollinen lapsuus, jossa lastenhoitoa ruoditaan evoluutiopsykologian näkökulmasta.
Viimeksi päivitetty 24.1.2011
Aluksi varoituksen sana. Kaitaniemen teos Luonnollinen lapsuus ei jätä ketään kylmäksi, sillä tieteellisen sisällön lisäksi kirja on suora hyökkäys yleisiä länsimaisia lastenhoitotapoja kohtaan. Jos siis olet noudattanut suomalaisia lastenhoitokäytäntöjä, varaudu siihen, että tämä kirja syyllistää sinua ihmisluonnonvastaisesta lapsen hoidosta.
Luolanainen ei käytä kivunlievitystä
Lähdetään liikkeelle synnytyksestä. Kaitaniemi esittää, että medikalisoitunut synnytys ei ole lapsen parhaaksi. Puudutus lisää vaaratilanteita lapselle. Ei toki merkittävästi, mutta sikäli kun puudutus ei tuo minkäänlaista hyötyä, Kaitaniemi pitää ylimääräistä riskiä turhana.
Synnytyskipu ei myöskään ole pelkkä haittaava tekijä: kipu edistää synnytystä ja valmistaa äitiä hoivaamaan pienokaista. Kivun myötä äitiin erittyy esimerkiksi kortisolia, joka lisää äidin huomiokykyä pienokaista kohtaan.
Puudutus saattaa myös hankaloittaa imetystä. Epiduraali ja varsinkin tehokkaampi spinaalipuudutus siirtää vauvaan bubivakaiini-nimistä puuduttavaa ainetta sekä mahdollisesti myös opioideja. Puudutusaineiden vaikutuksen alaisena vauvalla on havaittu olevan vähemmän imetyskäyttäytymistä ja näin ollen maidontuotanto saattaa tyrehtyä.
Imetys on ollut ja on edelleen tärkeää
Ihmisvauva on kehittynyt kasvamaan nimenomaan äidinmaidolla, joka puolestaan on muodostunut parhaaksi ravinnonlähteeksi lapselle. Kaitaniemi listaa kirjassaan korvikkeen haittavaikutuksia. Tutkimuksien mukaan korvikelapset suoriutuvat heikommin älykkyyttä mittaavissa testeissä ja heidän koulumenestys jää imetettyjä lapsia heikommaksi.
Imetyksen epäonnistumiseen on Kaitaniemen mukaan useita syitä. Synnytyksessä käytettävien puudutusaineiden lisäksi länsimainen tapa antaa vauvan lutkuttaa tuttia saattaa johtaa maidonerityksen ehtymiseen. Myös yöimetyksen vastustaminen ihmetyttää Kaitaniemeä. Suurimmat kasvuharppaukset tapahtuvat yöllä. Kaitaniemi päätyy siihen, että yösyöminen on lapselle luonnollisin tapa ruokailla, sillä niin on toimittu jo satojatuhansia vuosia.
Vähintään kaksi vuotta kestävä pitkä imetys on Kaitaniemen mukaan paras ja luonnollisin vaihtoehto. Suomessa ei kuitenkaan suositella taaperoikään venyvää imetystä. Kaitaniemi vetoaa jälleen tutkimustietoon, jonka mukaan jokainen yli vuoden kestänyt imetyskuukausi vähentää lapsen riskiä sairastua aikuisena diabetekseen sekä ylipainoon.
Vaunut, lastenhoitokulttuurin mätäpaise
Imetyksen sössiminen ei kuitenkaan ole pahin piru länsimaisessa lastenhoitokulttuurissa. Kamalin demoni vaikuttaa ensi silmäyksellä viattomalta. Nimittäin lastenvaunut.
Lastenvaunut ja muut länsimaiset tavat eristää lapsi fyysisestä kontaktista ovat Kaitaniemen mukaan luonnottomia ja lisäävät huomattavasti vauvojen itkuisuutta. Syy tähän on ihmisen luonnossa.
Ihminen eroaa muista kädellisistä siinä, että äidit hylkäävät toisinaan vauvoja. Vauvat ovat kehittyneet sen vuoksi havainnoimaan äidin mielialoja. Vauvat tuntevat helposti eroahdistusta, jos eivät koe saavansa riittävästi läheisyyttä. Läheisyyden puute kun kertoo vauvalle, että hänet saatetaan hylätä.
