Onko tissi pelkkä maitotynnyri vauvalle tai seksiobjekti miehelle? Voisiko rinnan nostaa jopa rauhan symboliksi? Anu Korpinen pohtii kysymystä blogissaan.
Viimeksi päivitetty 29.6.2015
Rintani ovat yleensä käyttäytyneet hyvin. Ne ovat tyytyneet vähään, eivätkä ole vaatineet juuri huomiota. Jopa raskauden aikana niiden olemassaolon saattoi useimpina päivinä unohtaa. Synnytyksen jälkeen kaikki muuttui.
Imetys on sanaton kontakti lapseen
Tiedän, että lapsi on yhdeksän kuukauden ajan saanut ravintonsa minun ruumiini kautta, mutta syntymän jälkeen tämä ruokailun ihme on tullut silmieni eteen. Ihmettelin lapsen vaistoa, avonaista suuta ja pään liikettä, joka etsiytyi kohti ruokaa.
Lapsen imuote oli jo laitoksella kohdillaan, ensimmäinen ahne ja keskittynyt ruokailu tuntui merkilliseltä. Imettäessä sain sanattoman, primitiivisen kontaktin lapseeni. Tissi rauhoitti ja lopetti kitinän, pieni nyytti keskittyi tärkeään tehtäväänsä, syömiseen ja kasvamiseen. Minullekin tuli turvallinen olo. Se oli alkukantaista ja lämmintä tyytyväisyyttä, kahden eläimen yhteenkäpertynyttä läheisyyttä.
Imetyksen myötä tissit alkoivat elää omaa elämäänsä. Ne rönsyilivät sinne tänne, vuotivat yli, muuttivat jatkuvasti muotoa ja kokoa, eivätkä enää sopineet säädyllisesti rintaliiveihin. Elämä aikatauluttui tietysti lapsen mukaan, mutta seuraavaksi arvoasteikolle nousivat tissit. Pelkkä vauvan katsominen sai maidon valahtamaan paidanetumukseen.
”Olen kävelevä maitotehdas”
Tarkkailin kelloa ja yritin päätellä, koska lapsella olisi sen verran nälkä, että kehtaisin tyrkätä nännin sen suuhun. Odotin sitä pientä kitinää kuin lehmä iltalypsyä. En ollut tullut ajatelleeksi myöskään sitä, että imetys veisi niin paljon energiaa. Kaikki ruoka jonka jaksoin sisääni ahtaa, tuntui muuttuvan maidoksi ja siirtyvän sitä kautta suoraan vauvaan. Olin muuttunut käveleväksi maitotehtaaksi.
Tissi on ihmeellisesti rakennettu ja tehtävässään täydellinen. Se tuottaa juuri niin paljon maitoa kuin on tarpeen, ja säätää tätä määrää lapsen tarpeen mukaan. Alussa tietysti tapahtuu jonkin verran laskennallisia virheitä, aina imetys ei suju.
Imetys aiheutti stressin
Itse koin imetysstressin ja huolestuin riittääkö maito. Sitten rinnat alkoivat tulvia yli äyräitten. Lapsi köhi ja pärski ja kurlasi maitoa nenästään. Usein ruokailu päättyi huutoon ja rimpuiluun.
Lueskelin imetystukipalstoja ja perehdyin rintaruokinnan ihmeelliseen maailmaan. Opin paljon uusia sanoja, kuten suihkutissi ja rintaraivari. Vaikka maitorauhasteni ylenmääräinen ravinnontuotanto aiheuttikin epämukavuutta, pääasiallinen tuntemus tissejäni kohtaan on ihailunsekainen ihmetys.
Onnistunut imetyskerta korvaa kaikki kiukuttelut ja sätkimiset tissin äärellä. Silloin vauva keskittyy ruokailuun ja ihmeellinen tyyneys valtaa sekä äidin että lapsen. Näin käy yleensä öisin, hiljaisuudessa, kun kukaan muu ei näe. Lämmin maito on kuin uni itse.
Tissi on todellinen rauhan symboli
Lapsi imee hartaan tyytyväisenä, tyhjyyteen tuijottaen. Pienet kädet ovat tiivisti yhdessä, kuin liitettynä ruokarukoukseen. Silmät painuvat kiinni. Tunnen olevani kuin paljasrintainen alkuasukasnainen, tai Leonardon Madonna.
Kaikesta kokemastani imetysstressistä huolimatta, tissistä on tullut minulle tyytyväisyyden, turvallisuuden ja mielentyyneyden symboli. Sen pitäisi olla nostettuna kyyhkyn ja oliivipuunoksan rinnalle rauhan symbolina.
Kun ruokin lastani, olen alkanut ajatella rintojani erilaisesta näkökulmasta. Rintoihin liittyy niin paljon kulttuurisidonnaista häpeää, että sitä ei aina poista edes rinnassa roikkuva lapsi. Meidän kulttuurissamme tissin kohtalona on tulla peitetyksi.
Vaikka maitorauhasen ensisijainen tehtävä liittyy ravinnontuotantoon, sen erogeeninen luonne on hämmentävän korostunut. Mutta tarpeen tullen pieni vauva on ruokittava, ja tämä ruokailu pyhittää jopa tissin. Imetyksen myötä tissi saa erilaisen roolin. Siitä tulee lapsen omaisuutta.
