Viimeksi päivitetty 4.2.2014
”Jos lemmikki on ollut lapselle tärkeä, lemmikin kuolema voidaan rinnastaa läheisen ihmisen kuolemaan. Nyky-yhteiskunnassa lapsilla on hyvin vähän kokemuksia läheisten menettämisestä. Siksi lemmikin menehtyminen saattaa olla lapselle elämänsä ensimmäinen kosketus kuolemaan ja tärkeän henkilön menetykseen”, Aho sanoo.
Lemmikin kuoleman kautta lapsi joutuu oppimaan luopumista ja surun ja ikävän kanssa elämistä.
”Lapsen ymmärrys kuolemasta kehittyy iän myötä ja siihen vaikuttaa etenkin kuolemaan liittyvät aikaisemmat elämänkokemukset.”
Lapsen suru voi jäädä piiloon
Surututkijan mukaan pienten lasten kokema suru on erilaista kuin aikuisten suru.
”Lapsi kykenee suremaan hetkittäin, eikä surun tunne välttämättä ole hänellä jatkuvasti mielessä. Lapsi kykenee siis irtautumaan ikävistä asioista ja tunteista esimerkiksi leikin aikana.”
Vaikka lapsen suru ei aina näy ulospäin, suruprosessi voi silti olla meneillään. Aho muistuttaa, että pieni lapsi ei osaa vielä sanoittaa suruaan. Tämän vuoksi vanhempien pitää osata tulkita myös epäsuoria surun ilmauksia.
”Suru voi naamioitua monenlaisten reaktioiden ja käyttäytymisen alle. Se voi ilmetä esimerkiksi raivokohtauksina, aggressiivisuutena, ylikiltteytenä, yöunien häiriintymisenä tai vuoteen kastelemisena”, Aho kertoo.
Lue myös: ”Sinä teit minusta äidin”
Vanhemmalta tukea suruun
Aho neuvoo vanhempia kertomaan lemmikin kuolemasta rehellisesti, sillä tieto auttaa myös lapsen tuskaa. Keskusteluun ei kuitenkaan saa painostaa.
”Lapsen kysymyksiin on syytä vastata asianmukaisesti, lapsen ymmärtämällä kielellä. Vanhemman ei kuitenkaan tarvitse osata vastata kaikkiin lapsen esittämiin kysymyksiin. Aikuinen voi auttaa lasta kuuntelemalla, keskustelemalla asiasta avoimesti ja rohkaisemalla lasta ilmaisemaan omia tunteitaan”, surututkija sanoo.
Aikuiset päästävät toisinaan suustaan sammakoita surun hetkellä. Ahon mukaan vanhempien pitää varoa vähättelemästä lapsen tunteita huomaamattaan.
”Älä itke, sehän oli vain eläin” -tyyppiset lauseet ovat lasta vähätteleviä. Vanhempien pitäisi myös välttää lupausta uudesta lemmikistä. Uusi lemmikki ei korvaa entistä, koska ei ole sama. Lasta eivät myöskään auta kertomukset siitä, mikä olisi ollut vielä pahempi tapa kuolla”, Aho listaa huonoja lohdutuskeinoja.
Lue myös: Mieti, miten puhut lapsestasi
Rituaaleista apua kuoleman käsittelyyn
Monet vanhemmat muistavat omasta lapsuudestaan kuolleelle luonnoneläimelle järjestetyt hautajaiset. Ahon mukaan kuolemaan liittyviä rituaaleja kannattaakin suosia.
”Hautajaisia voi viettää lemmikkieläimen muistolle aivan kuten läheisen ihmisen muistolle. Hautajaisiin voi pyytää mukaan perheenjäsenten lisäksi esimerkiksi lapsen kavereita. Itse seremonian lisäksi lapselle on usein tärkeää, että lemmikille on muistopaikka, johon viedä kukkia merkittävinä päivinä.”
Kuolemaan liittyvien rituaalien suorittaminen auttaa lasta hyväksymään lemmikin menetyksen ja käsittelemään tapahtunutta.
”Kaikki kuolemaan liittyvät rituaalit ovat lapselle tärkeitä ja auttavat toiminnallisuudellaan lapsen surua. Lapsi voi esimerkiksi rakentaa arkkua kuolleelle eläimelle tai tehdä lemmikille ”lämmikkeitä” hautaan. Myös uurnan laskeminen tai lemmikkieläimen tuhkan ripotteleminen on merkityksellistä lapselle. Toiset lapset taas haluavat kirjoittaa lemmikilleen jäähyväiskirjeen”, Aho sanoo.
Lue myös: Itsemurhan pitkät jäljet
Lapsi voi olla mukana kuoleman hetkellä
Usein lemmikin kuolema ei tule yllätyksenä, vaan eläin viettää viimeiset hetkensä eläinlääkärin vastaanotolla. Myös eutanasiasta voi puhua pienelle lapselle.
”Päätöksestä tulisi keskustella lapsen kanssa etukäteen, ja antaa hänelle mahdollisuus mukautua tietoon lemmikin lopettamisesta. Tieto esimerkiksi lemmikin parantumattomasta sairaudesta ja kipujen helpottumisesta auttaa lasta hyväksymään asian.”
