Viimeksi päivitetty 24.4.2024
Kun vanhemmilla on kiistaa kasvatuksesta, syytöksen kohteena on usein toisen puolison liialliseksi koettu ankaruus. Myös liika kiltteys saa moitteita.
”Minä olen luonteeltanikin herkkä ja huolehtivainen ja sellainen haluan olla lapsillenikin. Mieheni taas on enemmän armeijakasvatuksen edustaja. Mies on monissa asioissa niin ehdoton, itse olen sovittelevampi luonne”, kertoo eräs äiti Vauva.fi:n keskustelupalstalla.
”Meillä isä on paljon pojan kanssa. Leikkii, painii ja ottaa mukaan kaikkeen tekemiseen. Ainoa huono puoli on, ettei meinaa saada kuria pojalle. On semmonen pehmoisä, joka antaa helposti periksi. Kurja sitten, kun mä joudun ottaa sen kasvattajan roolin ja olla se tylsä äiti”, kertoo puolestaan toinen palstan äiti.
Toisen ankaruus nähdään epäreiluksi lasten kannalta. Lapset saattavat jopa alkaa pelätä vanhempaa ja hakea turvaa toisesta huoltajasta.
Liika kiltteys puolestaan ärsyttää, koska toinen vanhempi joutuu olemaan aina se ilkeä komentaja.
Loukkaavana nähdään myös se, jos toinen vanhempikaan ei ota puolisonsa komentamista vakavasti, vaan mitätöi ne sallimalla lapselle sen, mitä juuri on kielletty.
Kasvatuskinoista kunnon keskusteluun
Ruuhkavuosien pyörteissä saattaa kiistat jäädä selvittämättä. Monet eivät lasten kuullen halua setviä kasvatuskiistoja, ja nukkumaan mentäessä ollaan jo niin väsyneitä, että aihetta ei haluta ottaa puheeksi.
Tilanteen ajatellaan menneen jo ohi. Monia erimielisyydet jäävät kuitenkin kaihertamaan.
”Koska perheet ovat erilaisia, on hankalaa antaa erityisen konkreettisia neuvoja. On kuitenkin hienoa, jos vanhemmat ovat lapsiarjen keskellä tiedostaneet tilanteen haastavuuden ja haluavat siihen muutosta. Tällöin on mahdollista pohtia, miten voisi toiminnallaan saada muutoksen aikaan”, sanoo psykologi Kirsi Äikäs Jyväskylän perheneuvolasta.
Äikäs ymmärtää, ettei meneillään olevassa tilanteessa aleta mielellään keskustella ”sun ja mun tavasta” kasvattaa, koska tilanne on saatava hoidetuksi eikä lapsen kuuluisi olla todistamassa kasvatuksellista eripuraa.
Kuitenkin jos esimerkiksi ruokailussa ja iltatilanteissa tulee vanhemmille ihan kinaa siitä, miten lapsen kuuluisi toimia, on se merkki siitä, että täytyisi pysähtyä.
Tulisi pohtia, miten näin on päässyt käymään ja mitä voisi tehdä. Mennyt tilanne tulisi nostaa esille, vaikka se tuntuisi turhalta tai vaikealta. On tärkeää kertoa toista syyttämättä omista tunteistaan. Kun tilanne ei ole enää päällä, voi kuunnella toista ja esittää omat näkemyksensä rauhallisemmin.
Monien vanhempien kasvatuskäsitykset kumpuavat siitä, miten heidän vanhempansa ovat toimineet. Jotkut suhtautuvat myönteisesti lapsena kokemaansa tiukkaan kuriin ja haluavat siksi pitää samanlaista linjaa lapsilleen.
Toiset taas haluavat kaikin keinoin välttää lapsuutensa ankarat säännöt ja komentamisen. Omassa vanhemmuudessaan on tärkeä pohtia, millaisia perinteitä haluaa omien lastensa kanssa jatkaa.
Puolison auktoriteettia tulee tukea
Äikkään mukaan vanhempien tulisi tulla toistensa rinnalle arjen tilanteissa. Väsymyksestä ja pinnan kireydestä huolimatta tulisi yrittää ymmärtää toista, perustella omat kantansa mutta myös joustaa. Lapselle tuo turvaa nähdä vanhempansa toistensa tukena antamassa yksimielisiä käskyjä ja myönnytyksiä.
Lue myös: Missä menee rajat?
”Perheen toimintatavoista tulisi sopia yhdessä. Ei ole kenellekään mukavaa, että vanhemmille muodostuvat tietyt roolit: toinen on se komentaja ja toinen antaa periksi. Siksi näitä rooleja kannattaa yrittää purkaa arkitilanteessa tukemalla toisen auktoriteettia, vaikka olisikin asiasta eri mieltä. Tilanteen ollessa päällä ei siis tulisi kyseenalaistaa toista vaan nimenomaan sanoa lapselle, että teepäs nyt kuin äiti tai isä sanoo. Keskustella voi sitten rauhassa myöhemmin.”
Joskus tarvitaan ulkopuolista apua
Toisinaan kasvatuskiistat voivat olla niin suuria, ettei yksimielisyyteen tai kunnon keskusteluyhteyteen vain päästä.
Lue myös: Rikos ja rangaistus
”On tärkeää, ettei tilanteeseen ja asetelmaan jumittuisi. Jos puhuminen ei vie asiaa eteenpäin, on ulkopuolinen apu tarpeen. Esimerkiksi perheneuvolassa keskustellaan usein kasvatuksellisista erimielisyyksistä.”
Pienikin apu saattaa saada paljon aikaan: ulkopuoliselta saa uutta näkökulmaa, joka purkaa tulehtunutta tilannetta.
”Kasvatuskiistat ovat osoitus vanhemmuuden haastavuudesta. Vanhempana ei ole koskaan valmis, ja uusia tilanteita tulee jatkuvasti.”
