Minkä maan kasvatus tuottaa maailman parhaita lapsia? Ranskan tietenkin, vihjailee amerikkalainen toimittaja Pamela Druckerman uudessa kirjassaan.
Viimeksi päivitetty 12.3.2012
Yhdysvalloissa lapsen kehityksen katsotaan olevan vanhempien vastuulla. Ajatellaan, että hyvä äiti vastaa lapsen jokaiseen pihahdukseen välittömästi. Lapsella pitää olla juuri oikeita harrastuksia, jotta lapsi kehittyy mahdollisimman nopeasti. Kaiken lisäksi vanhemmat pelkäävät jatkuvasti, että heidän komentelunsa tai sanomisensa vaikuttavat lapsen kehitykseen negatiivisesti.
Lapsia paapovan kasvatuksen tulokset ovat Druckermanista kauhistuttavat. Hän maalaa teoksessaan kuvaa amerikkalaisista lapsista, jotka käyttäytyvät aivan miten sattuu. He riehuvat sopimattomissa paikoissa, eivätkä anna vanhempiensa edes seurustella ystävien kanssa rauhassa.
Toisin on Ranskassa. Siellä lapset kunnioittavat vanhempia, nukkuvat jo vauvoina hyvin ja syövät kaiken, minkä vanhemmat työntävät heidän lautasilleen.
Sikeitä vauvoja
Ranskalainen kasvatus osoittaa paremmuutensa jo vauva-iässä. Ranskalaislapset nimittäin nukkuvat yönsä yli jo parikuisina. Vauvan yölevottomuutta ei katsota hyvällä. Ranskassa vauva joka ei opi nukkumaan öitään luokitellaan unihäiriöiseksi.
Vauvojen surkeat yöunet ovat puolestaan tuttua tavaraa niin Yhdysvalloissa kun Suomessa. Pidämme itsestään selvänä, että vauvan pitää valvottaa vanhempiaan.
Druckerman lähtee selvittämään, miksi ranskalaisvanhemmat eivät joudu kärsimään valvottavista vauvoista juuri laisinkaan. Kukaan ranskalaisäiti ei kuitenkaan osaa sanoa, mitä he tekevät toisin kuin amerikkalaisäidit. He eivät tunnusta lukeneensa unioppeja tai muitakaan kasvatusteoksia.
Käydessään New Yorkissa asia valkenee. Ranskalainen Michel Cohen jakaa ranskalaishenkisiä unineuvoja yhdysvaltalaisille vanhemmille. Hänen mukaansa lapsen yöllisiin kitinöihin ei saa vastata liian nopeasti. On pidettävä pieni tauko, annettava lapsen kitistä hetken omin päin ja harkittava sitten tarvitseeko vauva aikuisen huolenpitoa.
Tauko on ranskalaisille niin itsestäänselvyys, etteivät he osanneet ottaa sitä esille uniohjenuorana Druckermanin haastatteluissa. Tauon ei ajatella vain opettavan lasta nukkumaan, vaan sen katsotaan kehittävän vauvan kärsivällisyyttä.
Bonjour madame
Paapotuilta amerikkalaislapsilta itsekontrolli on käynyt yhä vaikeammaksi. Sama oireilu on esillä myös Suomessa. Puhutaan esimerkiksi, että kouluhäiriköinti on lisääntynyt.
Ranskassa vitsaillaan amerikkalaisten vanhempien kustannuksella. Sanotaan, että he tekevät mitä tahansa lapsiensa eteen. Amerikkalaisvanhempien katsotaankin sallivan kaiken, mitä vain lapset haluavat.
Myös Druckerman tunnustaa: Lapsen oikkujen estäminen tuntuu siltä, että tekisi vahinkoa lapselle. Tuleeko lapsestani seuraavan Facebookin perustaja, jos estän häntä tekemästä kaikkea, mitä hän haluaa?