Lapsi voi olla mukana myös lemmikin kuoleman hetkellä, sillä rauhallisen kuoleman näkeminen estää pelottavien mielikuvien syntymistä.
”Lapsi voi olla mukana kaikessa samassa kuin aikuinenkin. Kaikki vaiheet ja rituaalit, jotka liittyvät lemmikin kuolemaan antavat lapselle mahdollisuuden osoittaa tunteitaan ja elää niitä vaihe vaiheelta. Lapselle pitää kuitenkin yksityiskohtaisesti kertoa mitä tulee tapahtumaan ja miten. Jos lapsi haluaa nähdä lemmikkinsä kuolleena, hänelle on pyrittävä kuvailemaan miltä kuollut lemmikki näyttää”, Aho kertoo.
Eläintenhoitaja kohtaa surevia perheitä
Klinikkaeläintenhoitaja Päivi Hänninen kohtaa työssään paljon lemmikkinsä menettäneitä ja eutanasiaratkaisuun päätyneitä perheitä. Hännisen mukaan pikkulapsia näkyy vastaanotolla kuitenkin varsin harvoin.
”Usein pienet lapset hyvästelevät lemmikkinsä kotona ja vanhemmat tulevat vastaanotolle yksin lemmikin kanssa. Vanhemmille lapsille ja teini-ikäisille on kokemukseni mukaan kuitenkin hyvin tärkeää olla paikalla, kun lemmikki lähtee viimeiselle matkalleen. He myös näyttävät surunsa paljon voimakkaammin kuin pikkulapset”, Hänninen sanoo.
Aina perhe ei osaa etukäteen odottaa surullista päätöstä eläinlääkärikäynnille. Eläintenhoitajan mukaan hyvästien jättämiselle pyritään tällöin järjestämään lisäaikaa.
”Joskus äiti on soittanut muun perheen paikalle jättämään hyvästit. Jos tilanne ei ole ollut aivan akuutti, lemmikki on myös voitu viedä omaan kotiin vielä hetkeksi.”
Lue myös: Vaikea valinta
Eutanasian hetkellä
Hänninen kokee, että tärkeintä eutanasiatilanteessa on olla rehellinen lapselle.
”Hoitaja tai lääkäri selittää perheelle syyn lemmikin eutanasiaan ja kertoo, mitä nukutustilanteessa tapahtuu. Vanhemmat itse päättävät haluavatko he lapsen olevan läsnä itse toimenpiteen aikana. Eutanasia on itsessään hyvin rauhallinen tapahtuma. Siksi lapsi voi hyvin olla saattamassa lemmikkiään loppuun asti.”
Hänninen neuvoo lapsen mukaan ottamista pohtivia vanhempia miettimään omaa reaktiotaan tilanteessa.
”Kun vanhempi tietää itse pysyvänsä rauhallisena, voi lapsen ottaa mukaan. Jos vanhempi taas ei ole varma pystyykö hillitsemään oman surureaktionsa, voi olla parempi, että lapsi ei ole toimenpiteessä mukana. Lapselle voi olla pelottavaa, jos vanhempi menee täysin tolaltaan.”
Lue myös: Pelastava halaus
Suru omasta lemmikistä
Eläintenhoitajalla on tuore omakohtainen kokemus lapsen tukemisesta lemmikin kuollessa. Hännisen oma perhe on joutunut luopumaan lyhyen ajan sisällä kahdesta rakkaasta lemmikistä, vanhasta koirasta Adasta ja nuoresta kissasta Lumosta. Erityisesti lapselle rakkaan kissan kuolemasta on keskusteltu paljon myös perheen kaksivuotiaan lapsen kanssa.
”Kerroimme ennen Lumon nukuttamista, että kissa päästetään pois, koska se on niin sairas. Onneksi lapsi sai myös jättää hyvästit kissalle ennen kuolemaa.”
Eutanasiatilanteeseen lasta ei kuitenkaan käytännön ongelmien takia otettu mukaan.
”Lapsi ihmetteli jälkikäteen kovasti sitä, mihin lemmikki oikein meni kuollessaan. Luulen, että se johtui siitä, ettei hän nähnyt lemmikkiä enää tämän kuoleman jälkeen.”
Koiran menetys ja siitä keskustelu tuntui kuitenkin selventävän myös kissan poismenoa.
”Adan lapsemme näki vielä eutanasian jälkeen. Ja tällöin hän totesi: Ada menee taivaaseen Lumon luo, ne leikkii siellä….heippa Ada! Tämän jälkeen asia ei enää ihmetyttänyt häntä.”
Eläintenhoitaja kannustaa vanhempia puhumaan rohkeasti lasten kanssa kuolemasta.
”Lapsi kyllä kestää tiedon, kun asia selitetään lapselle sopivalla tavalla. Pahempi asia on lapselle valehtelu. Pari kertaa urani aikana olen törmännyt tilanteisiin, joissa vanhempi on valehdellut lapselle lemmikin muuttaneen esimerkiksi maalle. Mielestäni se on julmaa ja aiheuttaa vain enemmän ongelmia, kun totuus joskus myöhemmin selviää lapselle.”
