Laiska, jörö, hidas, rasittava, mahdoton, aggressiivinen. Monet vanhemmat määrittelevät lapsensa ajattelemattomuuttaan tietynlaiseksi. Negatiiviset määritelmät saattavat alkaa toteuttaa itseään, psykologi varoittaa.

Viimeksi päivitetty 25.6.2013

Ikävät huomautukset lapsen luonteesta putoilevat monen vanhemman huulilta huomaamatta. Psykologi Willy-Tore Mørch pitää lasten määrittelemistä luonnollisena.

 



 

Olisi erittäin tärkeää miettiä, minkälaisia määritelmiä lapsesta käytetään. Hankalatkin luonteenpiirteet voidaan kuvata neutraalisti. Lasta voidaan luonnehtia esimerkiksi aktiiviseksi tai rohkeaksi sen sijaan, että häntä kuvattaisiin toivottomaksi, säheltäjäksi tai erikoiseksi tapaukseksi.

”On oltava hyvin varovainen kielteisesti latautuneiden määritelmien kanssa”, Mørch sanoo.

Lue myös: Eihän tällaisesta voi äänen puhua!

Haluaisitko itse tulla nimitellyksi?

Mitä jos pomo työpaikalla toteaisi ohimennen työntekijänsä olevan mahdoton? Tai jos ystävä haukkuisi laiskaksi?

”Lapsesta käytettyjä määritelmiä voi testata juuri kokeilemalla, miltä sama määritelmä tuntuisi itsestä”, Mørch sanoo.

Kun lapsi ei ole itse paikalla, käytetään usein negatiivisempia määritelmiä. Mørch pitää tätäkin vaarallisena. Jos jotain määritelmää ei voi sanoa suoraan lapselle, miksi sitä pitää ylipäätänsä käyttää lapsesta?

Lue myös: Sanoa yhtä, kuulla toista

Selän takana kommentointi haitallista

Psykologi Tore Aune kertoo kouluympäristössä tehdystä tutkimuksesta. Tutkimuksessa huomattiin, että opettajien keskinäinen puhe oppilaista ja perheistä ohjasi koko koulun suhtautumista lasta kohtaan. Aune pitää todennäköisenä, että sama periaate toteutuu myös epävirallisissa piireissä kuten kotona ja leikkikentällä.

”Jos lapsesta puhutaan vaikeana, lapsen odotetaan myös toimivan määritelmän mukaisesti. Määritelmästä tulee helposti itseään toteuttava ennuste”, Aune sanoo.

Lue myös: Hyvä isä, itsevarma tytär

Turhautuneiden vanhempien ajatuspieruja

Useimmat negatiiviset luonnehdinnat pääsevät vanhempien huulilta, kun vanhempi turhautuu lapseen. Mørchin mukaan vanhemmat mustamaalaavat lastaan saadakseen tukea ja ymmärrystä muilta aikuisilta.

Tyypillisessä tilanteessa vanhemmalla menee hermot lapseen julkisella paikalla, kuten kaupassa.

”Jos lasta määrittelee kerran, siitä ei vielä ole haittaa. Mutta jos tätä määrittelemistä tapahtuu yhä uudestaan, se alkaa vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen, Mørch sanoo.

Lue myös: Näinkö muka hyväksi vanhemmaksi?

Itsetuntoa vahingoittavaa

”Se mitä kuulet itsestäsi puhuttavan, muokkaa persoonallisuuttasi. Etsimme jatkuvasti vahvistusta omille luonteenpiirteillemme”, Aune sanoo.

Negatiivisilla kommenteilla on taipumus jäädä kummittelemaan mieleen. Niitä on vaikea kumota.

”Jos lasta määritellään jatkuvasti esimerkiksi laiskaksi, lapsi alkaa pitää itseään sellaisena. Näin lapsi alkaa myös käyttäytyä määritelmän mukaisesti”, Aune sanoo.

Lue myös: Epäkypsä isovanhemmaksi

Vahvista positiivisen kautta

Niin positiiviset kuin negatiivisetkin määritelmät muokkaavat ihmistä. Lapsen määrittelemistä voi käyttää myös tietoisesti tukemaan positiivista käyttäytymistä.

”Huomioi lastasi, kun hän tekee jotain hyvää”, Mørch neuvoo.

Jos lapsella esimerkiksi on tapana käsitellä kotieläimiä liian rajusti, kannattaa tarttua tilaisuuteen, kun lapsi on erityisen hellä kotieläintä kohtaan.

Myös negatiivisista asioista voi puhua myönteiseen sävyyn. Jos lapsi on kova säheltämään, häntä voi kutsua vaikkapa pieneksi tehopakkaukseksi. Tottelematonta lasta voi puolestaan kutsua päättäväiseksi.

”Vanhempien kannattaa harkita, mitä ovat aikeissa sanoa. Tiedostamisen hetkellä on hyvä pyöräyttää kielteinen kommentti myönteinen”, Mørch summaa.

Foorumilta: ”Huusin lapselleni rumasti”

”Tänään huusin todella rumasti omalle kaksivuotiaalle lapselleni ihan mitättömästä syystä”, äiti kirjoittaa foorumilla.

Miehen poissaolo ja vauvan yösyötöt olivat väsyttäneet äidin.

”Pinna katkesi, ja aloin purkamaan pahaa oloani pikkuiseen taaperooni. Huusin rumasti, että miksi joka päivä pitää tapella samoista asioista ja miksi kastelit jo sukkasi”, äiti kirjoittaa.

Väsynyt äiti alkoi itkeä.

”Pikkuinen luuli tehneensä jotain pahasti väärin ja hän yritti lohduttaa minua. Yritin selittää hänelle, että äiti ei ole vihainen, äiti on väsynyt ja on hyvin pahoillaan, että sillä tavalla huusi”, äiti kertoo foorumilla.

Onko väärin huutaa lapselle? Osallistu keskusteluun Vau.fi-foorumilla.

Mitä mieltä olet artikkelista?