Kasvatukseen kuuluu omien tapojen, asenteiden ja arvomaailman siirtäminen lapselle. Muuttuuko kasvatus jossain vaiheessa aivopesuksi?
Viimeksi päivitetty 16.5.2011
Vaikutamme vääjäämättä lapsiimme. Omat mielipiteemme piirtyvät totuuksina lasten mieliin. Omat ennakkoluulomme siirtyvät helposti lapsen ennakkoluuloiksi. Onko siis kyse kasvatuksesta vai aivopesusta?
Kysymys on hankala. Psykologian professori Marja-Leena Laakso Jyväskylän yliopistosta aloittaa aivopesun määritelmästä.
”Aivopesu on pahanilkeätä ja tarkoituksenhakuista. Siinä pyritään saavuttamaan jokin hyöty itselle.”
Tämän määritelmän mukaan epäitsekkäistä lähtökohdista toteutettu kasvatus ei ole aivopesua.
”Halusit tai et, välität lapselle omia arvojasi. Nämä ovat usein asioita, joita on itse oppinut omilta vanhemmiltaan ja joiden katsoo turvaavan lapsen elämää. Se ei ole tarkoitushakuista manipulaatioita vaan lapsen varustamista elämää varten”, Laakso määrittelee.
Lue myös: Itsekeskeisestä empaattiseksi
Kasvatuksen nurja puoli
Jos vanhempi liputtaa koko elämänsä porvarihyveiden puolesta ja estää tietoisesti lapsen kanssakäymisen työväen lasten kanssa, on hyvin todennäköistä, että lapsi pitää aikuinekin oikeiston arvomaailmaa omana ajattelunaan. Mutta ollaanko silloin manipulaation puolella?
”Jos lapsen pitää toimia tietyllä tavalla ansaitakseen vanhempien rakkaus, mennään manipulaation puolelle. Vanhempien täytyy myöntyä siihen, että lapset tekevät omia ratkaisuja. Lapset ovat meillä vain lainassa. Me emme omista heitä”, Laakso huomauttaa.
Aivopesun puolelle menevät kasvatusmenetelmät saattavat tuottaa halutunlaisen tuloksen, mutta ne voivat olla tuhoisia lapsen kehityksen kannalta.
”Jos lasta pienestä pitäen kasvatetaan esimerkiksi tiettyyn ammattiin, saatetaan saavuttaa toivottu suunta. Toisaalta tällainen kasvatus polkee lapsen itsemääräämisoikeutta ja siten ehkä haavoittaa hänen itseluottamustaan ja kriittisen ajattelun sekä itsenäisten ongelmaratkaisutaitojen kehitystä. Pahimmillaan jyrkkä kasvatus voi jopa rikkoa lapsen mielenterveyden”, Laakso huomauttaa.
Lue myös: Kasvetaan ilolla!
Myös kaverit kasvattavat lapsia
Vaikka vanhemmat pitävät omia arvoja ja asenteita merkityksellisinä lapsen samaistumispohjana, vaikuttavat tutkimuksien mukaan kaverit ja muu sosiaalinen elämä lapsen arvostuksien ja arvojen kehitykseen jopa enemmän kuin vanhempien arvot.
”Ajatellaan esimerkiksi urheilullista perhettä. Vaikka perheessä käytettäisiin valtava määrä aikaa lapsen vauvauintiin ja muihin urheiluharrastuksiin, voi olla, että lapsi ei ole aikuisena erityisen urheilullinen. Lapsilla on oma kyky poimia virikkeitä sieltä, mistä niitä on saatavilla”, Laakso pohtii.
Tietysti vanhemmat kontrolloivat myös lapsen kaveripiirejä juuri siksi, ettei vanhempien näkökulmasta vääränlaisten vaikutteet juurtuisi lapsen ajatteluun.
”Äärimmäisessä tilanteessa vanhemmat laittavat lapsen kotikouluun, ettei lapsi oppisi vääriä malleja. Asuinalueen valitseminen on tietyllä tavalla kaveripiirin valikoimista: Suomessakin isoissa kaupungeissa on jo niin sanottuja hyvämaineisia ja huonomaineisia kouluja. Vanhemmat voivat myös tyrkyttää lapselle ystäviä, jotka ovat heidän mielestään sopivia”, Laakso sanoo.
Lue myös: ”Äidille tulee paha mieli”
Arvopohja perustana lapsen omille ajatuksille
Toiset vanhemmat saattavat arvostaa lapsen omia näkemyksiä niin syvästi, etteivät halua vaikuttaa omilla näkemyksillään laisinkaan lasten ajatteluun. Laakso pitää tällaista menetelmää kyseenalaisena.
”Lapset tarvitsevat selkeitä oikean ja väärän, hyvän ja pahan asetelmia. Jos lapselle ei tarjota mitään arvopohjaa, esimerkiksi ajatusta hyvästä elämästä ja ihmisarvosta, lapselle ei jää minkäänlaista kiintopistettä muodostaa omaa ajattelua”, Laakso pohtii.
Vaikka vanhempien arvomaailma on tärkeä lapsen omien mielipiteiden kehitykselle, on liian jyrkät kannat haitallisia.
”Lapsi ei tarvitsi minkäänlaista äärimmäistä pelkoa tai uhkaa – ei rakkauden menetyksestä tai tuomiosta – kehittyäkseen”, Laakso kuittaa.
Ideaalia olisikin, että lapsi voisi kokeilla erilaisia kantoja.
”Jos isä pitää oopperasta, pitäisi lapsella olla mahdollisuus valita: tämä ei ole minun juttu ilman että se loukkaisi vanhempia. Tietysti uskonto ja politiikka ovat tässä suhteessa vaikeita, sillä ne ovat paitsi arvoperusteisia niin myös valtavan tunnepitoisia asioista. Ne koetaan enemmän kuin tosiasioiksi”, Laakso summaa.
