Meillä aikuisilla on monia tapoja, joista emme aina ole itse tietoisia. Kenties tarkkailemmekin enemmän muiden tapoja? Ja panemme erityisesti merkille tavat, joita pidämme silmiinpistävinä tai epäkäytännöllisinä ja jotka ehkä katsomme huonoiksi. Mitä sitten lasten "tavoille opettaminen" tarkoittaa?
Viimeksi päivitetty 1.5.2011
Miksi tapoja oikeastaan on? Ainakin siksi, että käytännöllisempää opetella tapoja, enemmän tai vähemmän automaattisia reagoimismalleja, kuin että aina olisi mietittävä ja tehtävä aktiivinen valinta reagoimisesta. Tällä tavoin vapautuu voimavaroja aivojen tietoisissa osissa ja voimme keskittyä alueille, joilla on oikeasti tehtävä tietoisia valintoja.
Mitä kaikkea tavat ovat?
Me emme ehkä pidä kaikkia automaattisia toimia tapoina. Kenties katsomme valmiutemme seisoa, kävellä tai juosta paremminkin geneettisesti määräytyviksi. Mutta tapamme käyttää kehoa on silti tietyltä osin kulttuuristen erityispiirteiden ja vaatimusten leimaamaa. Kävely- ja juoksutyyli riippuvat muun muassa sukupuolesta ja sosiaalisesta statuksesta.
Kulttuurin sisälläkin esiintyy kehon käytössä eroja yksilöiden välillä, ilman että sillä olisi tekemistä synnynnäisten erojen kanssa. Erilaiset lapset ovat nimittäin oppineet nuo valmiudet ja kokeneet ne toimiviksi, joten he ovat muodostaneet niistä tapoja.
Aikuisten tulisi pohtia, ovatko lapsen perusvalmiuksikseen oppimat tavat – sekä motoriset että henkiset – pitkällä tähtäyksellä tarkoituksenmukaisia. Toisinaan on ehkä yritettävä juuria pois sopimatonta tai epäkäytännöllistä käyttäytymistä ja istuttaa tilalle sopivampia tapoja.
”Aloin äkkiä huomata, miten nelivuotiaani pyysi asioita. Hän huusi: ”Jano!”, ja minä lähdin hakemaan vettä. ”Nälkä!” hän tokaisi, ja laitoimme ruokaa. Kun hän pienenä osasi vain joitakin sanoja, pidimme pelkästään hauskana, että hän osasi näin kertoa tarpeensa. Nyt tapa tuntui äkkiä huonolta. Nykyään meillä kiinnitetäänkin huomiota siihen, että lapsi osaa ”pyytää nätisti”. Ja se koskee myös meitä aikuisia, joiden on oltava hyvänä esimerkkinä.”
Anne, Amalian 4 v., äiti
Monet tavat ovat oikeastaan sääntöjä, jotka vanhemmat tietoisesti haluavat lasten omaksuvan varhain, joko käytännöllisyyden vuoksi tai siksi, että tietyt tavat ovat hyväksyttyjä yhteiskunnassa, jossa lapsi elää, kun taas toiset ovat ei-toivottuja.
Sosiaalista sovinnaisuutta edustaa se, että tervehtii kohteliaasti vierailulle tulevia aikuisia, ei vaadi huomiota tai auttaa muita ja siivoaa jälkensä. Kysymys on myös eräänlaisista työtavoista: on varattava aikaa ja voimia jonkin saavuttamiseen tai suoritettavien tehtävien tai ympäristön vaatimien töiden selvittämiseen.
Useimmat vanhemmat haluavat myös lastensa oppivan, etteivät nämä aina voi tehdä niin kuin heistä tuntuu tai tehdä kaikkia tehtäviä helpoimmalla tavalla.
Ehkäisevätkö vai tukevatko tavat luovuutta?
Tavat saattavat ehkäistä luovuutta. Tämä tarkoittaa, että luovuus vaatii kykyä poiketa säännöistä ja rutiineista tehtävien ratkaisemiseksi. Ihminen ei kuitenkaan ole luova ilman konkreettisia valmiuksia ja tietoja.
Yhtenä edellytyksenä luovuudelle on ehkä juuri se, että on oppinut ja omaksunut suuren valikoiman toimintamalleja. Esim. musiikin improvisointi vaatii sitä, että on opetellut käyttämään instrumenttia. Jotkut väittävät, että sama pätee myös improvisointiin arjen yhteispelissä muiden ihmisten kanssa.
Tärkein oppi: Asioita voi tehdä monella tavalla
Mutta tosi luovuuteen kuuluu myös, että kyseenalaistetaan vakiintuneita totuuksia tai tavallisia suhtautumistapoja. Silloin kysymys kuuluu: Miten vanhemmat opettaisivat tämän lapsilleen?
Tuntuisi ehkä hieman paradoksaaliselta, jos vanhemmat opastaisivat lapselle, ettei aikuisten sanomisia pidä ilman muuta hyväksyä. Mutta osoittamalla, että asiat voi tehdä monella tavalla, ja arvostamalla lapsen yrityksiä ratkaista tehtävät itse edistämme luovuuden syntymistä. Luovuus on nyky-yhteiskunnan keskeinen valmius.
Teksti: Jon Olav Berg
Julkaistu alun perin Oppiminen: Lapsen suunnattomasta oppimiskyvystä -oppaassa
Copyright © 2011 Vaukirja
Kuva: iStockphoto
Lue myös:
