Viimeksi päivitetty 6.3.2024
Monen vanhemman mielessä kimmeltää ihannekuva perheestä, jossa lapset ovat aina aurinkoisia, kohteliaita ja tottelevaisia.
Jos jotain uhmaa esiintyykin, viimeistään äidin merkitsevä katse saa lapsen siivoamaan mukisematta aikaansaamansa sotkun tai laskemaan karkkipatukan rauhallisesti takaisin kaupan hyllyyn.
Usein todellisuus on kuitenkin kaukana ihanteesta. Lapset saavat julkisilla paikoilla itkupotkuraivareita, tönivät toisia lapsia hiekkalaatikolla, uhmaavat kieltoja ja lällättelevät naureskellen ohjeistamaan tulleille aikuisille – ja joskus me aikuiset menetämme malttimme ja karjaisemme lapsillemme.
Ei ihme, että vanhemmuuteen liittyy onnen ja ilon lisäksi paljon myös riittämättömyyden kokemuksia ja turhautumista. Vaikempina aikoina vanhemmuus voi olla täynnä keinottomuutta ja häpeää epäonnistuneesta vanhemmuudesta.
Vaikka vanhempi tiedostaisi normaalitilanteessa kirkkaasti, että syy hermostumiseen ei pohjimmiltaan ole lapsi, vaan jokin itsessä, maltin menettämistä voi toisinaan olla vaikea estää.
Mutta miten voisi löytää tien kohti seesteisempää ja tasapainoisempaa vanhemmuutta? Psykologi Maria Lindroosin mukaan ratkaisu ei löydy ainakaan vihantunteen kieltämisestä.
Tunne ei ole ongelma
Lindroos muistuttaa, että ongelma ei ole itse suuttumuksen tunne, vaan tunteen mahdollisesti kirvoittama fyysisesti tai psyykkisesti väkivaltainen toiminta.
”Kaikki inhimilliset tunteet ovat tärkeitä. Ei ole olemassa vääriä tunteita ja kaikille tunteille on tarkoituksensa. Vanhemman kiukun tunteiden avulla lapsi oppii esimerkiksi ymmärtämään, mikä on hyväksyttävää toimintaa ja mikä ei. Vanhemman esimerkki auttaa lasta myös ymmärtämään omia tunteitaan.”
Tunteen vallassa tehdyt teot voivat kuitenkin olla ongelmallisia. Jos vanhemman itsehillintä pettää usein ja kiukustumista ilmaistaan esimerkiksi lapselle karjumalla, asialle on syytä tehdä jotain. Aluksi kannattaa pohtia monitasoisesti suuttumisen syitä.
Katse myös omiin tarpeisiin
Lapsiin kohdistuva kiukunpuuska ei iske tyhjästä. Lindroosin mukaan hermostumisen taustalla on usein vanhemman omia täyttämättä jääneitä tarpeita. Tarpeet voivat olla hyvin monenlaisia. Esimerkiksi levon ja ravinnon tarve, arvostuksen tarve ja rauhan tarve ovat kaikki sellaisia tarpeita jotka tulevat helposti pikkulapsiarjessa laiminlyödyiksi.
”Tarpeiden ohittamisesta johtuviin kiukunpuuskiin toimii hyvin ämpärimetafora. Esimerkiksi työelämästä ja parisuhteesta kumpuavat paineet voivat sekoittua väsymykseen ja lapsen kanssa koettuihin turhautumisen tunteisiin. Lapsen teko voi olla se viimeinen pisara, joka saa ämpärin tulvimaan yli. Ennen täydellistä hermojen menetystä on yleensä tapahtunut jo monta muuta turhauttavaa asiaa. Tätä ei aina tiedosteta”, Lindroos kertoo.
On selvää, että ihminen hermostuu helpommin väsyneenä ja nälkäisenä. Kun arki tekee tiukkaa, äidit tinkivät usein omista tarpeistaan.
”Äidit ovat usein hyvin tunnollisia. Omia tarpeita voidaan ohittaa matkan kuluessa paljonkin. Pieniä arsytyksen tunteita ei välttämättä oteta vakavasti riitävän ajoissa. Ohitetut ärsytykset jäävät kaihertamaan mieltä ja kun niitä kertyy liikaa, voi lopulta tapahtua räjähdys. Siksi olisi hyvä huomata kaiherruksen syyt varhain ja miettiä, miten niihin voisi vaikuttaa ajoissa”, Lindroos sanoo.