Druckerman päätyy siihen, että lasten tahtojen mukaileminen on mennyt liian pitkälle. Hänen kertoo amerikkalaisperäisestä lapsesta, joka tuli nelivuotissynttäreille kahden paketin kanssa. Toinen oli hänelle itselleen. Äiti ei ollut uskaltanut sanoa lelukaupassa lapselleen ”ei”.
Ranskalaiset psykologit neuvovat, että lapsen kiukutellessa jonkin asian perään, vanhemman tulee rauhallisella äänellä sanoa, ettei lapsen oikun toteuttaminen ole tämän päivän suunnitelmissa. Selityksen jälkeen lapsen huomion voi ohjata jonnekin muualle.
Hyvät tavat seuraavat perässä: S’il vous plaît.
Autonomiaa jo pienille
Rajojen ylläpito ei kuitenkaan riitä. Tiukkojen sääntöjen lisäksi ranskalaisen kasvatukseen kuuluu vahvasti lapsen autonomia. Lapsilla on yllättävän paljon vapauksia tiettyjen ehdottomien rajojen sisällä.
Kun Druckermanin ranskalainen ystävä on kävelytiellä pienten lasten kanssa, hän luottaa siihen, ettei kukaan lapsista kävele autotielle. Amerikkalaiselle vanhemmalle lapsen autonomia on vierasta. Niinpä Drucrerman pitää tyttärensä kädestä kiinni, vaikka tietääkin, ettei lapsi juoksisi autotielle.
Yhdysvalloissa pelätään aina pahinta. Kun Druckermanin viisivuotiaan tyttären esikoulu tekee montaa päivää kestävän luokkareissun, ei kukaan ranskalaisista vanhemmista pelkää pedofiiliopettajien käyttävän tilaisuutta hyväksi. Druckerman huomaa pian, että tällaiset ”amerikkalaiset ajatukset” ovat ranskalaisista vanhemmista jopa huvittavia.
Vaikka monissa asioissa Druckerman pitää ranskalaista lähestymistapaa parempana, on kuitenkin asioita, joihin hän ei veny. Hän ei pysty toimimaan yhtä huolettomasti kuin hänen tuntemansa ranskattaret.
Amerikkalaisen vanhemman tavoin hänestä tuntuu, että lapsen itsetunto on hänen harteillaan. Hän haluaa olla jatkuvasti lapsen turvana. Hän haluaa huutaa ”whee”, kun lapsi laskee mäkeä, jotta lapsi varmasti tietää hänen hyväksyvän toiminnan.
Tytär ei saa äitinsä lupaa lähteä luokkareissulle muun luokan ja opettajien seurassa. Ranskalaiset vanhemmat suhtautuivat retkeen aivan toisella tavalla. He harmittelivat, jos lapsi ei pääse mukaan perheen aikaisemmin tekemien suunnitelmien vuoksi.
”Vaikka haluan lasteni kasvavan itsenäisiksi, haluan silti pitää heitä kädestä kiinni”, Druckerman kertoo kirjan loppupuolella kulttuuriristiriidastaan.
Äitiys Ranskassa?
Druckermanilta menee pitkään ennen kuin hän sopeutuu pariisilaiseen äitikulttuuriin. Monet tavat tuntuvat niin vierailta, ettei hän pysty omaksumaan niitä kokonaan.
Kolme lasta synnytettyään hän on kuitenkin oppinut olemaan äiti nimenomaan Pariisissa. Kun vaikeita kasvatustilanteita ilmaantuu, hän kysyy itseltään:
”Mitä ranskalainen äiti tekisi?”
Artikkeli perustuu amerikkalaisen toimittajan Pamela Druckermanin teokseen French Children Don’t Throw Food. Druckerman asuu Pariisissa englantilaisen miehensä ja kolmen lapsensa kanssa.
Teksti: Jarkko Uro
Kuvat: Crestock, Doubleday Publishing
Pamela Druckerman:
French Chindren Don’t Throw Food
355 sivua
Doubleday Publishing 2012
Lue myös:
Rikos ja rangaistus
Ruuhkavuosien vedenpaisumus
Ihanaa ininää äitiydestä