Tästä päästään luontevasti väitteeseen: mitä enemmän lapsi on ihokontaktissa äitiin tai isään, sitä lyhyempiä jaksoja lapsi itkee. Kaitaniemi puolustaa väitettä koliikin esiintymisellä. Pitkäkestoista itkuisuutta esiintyy ainoastaan maissa, joissa lastenhoitokulttuuri ei tue äidin ja lapsen läheistä ja jatkuvaa ihokontaktia.
Lastenvaunut ovat yleisin länsimaissa käytössä oleva tapa eristää lapsi äidin läheisyydestä. Kaitaniemi suosittelee kantoliinaa. Vauvojen omat huoneet ovat myös huono ratkaisu. Vauvan luonne vaatii, että lapsi nukkuu perhepedissä äidin vieressä.
Evoluution oikkuja
Suorien lastenhoitokulttuuria höykyttävien väitteiden lisäksi Tiina Kaitaniemen Luonnollinen lapsuus pitää sisällään runsaasti evoluutioselityksiä lapsuuteen liittyvistä ilmiöistä.
Ihmislapset ovat esimerkiksi pulleita ja isoja sen vuoksi, ettei äiti tappaisi heitä. Iso koko kertoo äidille, että tämän lapsen hoitamiseen kannattaa panostaa; hän tulee kasvamaan aikuiseksi ja jatkamaan sukua.
Myös isyydestä selviää mielenkiintoisia seikkoja. Miksi esimerkiksi naiset ovat vähemmän kiinnostuneita lyhyistä seksiseikkailuista kuin miehet? Kaitaniemi paljastaa, että kyseessä on evoluutiostrategia saada miehet hoitamaan lapsia. Sikäli kun uuden partnerin hankkiminen on hidasta, miehet ehtivät sitoutua lastenhoitoon raskaaksi saattamansa naisen kanssa.
Tiedettä vai kasvatuspolitiikkaa?
Evoluutiopsykologiaa pidetään kovana tieteenä ja sen tuottamaa tietoa objektiivisena. Myös Kaitaniemi jakaa lastenhoitotoimet oikeassa oleviin luonnollisiin tapoihin ja väärässä oleviin kulttuurisiin tapoihin. On syytä kuitenkin muistaa, että luonnollisena pitämämme seikat ovat vaihdelleet vuosikymmenestä riippuen. Onko mitään perimmäistä luonnollista edes olemassa?
Varsinkin lastenhoitovinkkejä on vaikea esittää objektiivisesti. Se mikä sopii yhdelle perheelle ei välttämättä toimi toisella. Objektiivisuuteen pyrkivä evoluutiotiede yksinkertaistaa asioita, eikä yhdestä perspektiivistä ammuttu kommentti ole välttämättä kestävä muista näkökulmista käsin.
Lue myös:
Tarkastellaan esimerkiksi Kaitaniemen kehotusta vaipattomuuteen. On tietysti totta, että lapset eivät ole evoluutioympäristössä käyttäneet vaippoja. On myös havaittu, että vaipattomuudella voidaan nopeuttaa lapsen kuivaksi oppimista. Näin ollen vaipattomuus näyttäytyy sekä luonnolliselta että nykyaikaan sopivalta tehokkaalta lastenhoitomenetelmältä.
Kirjassa ei kuitenkaan mainita pissa- ja kakka –traumoista, joita tehokkuuteen pyrkivä pottakasvatus saattaa aiheuttaa. Kehityspsykologian valossa pottailussa ei pidä kiirehtiä. Vanhempien liika hössötys asiasta kun saattaa aiheuttaa lapselle häpeän tunteita, jotka voivat heijastua myöhempään seksuaalisuuden kehitykseen.
Kaiken kaikkiaan kirja on kuitenkin mainiota luettavaa juuri Kaitaniemen kriittisyyden vuoksi. Teos tuo erinomaisen selkeästi esille sen tosiasian, että kulttuurimme kehitys on saanut meidät taantumaan lastenhoitoon liittyvässä asioissa. Uskoimme luonnollisen objektiivisuteen tai emme, meidän on Kaitaniemen tapaan syytä tarkastella viattomilta vaikuttavia lastenhoitotapojamme ja miettiä miten asiat voisi tehdä ihmisluonnolle sopivimmalla tavalla.
Tiina Kaitaniemi
Luonnollinen lapsuus
Kustannusosakeyhtiö Avain
314 sivua