Lapsuuden tunneilmapiiri vaikuttaa
Monet arjen tilanteet ovat itsessään hyvin ärsyttäviä. Jos vanhempi joutuu sanomaan lapselleen kymmenen kertaa samasta asiasta, hermo alkaa todennäköisesti kiristyä. Ihminen voi myös ikään kuin virittyä suuttumaan tietynlaisessa tilanteessa helpommin kuin muissa tilanteissa. Esimerkiksi lapsuudenkokemukset vaikuttavat siihen, millaisista asioista suutumme.
Lindroosin mukaan taustalla voi olla lapsuudenkodin tunneilmapiiri. Vaikka suoraa mallia kiukun kohdistamisesta lapsiin ei saisikaan kotoa, ilmapiiri voi silti selittää räjähtelyä. Tunneilmapiirin sisäistäminen ei ole vain tietyn toimintatavan oppimista. Samaa tunnetta voi ilmentää monella eri tavalla.
Esimerkiksi lapsuudenkokemuksista sisäistetty häpeän tunne kulkee ihmisen mukana aikuisuuteen asti.
”Kun lapsuudenkodista on sisäistänyt esimerkiksi käsityksen, että on häpeällistä, jos lapsi ei aina tottele vanhempiaan, oman lapsen tottelemattomuus voi aiheuttaa vanhemmassa häpeän tunteen. Aikuinen voi kokea itsensä epäonnistuneeksi. Siitä taas voi kummuta suuttumusta. Huonoimmassa tapauksessa suuttumus puretaan lapseen”, Lindroos kertoo.
Ilmapiiri voi siirtyä tiedostamatta sukupolvelta toiselle. Se saa kunkin ihmisen arjessa omanlaisiaan muotoja, joita ei ole helppo suoraan jäljittää lapsuudenkokemuksiin. Tunneilmapiiri on ehkä koettu omassa lapsuudessa esimerkiksi vanhempien välisiä kinasteluja kuunnellessa, mutta se voikin ilmetä omassa elämässä suhteessa omiin lapsiin.
Miten suuttumista voisi vähentää?
”Itsetuntemus on keskeistä, kun halutaan saada muutoksia aikaan omassa elämässä. Kun asiat tiedostaa, niitä voi myös muuttaa. Omien tunnereaktioiden monimutkaisten syy-yhteyksien jäljittäminen voi kuitenkin olla vaikeaa. Ihminen kerryttää jatkuvasti uutta elämänkokemusta ja uudet kokemukset kietoutuvat aiempiin elämänkokemuksiin”, Lindroos selittää.
Joskus uusiin asioihin saattaakin reagoida yllättävillä tavoilla. Etenkin omien lasten saaminen on elämänvaihe, joka lisää tarvetta itsetutkiskeluun.
”Kun ihminen saa omia lapsia, hän käy uudella tavalla läpi lapsuudenkokemuksiaan. Oma sisäinen lapsi nostaa päätään ja vanhat tunnemuistot voivat nousta pintaan. Tämä tapahtuu usein aivan tiedostamattomalla tasolla. Olisi kuitenkin tärkeää oppia nostamaan omaan toimintaan vaikuttavia asioita myös tietoiseen pohdiskeluun”, Lindroos sanoo.
Uuden rakentaminen vaatii paljon aikaa ja työtä. Tehtävä ei ole helppo, sillä saman kaavan kautta on saatettu elää vuosikymmeniä. Usein kasvuun tarvitaan myös muiden apua. Esimerkiksi muilta samankaltaisia asioita kokeneilta saatu vertaistuki voi olla se ratkaiseva tekijä, joka auttaa ymmärtämään ja kohtaamaan omia kiukun tunteita.
”Kyky arvostaa itseään, ottaa omat tunteensa todesta ja osata olla itselleen myös armollinen on kuitenkin kaiken vaivan arvoista. Kun ihminen voi hyvin itsensä kanssa, omaa väsymystä tai turhautumista ei tule kohdistettua niin herkästi myöskään muihin perheenjäseniin.”
Maria Lindroos työskentelee ehkäisevää väkivaltatyötä tekevässä Maria Akatemiassa. Maria Akatemia ylläpitää päivystävää puhelinta ja tarjoaa yksilökeskusteluapua sekä vertaistukitapaamisia naisille, jotka ovat käyttäneet tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa.
